keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Pohjantikka ja kettu

sunnuntaina 17.4 olin maastossa klo 6-10

Uusia vuodareita tuli viisi ( ruskosuohaukka, taivaanvuohi, pohjantikka, punakylkirastas ja lapinsirkku) Kyseessä oli vasta neljäs pohjantikka havainto mulle Haapajärveltä joten havainto lämmitti kivasti. Lintu tuli ihan poseraamaan lähelle eikä linnulla ollut mihinkään kiire joten sain otettua linnusta useampia kuvia puhelimella kaukoputken läpi. Alhaalla muutama otettu kuva naaras pohjantikasta













Kettuja puolestaan näkee vuosittain kesällä yölaulaja reissuilla ja sillon tällön muutenkin. Tämän vuoden eka kettu oli uupuaavalla. Kuvat on epäselviä kun ne on otettu kaukoputken läpi ja kettu oli sen verran kaukana mutta kuvaa klikkaamalla näistäkin saa jotain selvää.















Ja tänään 20.4 2011 tulee kuluneeksi 15 vuotta lintuharrastuksen alusta :) vuosi sitten kirjoitin tänne blogiin että miten ja miksi minulla on tarkka päivä lintuharrastuksen alusta joten en ala taas samoja asioita toistelemaan.

Hyvää pääsiäistä!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Uusi laji Haapajärvelle!

Perjantaina 15.4 tein lenkin maastoon klo 10.30-13.15 kolme vuotiaan Adelen kanssa.

Tarkoitus oli tehä huomattavasti lyhyempikin lenkki mutta kun tyttö nukkui autossa niin staijasin " ylimääräisen tunnin " Oksavan pelloilla. Läheltä nähty joutsen pari oli luonnollisesti Adelelle mieluista katseltavaa.


Uusia vuodareita tuli seitsemän joista parhaimpana kanadanhanhi jonka havaitsin Haapajärvellä kuudetta kertaa. Alhaalla huono dokumenttikuva kanadanhanhesta. Mulle kuudes kanadanhanhi havainto Haapajärveltä joista nyt viides havainto savilahdelta)
Etualalla sinisorsia ja takana telkkiä.







Reissun paras havainto oli kuitenkin merikotka joka puuttui kokonaan Haapajärvellä havaituista lajeista. Laji oli kuitenkin toki hyvin odotettu. Haapajärvellä on nyt havaittu 204 lajia ja mulla on Haapajärveltä havaittuja lajeja 184

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Pöllökausi päätökseen

Tänä keväänä en käynyt montaa kertaa pöllöilemässä mutta etukäteen päätin että torstai-iltana 14.4 teen viimeisen pöllöretken tälle keväälle. Sarvipöllö ja viirupöllö puuttui vielä vuodareista joten niitä tietenkin odottelin eniten.

Ilta oli tyyni ja mittarissa +1 aste lämmintä. Lähin reissuun jo hyvissä ajoin ennen ilta yhdeksää kun ilta alkoi vasta hiljalleen hämärtyä.

Ajelen hiekkatietä kohti Reisjärven järvikylää.

kello on 21.05 kun pysähdyn kuuntelemaan. Mustarastaan huilu kuuluu kaukaa huonosti, töyhtöhyyppä vinkuu pellolla. Joutsenten kailotus kuuluu kaukaa hiljaa, kokoajan kovemmin kunnes kaksi lintua lentää 100 metrin päästä yli jatkaen kohti pohjoista. Tähän aikaan vuodesta luonnossa riittää ääntä vaikka pöllöt ei olisikaan äänessä.

jatkan 500 metriä ja pysähdyn uudestaan. Nyt mustarastas laulaa lähellä. Yksi kauneimpia laulajia ehdottomasti. Mihinkään ei ole kiire joten kuuntelen tätä kaunista laulajaa tovin odottaen illan pimenevän.

Matka jatkuu nyt pari kilometriä kunnes on aika taas pysähtyä. Teema on edelleen hyvin samantyyppinen. Mustarastas ja joutsen kuuluu myös tähän mutta nyt mustarastas ei laula vaan varoittelee ja joutsenten kailotuskin tulee pellolta eikä taivaalta. Samalla kuuluu vuhu... vuhuvu Viirupöllö! ilta ei ole vielä edes pimentynyt kun toivelaji antaa äänensä kuuluville. Kohta kuuluu uudestaan ja sama jatkuu vajaan kymmenen minutin ajan mutta sitten pöllö hiljenee. Havainto tuntuu erityisen hyvältä sen takia että nyt on menossa suunnitelmallisesti kevään viimeinen pöllöretki.

Jatkan Levonperän pelloille sarvipöllö mielessä. Joutsenet ja töyhtöhyypät pitää huolta äänimaailmasta. Tähän ei kuulu sarvipöllöä eikä muitakaan pöllöjä mutta seuraavalla pysähdyksellä sarvipöllö huutaa kurkku suorana itsenä vuodariksi. Homma meni nyt nappiin ajattelen ja jatkan matkaa 500 metriä johon pöllö kuuluu vielä paremmin. Tunnissa sain molemmat pöllölajit vuodariksi mitä lähinkin hakemaan ja pimeys ehti hädintuskin tullakaan. Eipä tosin ollu tarkoituskaan olla pöllöilemässä kun pari tuntia. Pysähtelen vielä useampaan kertaan ja tuloksena 2 helmipöllöä jotka puputtaa vielä innokkaasti. Eiköhän nekin ala jo kohtapuolin hiljenemään.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Levonperän pellot

Aamulla klo 8.50-10.50 staijasin lintuja Reisjärven Levonperällä. Tiiraan oli ilmoitettu tältä vuodelta tasan yksi havainto Reisjärveltä mikäli ei lasketa pihabongausta mukaan joten pitihän siihenkin asiaan saaha muutos.





Staijipaikalla odotti kolme metsäkaurista. Eläimet vaan lähti vauhdilla pakoon kun astuin autosta ulos. Harvinainen kuva tällä sivulla koska kännykällä otettua kuvaa ei ole otettu kaukoputken läpi. Kuvaa suurentamalla ne kauriit voi sieltä jopa löytää :)




Joutsenia ei aamulla paljoa muuttanut






Keltasirkut kävi kaikista lähimpänä katsomassa minua jos ei lasketa yhtä isäntää joka kävi sanomassa että " Nuo joutsenet pitää monesti ilta pimeällä kauheata meteliä"

Kahen tunnin kiikaroinnilla uudet vuodarit oli mustarastas,räkättirastas,järripeippo,hemppo,pajusirkku

Mustarastaita oli muutaman sadan metrin päässä olevalla pihalla pari äänessä ja yksi istui kauempana kuusessa. Mura sattuikin harvinaisen myöhään kohalle. Rätkiä ei talvella näkynyt joten ekat muuttavat näkyi tänään. Järri ryysti samalla pihalla kun missä mustarastaat oli. Hemposta tuli kiva vuodari ja pajusirkku oli siitä mukava vuodari että se oli ensimmäinen koko KPLY:n alueella. Harvinaisen myöhään siis keskipohjanmaalta eka havainto pasista.

Eli aamun kakstuntinen Levonperän pelloilla pähkinäkuoressa oli

Tuulihaukka 1p
Töyhtöhyyppä 120m, 10p
Räkättirastas 5m
Sepelkyyhky 40p
Kiuru 12m 1p
Mustarastas 2Ä +1p
Järripeippo 1Ä
Pulmunen 7m
Kuusitiainen 1Ä
Hemppo 2m
Pajusirkku 1m

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Sunnuntaiaamun pikkulenkki

Sunnuntaina 10.4 Kävin ulkoiluttamassa kiikareita klo 7.00-9.30







Ensimmäisen tuntiin ei mahtunut mitään kummempia havaintoja. Kolme teertä soitimella sai kuitenkin pysähtymään pieneksi hetkeksi.

Eipä aamuun mitään erikoisia havaintoja tarttunut muutenkaan mutta vuodareita alkoi kuitenkin kertyä kun alkuun Kumisevassa Punarinta lauloi iloisesti hippiäisen säestäessä taustalla. Hippiäisestä vasta nyt vuoden eka havis. Kurki huuteli Hautaperän altaalle vuodariksi. Näköhavainto puuttuu silti vieläkin krusista. (grus grus)




Hautaperän altaalta ajelin Tiitonrannan kautta uupuaavan länsipuolelle josta vuodariksi 2 fabalista (metsähanhea) ja nitsku (niittykirvinen)

Kiuruja pellolla viisi yksilöä ja kevään ensimmäiset reviirillä olevat.

Kotia ajaessa hiirihaukasta aamun kuudes vuodari. Kaikki vuodarit tulikin reiluun tuntiin.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Virtavästäräkki KPLY:n pinnaksi



Pudaksen Sepon löytämä naaras virtavästäräkki. Paikkana Ylivieskan keskusta, rautatiesilta. Kuva otettu puhelimella kaukoputken läpi






Harmaalokki hauen kimpussa. Kuva otettu puhelimella kaukoputken läpi.



Alkuviikon aikana maastossa tuli oltua alle kolmetuntia ja mitään ihmeempiä havaintoja ei linturintamalta tullut mutta uusia vuodareita kuitenkin mahtui liuta.

Maanantaina 4.4 Savimäenpuhdossa Savilahdella oli kevään ensimmäiset telkät ja tukkasotkat. Nyt vasta osui Haapajärven ensimmäinen harmaalokki kohalle joka oli jäällä hauen kimpussa. Vaikea sanoa että mikä oli kuolleen hauen tarina. ensimmäiset harmaalokki havainnot oli jo maaliskuun puolen välin paikkeilta

Tiistaina 5.4 Vesilintutilanne oli parantunut Savilahdella selvästi. tukkasotkia oli 2 isokoskeloita ja sinisorsia 6 telkkiä 10 ja tavipari. Tavista tulikin yllättäen KPLY:n vuoden ensihavainto. Rannikolla oli tosin havaittu kahessa eripaikassa samana päivänä myös tavi/taveja

Torstaina 7.4 kävin puolitoista tuntia maastossa ja oli tarkoitus seurata muuttoa hyötyjäteasemalla puolen päivän maissa mutta juuri minkäänlaista muuttoa ei ollut. Ainoastaan jokunen peippo muutti ja luovutinkin pian ja kävin kiertelemässä parilla sulapaikalla ja peltoaukealla. Sepelkyyhkystä tulikin odotettu vuodari.

Tänään Perjantaina 8.4 ei ollu tarkoitus käydä maastossa enkä varsinaisesti käynytkään. Lintutiedotus piippasi Ylivieskassa olevasta virtaväiskistä ja kun oli mahdollisuus käydä lintua bongaamassa niin ei muuta kun auto kohti Ylivieskaa. Lintu olikin hienosti paikalla ja tästä tulikin vuoden 2011 ensimmäinen uusi KPLY pinna. Virtavästäräkki on täällä harvinaista herkkua ja onkin todennäköistä että KPLY:n alueella ei toista virtaväinöä tänävuonna havaita

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Monipuolinen viikonloppu




Tällä kertaa lintublogiin kuva myös ehkä tulevaisuuden lintuharrastajasta? :)

Haapajärven kevään ensimmäiset pulmuset löytyi Aholasta (Kuva otettu puhelimella kaukoputken läpi)



Kelit muuttui nyt keväisiksi sen suhteen että yötkin on ollu lämpimiä. Koko viikonlopun sää oli pilvinen ja varsinkin eilen vettä satoi reilustikin. Viikonloppuna mastossa ei kuitenkaan tullut paljoa aikaa vietettyä sillä Eilen sunnuntaina syntyi poika meidän perheeseen.

Perjantaina 1.4 töistä tullessa ajoin rauman siltojen kautta ja vuodariksi tuli töyhtöhyyppä joita oli kolme jäällä. Edellisenä päivänä Etelä-Suomessa olikin ollut hyvää hyyppä muuttoa joten lintuja osasikin odottaa.

Lauantaina 2.4 Staijasin reilun tunnin hyötyjäteasemalla ja tuloksena kolme Haapajärvi vuodaria (teeri,palokärki ja vihervarpunen) Yleensä teeri on kuulunut jo tammikuun peruslajeihin mutta hyvin se oli nyt kiertänyt minua. Päivällä käytiin Ylivieskassa ostoksilla ja takaisintulo matkalla vuodariksi kiuru joka lähti tien penkalta. Iltapäivällä vielä reilun tunnin lenkki maastoon tuotti Haapajärvi vuodariksi pulmusen. 5 lintua oli Aholan peltoaukealla tien reunassa.

Sunnuntaina 3.4 Aamu oli hyvin tuulinen ja lämmin +4 astetta. Päivä meni Oulaisissa kun poikavauva syntyi maailmaan. Saapa nähä että saako iskäkin retkiseuraa joskus pojasta? ;)

Oulaisista takaisintulomatkalla vuodariksi tuli tinnu jonka blokkasin vauhdista Nivalan junttikankaalta. Nyt oon alkuun reilu pari viikkoa lomalla ja nautin näistä päivistä kun kevät kiihdyttää vauhtia ja vauva tulee taloon.