sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Koko Suomi odottaa töyhtöhyyppiä!

Tai ainakin lintuharrastajat kevätmuuton alkua. Tuulet on sinnikkäästi pohjoisen puoleisia ja pakkasta on ollut edelleen pahimmillaan pitkästi yli 20 astetta aamulla. Päivälläkin elohopea on pysytellyt nollan alapuolella. Alkuviikosta birdlifen lintutilanne kertoi että kiuruja oli havaittu vasta 32 yksilöä kun viime vuonna samaan aikaan oli havaittu jo 20000 yksilöä. Töyhtöhyyppä havaintoja on tältä vuodelta tiirassa vain neljä. Kolme länsirannikolta Turun suunnalta ja yksi KPLY:n alueella Sievistä äänen perusteella merkattu yksilö. Sääennusteiden mukaan mitään selkeää muutosta ei ole lähipäivinä luvassa sään suhteen. Viikon parasta antia KPLY:n lintuharrastajalle olikin se että birdlife valitsi KPLY:n vuoden lintuyhdistykseksi. Hyvät perustelut löytyy osoitteesta. http://birdlife.fi/tiedotteet/index.shtml#18032013 Tämä lintu oli mun viikonlopun kovin havis ja siitä voikin vetää johtopäätökset viikonlopun retkeilylle. "Maastossa" olin viikonloppuna kaksi tuntia ja tarkemmin sanottuna ajan vietin omalla pihalla. Pari kusia tosiaan pyörähti pihalla ja nyt 1.5 vuoden asumisen aikana havainto oli suurinpiirtein viides ja ensimmäistä kertaa kahden yksilön voimin. Naakasta tuli vihoviimein pihavuodari :) viimevuoden 90 pihavuodaria yritän parantaa tässä vaatimattomassa pihasta. 27 lajia on tältä vuodelta omalta pihalta kasassa. Seuraavaksi nähdään että mitä Kuusamo tarjoaa. Pääsiäiselle veikkaan viittä vuodaria Kuusamon reissulta. Saas nähä miten käy. Pääsiäisreissulta vuodarilistan odotetuimmat lajit on pulmunen,mustavaris,kuukkeli,riekko ja lapintiainen.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kettusirkkua bongaamassa

Utön huikea reissu on nyt tehty ja arkeen pitikin palata pikavauhtia sillä tänään olikin jo työpäivä. Perjantaiaamuna puolikahdeksalta kokoonnuttiin Haapajärvellä minun kotona ja aamukaffeen jälkeen Muhoslaisen Saarenpää Teemun kyytiin hyppäsi minun lisäksi Heikkilän Vesa Oulaisista ja Lahen Timo Ylivieskasta. Kaikki kokeneita lintuharrastajia. Pakkasta oli aamuyöstä vielä 27 astetta mutta ilma lauhtui hyvin nopeaa ja mittari näytti enää 18 astetta kun lähettiin ajelemaan kohti länsirannikkoa. Ajeltiin Jyväskylään jossa Keljonkankaan ABC:lla pidettiin ensimmäinen kahvitauko. Lintuja ei matkalla näkynyt juurikaan mutta Pöytyällä napsahti meikäläiselle reissun ensimmäinen vuodari kun Timo löysi vauhdista lapinharakan joka tähysteli kuusen latvassa melko lähellä maantietä. Auran portilla pidettiin ruokatauko ja syötiinkin oikein hyvin että laivamatkalla ei tule nälkä. Paraisilla käytiin Nauvossa vielä ostamassa evästä kaupasta ennen laivaan menoa. Noustiin laivaan hyvissä ajoin ja näin oli tehnyt moni muukin sillä paikat oli jo aikalailla täynnä. Istumapaikat oli kortilla sillä utöhön oli menossa myös tunturiladun ryhmä. Heitä oli yhteensä 92 ihmistä. Laivassa meitä oli kaiken kaikkiaan 158 matkustajaa. Laiva lähti klo 18.15 kohti utötä ja matkalla pysähdyttiin notössä, aspössa ja jurmossa ennenkeuin saavuttiin puolenyön maissa Utöhön. Jäätilanteesa johtuen laiva oli lähes tunnin myöhässä. Käveltiin majapaikkaan joka osoittautui oikein mukavaksi paikaksi. Yhden maissa selvittiin nukkumaan ja kello soimaan viideltä että ollaan hyvissä ajoin liikkeellä lauantai aamuna. Lauantaiaamu 16.3 ja kello herätti legendaariseen aamuun viideltä. Aamupala syötiin rauhassa ja mitään kiirettä ei ollut sillä ulkona oli vielä pimeää. Etelässä kuitenkin päivä näyttää valkenevan nopeammin kun täällä pohjosempana. Kuudelta näki sen verran jo ulos että oli aika siirtyä pelipaikoille. Mustarastaita sirahteli siellä täällä. Itse päätähti näyttäytyi klo 6.40 ainakin Teemulle ja Timolle. Itse myöhästyin tilanteesta 15 sekuntia kun Teemu hälytti minut katsomaan lintua. Samalla paikalla pyöri myös useita mustarastaita. Paikalle tuli kohta myös linnun alkuperäinen löytäjä Jarmo Koistinen ja pian tämän jälkeen kettusirkku palasi takaisin samalle paikalle missä oli ollut varttituntia aikasemmin ja nyt myös minä pääsin hetken seuramaan tätä legendaarista lajia. Pari kuvaakin sain otettua. Ei laatua mutta dokumenttikuvaa kuitenkin :) Lintu lauloi tovin todella aktiivisesti ja laulua olikin mukava kuunnella mutta muuten kuvaaminen ei nyt vaan onnistunut. Lintu kyllä pyrki pari kertaa nousemaan puun latvaan näytille mutta sai aina mustarastaan kimppuun. Ilmeisesti mustarastaan reviirille ei ollut asiaa. Vesan kanssa jäätiin vielä päivystämään lintua hetkeksi kuvausmielessä mutta puolentunnin odottelun jälkeen mentiin staijaamaan muitten jatkoksi. Vuodareita tulikin nopeasti toistakymmentä sillä vesilinnut puuttui kaikki sinisorsia lukuunottamatta. Paikallisena oli mm. 45 kyhmyjoutsenta, 150 sinisorsaan 27 Haahkaa, 250 allia, 300 telkkää, 3 uiveloa, 43 tukkakoskeloa, 180 isokoskeloa, 7 merikotkaa, muuttohaukka ja 5 riskilää. Merellä ei juurikaan ollut muuttoa ja muutaman tunnin staijauksen jälkeen päätettiin lähteä itäniitylle yrittämään luotokirvistä. Teemu oli kuullu linnun jo aikasemmin mutta nyt oli tarkoitus saada lintu vuodariksi muillekin. Matkalla itäniitylle havaittiin kaksi vihervarpusta. Luotokirvinen ei näyttäytynyt mutta ääni kuului kahteen kertaa ja tilanne jäikin täysin mysteeriksi että missä lintu piilotteli. Harmittavasti Timo ei kuullut lintua ja näköhavaintokin jäi uupumaan. Käytiin kahvilassa ja sen jälkeen kierreltiin vähän saaressa. Koulun pihalla oli koiras peippo ja todella kähmy erru josta tuli todellinen taidekuva :) Lauantaipäivä oli puolessa ja kello näytti olevan vähän yli kaksitoista kun Timo sanoi lähtevänsä vielä itäniitylle yrittämään luotokirvistä. Pojat päätti lähteä staijaamaan. Minä päätin lähteä Timpan kaveriksi itäniitylle sillä olihan luotokirvinen minullekin sen verran harvinaista herkkua. Paikka näytti jälleen tyhjältä mutta niin vain kuin tyhjästä jälleen kuului luotsarin ääni ja lintu lensi suoraan sinne minne pitikin. Näinpä tästäkin sai ne "pakolliset" dokumenttikuvat :) Alkuillasta pasili teki sen mitä ilmeisesti on tehnyt usein ennekin eli aktivoitui selvästi ja lauloikin hetken aktiivisesti. Taas piti yrittää kuvata ja joku ruutu tulikin mutta lintu oli kokoajan pahasti risukon takana ja ei voi mitään, tän kummempaan ei pystyny :) Ilta koitti ja käytiin syömässä kunnon lämminruoka. Ruuan jälkeen pojat lähti vielä katsomaan että jospa huuhkaja ilmestyisi kalliolle jossa sillä oli vakiopaikka. Minä en innostunut lähtemään enää hämärissä vaan aloin latamaan akkuja jo seuraavaan päivään. Kalliolta olikin löytynyt möhkäle jota ei enää seuraavanapäivänä ollut joten lienee siellä sitten huuhkaja oli istunut :) Lauantai tarjosi 15 vuodaria lisää ja reissun saldo oli nyt 16 vuodaria. Vielä neljä vuodaria puuttui kahdestakymmenestä mitä veikkailin saavani reissulla. Sunnuntaina kettusirkku ei enää näyttäytynyt minulle. Timo ja Teemu näki linnun samoin kuin jokunen muukin. Pilkkasiipi ja merimetso tuli aamustaijilla uusiksi vuodareiksi ja kylällä ollut kottarainen. Kello kävi yhtätoista ja oli aika jättää taakse Utö Viiden tunnin laivamatka meni leppoisasti staijaten. Laivamatkalla havaittiin mm. 26 merikotkaa yli 200 kyhmyjoutsenta, kiuru, hiiripöllö, palokärki, useita harmaahylkeitä ja yksi norppa. Alla vielä kuvia takaisintulomatkalta laivasta. Retkiseura oli todella mukavaa ja reissu oli ikimuistoinen!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kaunis lintuaamu Reisjärvellä

Lauantaiaamu valkeni aurinkoisessa säässä ja pakkasta jälleen kipakasti 24 astetta. 6.30 lähettiin maastoon Pauli-Pekan ja Samulin kanssa ja suuntana Reisjärvi. Aamulle ei isompia suunnitelmia ollut mutta tarkoitus oli hoitaa Reisjärvipinnaksi koskikara. No laji ei hoitunut mutta peltopyy korvasi tämän puutteen sillä tästä lajista tuli puolestaan Reikäperän pinna kun Käännänmäellä oli tiellä kuusi lintua. Tilanne tuli sen verran nopsaa että hääviä kuvaa ei nopeassa tilanteessa ehtinyt saaha. Odotetusti maastossa ei mitään järisyttävää näkynyt mutta oli todella leppoisaa retkeillä kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pakkanen kipristeli kunnolla varpaita :) Peltopyitten lisäksi aamun parasta antia oli varmasti myös se että veljeksiltä lohkesi pari hyvää valokuvausvinkkiä tällaiselle amatöörikuvaajalle. Teeriä oli Reisjärvelle perinteiseen tyyliin siellä täällä Pari pyytä ruokaili ihan maantienvarressa Kotia tullessa tuttu turbo pyöri ruokinnalla Tänään sunnuntaiaamuna pakkasta mukavasti 25 astetta. Ulkoilutin kameraa puolituntia omalla pihalla ja räpsin kuvia tavallisista lajeista. Punatulkku Talitiainen Urpiainen Keltasirkkuja

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kylmä retkiaamu

Lauantaiaamuna kohdistin retken Parkkilan ja Aholan kautta Nivalaan ja kävin katsomassa, kuuntelemassa ja kuvaamassa turkinkyyhkyjä. Valmiiksi nuotitetulta paikalta löytyikin kolme turkkilaista ja siitä napsahtikin vuodari. Samoilla apajilla oli myös viisi fasaani naarasta. Aamu oli tälle talvelle poikkeuksellisen kylmä sillä mittari näytti -24 astetta kun lähin maastoon. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta mutta pian kuitenkin alkoi taivaalle kertyä pilviä ja saapuessaan Nivalaan yhdeksän maissa oli taivas jo täysin pilvessä ja pakkanenkin lauhtunut 17 asteeseen. Kävin vielä tsekkaamassa edellisen vuoden tunturipöllömestan mutta tuuli oli niin jäätävän kylmää aavalla pellolla että mikä lie on pakkasen purevuus kovassa tuulessa 17 asteen pakkasessa? Sen verran paljon joka tapauksessa että jatkoinkin pian jo kotia. :) Lintukerho larus kokoontui torstaina toiseksi viimeistä kertaa tälle keväälle ja ilta meni mukavasti jutustellessa. Suunniteltiin mm. kevään ja tulevan kesän tapahtumia. Tulevalle viikonlopulle ei ole mitään isompia retkisuunnitelmia mutta viikonlopun projektiin voisi kuulua pöllöretki mikäli kelit suosii.Reisjärvipinnaksi voisi yrittää hoitaa koskikaran :) Ajatukset siintää kuitenkin kovasti jo puolentoista viikon päähän ja haavena olisi toteuttaa retki Utöhön? Radiosta tulee kohta bongausilta joten pitääpä lähteä sitä kuuntelemaan. Ylhäällä olevat kuvat on viime reissulla kuvatuista kebabkyyhkyistä.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Lajeja ennätyspaljon kevätlaskennassa!

Pidin Haapajärven 21.talvilintulaskennan lauantaina 23. helmikuuta. Urpiainen oli ensimmäistä kertaa talvilintulaskentojen yleisin laji. Urpiainen ei laskennoissa kuitenkaan yllättänyt sillä olihan tämän vuoden pihabongauksessa urpiainen jo yllättänyt olemalla ensimmäistä kertaa yleisin laji. Närhi vastasi laskentojen suurimmasta yllätyksestä sillä laji jäi ensimmäistä kertaa havaitsematta kokonaan reitiltä! Töyhtötiainen on tällähetkellä reitin vähälukuisin laji jonka olen havainnut jokaisessa laskennassa. Talvilintulaskentojen kevätosiossa olen havainnut yleensä aika tarkalleen 20 lintulajia. Aikaisempi kevätlaskentojen ennätys oli 22.lajia joka parani nyt yhdellä lajilla. Reitin mukavimmasta lajista vastasi tundraurpiainen joka osui reitille nyt neljättä kertaa. Alla vielä laskentojen tulokset. 1. Urpiainen 166 2. Keltasirkku 108 3.Talitiainen 85 4.Viherpeippo 55 5.Sinitiainen 49 6.Harakka 48 7.Varpunen 32 8.Varis 21 9.Naakka 21 10.Tilhi 21 11.Pikkuvarpunen 21 12.Kesykyyhky 14 13.Punatulkku 8 14.Käpytikka 4 15.Fasaani 3 16.Korppi 2 17.Hömötiainen 2 18.Pikkukäpylintu 2 19.Pyy 1 20.Kuusitiainen 1 21.Puukiipijä 1 22.Töyhtötiainen 1 23.Tundraurpiainen 1