maanantai 13. joulukuuta 2010

Sepelkyyhky jäi talvehtimaan

Joulukuun alussa sain puhelinsoiton Pudaksen Sepolta kun hänelle oli ilmoitettu oudosta kyyhkysestä joka oli Ylipäässä nyt eri ruokinnalla kun marraskuun alussa ollut lintu. Meninkin heti lauantaiaamuna paikan päälle ja reilun tunnin odottamisen jälkeen ruokinnalle tulikin 1kv sepelkyyhky. Ylipäässä on useamman henkilön toimesta yritetty vääntää linnusta jotain rarikyyhkystä mutta nuori sepelkyyhky kun ei ole samannäköinen kun vanha. Itsellä on samalla myös vahvistunut ajatus siitä että marraskuun alussa ollut kyyhkynen oli todennäköisesti kuitenkin myös tämä sama sepelkyyhky. Kylmää on ollut nyt joulukuussakin ja -20 asteen pakkasessakin kyyhkynen on käynyt ruokailemassa aktiivisesti joten eiköhän lintu jää talvehtimaan. Kyseessä on ainakin omalle kohalle ensimmäinen talvihavainto seplusta Haapajärvellä.

Itsenäisyyspäivänä 6.12 kävin maastossa Pauli-Pekan kanssa. Nivalan puolella Koskenperällä oli pellolla suuri viherpeippo parvi, arviolta 300 lintua. Aikasemmin en ole nähnyt noin isoa viherpeippo parvea. Parvessa ei ollut muita lintuja. Hiiripöllö oli vakiopaikalla ja tälläkertaa oli myös evästä kynsissä. Pauli napsikin pöllöstä kuvia joita voi käydä katsomassa osoitteessa

www.kyyhkylantiirat.blogspot.com

Tunturipöllöä yritettiin Nivalan isoilta peltoaukeamilta mutta ei tärpännyt.

Eilen sunnuntaina kävin tekemässä muutaman tunnin lenkin ja lähin tikka teemalla maastoon. Pikkutikkaa ja pohjantikkaa en kuitenkaan löytänyt Settijärven rantalepiköstä. Noin 50 teeren parvi lensi ylitse. Lähin kotia ja Parkkilassa sattui eteen miellyttävä näky. Teereä rupesi lappamaan pellon yli siihen malliin että koskaan aikasemmin en ollut samanlaista näytelmää nähnyt. Laskin parvessa olevan 104 lintua. Parvi oli sen verran löyhä että linnut oli kohtuu helppo laskea. Haapajärvellä olin aikasemmin nähnyt parhaillaan 60 teeren parven joten se ennätys parani mukavasti.

Asikkalan reissu jäi toissa viikonloppuna tekemättä kun edellisenä päivänä tammitikkaa ei kukaan ollut havainnut etsinnöistä huolimatta ja ei viititty ottaa riskiä siinä suhteessa etä tulis tyhjä reissu. No lintu olikin taas seuraavana päivänä paikalla ja myös tänään linnusta on tehty havaintoja joten tammitikka on edelleen paikalla. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole mitään hirveän suurta hinkua lähteä lintua katsomaan. Pitäisi saada reissuseuraa että sinne asti viittisi lähteä. Lapualla oleva tunturipöllö voisi olla realistisempi kohde seuraavaa lintukeikkaa ajatellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti