sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vuosi 2013 pakettiin

Joulukuussa tuli tehtyä vielä muutama linturetki ja yksi vuodarikin tuli listattua ohikulkiessaan Kuusamoon. Lauantaina joulukuun 14.päivä tein retken Reisjärvelle jossa tsekkailin keskustan vähäisiä ruokintoja tuloksettomasti. Reissun parasta antia tarjosi yllättäen pähkinähakki. Tästä tulikin minulle jopa Reisjärvi pinna! Takaisin tullessa ajelin Puraperän kautta ja tarkistin että onko hiiripöllö vielä paikalla. Lintu oli edelleen maisemissa Viikkoa myöhemmin lauantaina 21.12 Ajelin taas Reisjärven suuntaan. Tälläkertaa hiiripöllö löytyi Kalajanjärveltä. Hyvä hiiripöllövuosi näkyy siis täälläkin. Käännänmäellä oli parisataa keltasirkkua ja kotia ajellessa löysin vielä Haapajärven Kalakankaalta varpuspöllön. Joulukuun 22.päivä oli vuoden viimeinen päivä kun sai kirjata vuodarin. Ajeltiin koko perheellä Kuusamoon ja matkan varrella pysähdyttiin sopivasti Oulun Hietasaareen evästauolle :) Ruokinnalla oli käynyt jo pitemmän aikaan nakkeli. En ehtinyt kävellä edes ruokinnalle asti kun nakkeli näkyikin läheisessä männyssä. tästä tuli minulle vuoden 233.laji joka onkin minulle vuodariennätys. Lintuvuosi oli siis erinomainen. monia helppoja lajeja jäi puuttumaan joita ei vaan sattunut tulemaan vastaan ja en jaksanut lähteä erikseenkään bongaamaan. Esim tikli, maakotka ja luhtakana oli helpoimpia lajeja jotka jäi puuttumaan 2013 vuodarilistalta. Vuodesta 2006 lähtien olen laskenut vuodareita ja haitari on ollut nyt 216-233 lajin välillä. Hietasaaressa sääolosuhteet ei ollu kuvausystävälliset mutta sekä nakkelista että lapintiaisesta dokumenttikuvat sai otettua. Joulukuun 30.päivä pidin Haapajärven talvilintulaskennat. Parasta antia reitillä oli varpushaukka joka oli aikasemmin näkynyt reitillä vain kerran. 21 kertaa peräkkäin reitti pitikin kiertää ilman varpushaukkaa! Niin tiukassa nisari on Haapajärven laskennoissa. Räkättirastas oli myös reitin parhaita lajeja. Urpiainen jäi puuttumaan reitiltä kokonaan ja punatulkut oli todella vähissä. Yksi viiden linnun parvi kuitenkin näkyi. Joulukuun viimeiselle päivälle tein vielä retken ja projektilajina maakotka. Suuntasin Kärsämäki-Pyhäntä akselille sillä sääennuste näytti lumisade rintaman tulevan etelestä. Yritykseksi se jäikin. Aamuvarhaisella Kärsämäen Mataralla äänessä ollut varpuspöllö jäi vuoden viimeisen päivän parhaaksi havainnoksi. Vuosi toisensa jälkeen blogikirjoituksissa on ollut yksi toistuva trendi. Vuoden blogikirjoitusten saldo on ollut alaspäin. Varmasti osasyynä on ollut myös se, että olen kirjoittanut blogia myös paikallislehen nettisivuille pyynnöstä pientä korvausta vastaan. Sivulla käyntikertoja oli vuonna 2013 hieman yli 5300 mikä on uusi ennätys. Vuonna 2012 käyntikertoja oli hieman alle 4000. Oikein hyvää alkanutta vuotta 2014 kaikille! Jatkan seuraavalla kerralla mm. eka ekaa päivästä ja Raahen jääkuikasta. Jääkuikasta tuli nyt vasta minulle elis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti