tiistai 6. toukokuuta 2014

Sera ja kiljukas

Pääsiäislauantaina kipusin Vuohtomäen näköalatorniin Pyhäjärvelle. Järkyttävässä tuulessa parasta antia tarjosi hetken kuusen latvassa istuskellut metso petopuolen muutosta vastasi piekana 6, hiirihaukka 2, sisu 3, varpushaukka 1 plus pari buteota kauempaa. viiden pässin parvi painoi länttä kohti ja sopivasti ennen puolta päivää Haapajärveltä yks kaveri soitti että hänen pihallaan on kaksi sepelrastasta. Sehän olis meikäläiselle Haapajärvipinna. Ajelin pelipaikalle josta sera hoituikin nätisti tiltaltin laulaessa taustalla vuodariksi. Aamusella sepelrastaita oli ollut vielä kaksi mutta nyt sai tyytyä yhteen joka oli suht kaukana kuvaamisen kannalta Toisena pääsiäispäivänä 21.4 maanantaina ajelin Kalajoelle ja kohteena vihaslahden lintutorni. Pauli-Pekkaa vastaan oli torniskaba vihaslahti- Pyhäjoen Parhalahti. parin tunnin kisa päättyi parhalahden voittoon 62-56 kun vihaslahdella hiljeni sen verran että jatkoin uusille apajille. Vihoviimein tilhestä tuli vuodari. Loxiaa meni 8 parvea ja yhteensä 163 lintua. Muuta mainittavaa oli kaksi heinätavi paria ja 23 taivaanvuohta. Sinikko pari vietteli aikaa tornin läheisyydessä. Tornilta vihaspauhan kaarisillalle ajaessa tien varressa oli riekko. Kaarisilta tarjosi parhaimpana punakuirin. Isolexa päivysti kaarisiltaa koivun latvassa. Jatkoin Pitkäsenkylän pelloille petostaijiin jossa olikin jo Heikkilä ja kohta tuli myös Pudas. Eipä montaa minuuttia ehditty olla kun Heikkilä sanoi että tossa seittemän hanhen parvessa on pienempi hanhi jolla on valkoiset siiven kärjet. Ilmassa oli yhtä aikaa kaksi seittemän hanhen parvea ja myös toisessa hanhiparvessa oli yksi pienempi hanhi kuuden muun hanhen kanssa. Sepon kans katottiin eka väärää parveea ennen kuin selvis että toinen vastaava parvi menee myös. Lintua päästiin näkemään vaan takaa päin mutta pienempi tumma hanhi jolla valkoinen pää ja valkoiset siiven kärjet toi mieleen sinihanhen. No tilanteesta myöhästyttiin ja aina ei voi voittaa. Lajia ei saatu liimattua. Paikallinen macro lämmitti kuitenkin vähän pientä harmitusta. Lauantaina 26.4 Teemana oli retkeily Haapajärvellä ja tarkoituksena kiertää vesistöjä. Kortejärven lintutornilta päivystin vajaan puolitoista tuntia ja vuodariksi itsensä kuuluttivat vuoronperään peukaloinen, pajulintu ja pikkukuovi. Närhillä oli pientä vaelluksen poikasta ja yksi 16 närhen potti paineli menemään etelää kohti. Haapajärven ekat meriharakat oli ilmestynyt myös Jatkoin Aholanjärvelle jossa menikin seuraavat pari tuntia. Aholanjärvi tarjosi Pientä peto ja kahlaajamuuttoa. Vuoden eka suopöllö kierteli lähes kameran ulottumattomissa jonkilainen myyrä kynsissä. Nuijunjärvi ja Settijärvi ei mitään ihmeempiä tarjonnut mutta Parkkilassa rastasparven mukana ollut sepelrastas näytti taas sen perinteisen ketsuppipullo efektin. Aikasemmin en lajia ollut Haapajärvellä nähnyt niin nyt löytyikin toinen lintu vajaan viikon sisällä. Sunnuntaina 27.4 pyörähdin pari tuntia Kärsämäen Nurmesjärvellä. Kesä se tuli meikäläiselle kun haarapääsky muutti suoraan vuodarilistoille. Vuodariksi myös pere, nokikana, mustakurkku-uikku ja punasotka. Muuta mainittavaa oli kaukana pohjoisessa paikallisen oloisena pyörinyt merikotka. Vappupäivälle 1.5 oli tilauksessa pankkilaji joka puuttui meikäläiseltä vielä eliksistä. Legendaarinen kiljuhanhi oli tarkoitus nyt vihoviimein lähteä hoitamaan. P-P oli retkiseurana kaivamassa mulle kiljukasta. Oulun suuntaan ajaessa Ala-temmeksen kohalla oli komea hanhiparvi jonka selasin. Koskaan aikasemmin en ollut nähnyt sellaista lyno parvea! 430 lyhytnokkaa ja seassa uudet vuodarit tundrahanhi kolmella linnulla ja yks sepelhanhi. Jotenkin huvittavalta tuntuu että etelässä piipitetään yhtä lynoa mutta toisaalta Oulun seudulta on joskus tundrahanhea piipitetty kun paikoitellen karjalassa voi olla tuhannen linnun parvi tundrahanhia. Kiljuhanhiprojekti onnistui kertaheitolla kun yksi aikuinen lintu löytyi isosta lyno parvesta. Myöhemmin vielä P-P hoksasi neljän kiljuhanhen parven. Kuvattavaksi linnut olivat aivan liian kaukana mutta tulipahan dokumenttikuvat otettua. Pauli skouppas kännykällä putken läpi jo huomattavasti parempia kuvia kiljukkaista. Pikkuhiljaa alkaa eliksissä todelliset pankkilajit loppumaan mutta onhan esim lapinuunilintu vielä odottamassa :) Tässähän on tullut kirjotettua jo sen verta tiheään että ens kerralla heitän tornien taistosta stooria ja sitten olis tarkoitus päästä jo pikkuhiljaa livetilanteeseen!

2 kommenttia:

  1. Tervehdys Rautiosta. Tekstissäsi oli maininta sepelrastaasta. Käviköhän sellainen naaraspuolinen yksilö pihallani pari päivää sitten. Kuvat löytyvät blogistani pähkinää jyrsivän oravan alta. Ja eikun hyviä bongauksia. :-)

    VastaaPoista
  2. Tervehdys, Kävin äsken katsomassa blogiasi. Kuvassa on naaras mustarastas. Linturikasta kevään jatkoa!

    VastaaPoista