sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Suomipinnaa pukkaa

Huhtikuun alku ei mitään ihmeempiä tarjonnut ja mukavimmat lajit olikin omalla pihalla pikavisiitin 8.4 tehnyt tikli ja 12.4 myös lyhyellä vierailulla piipahtanut kirjosiipikäpylintu. Tikli oli toista kertaa omalla pihalla tämän vajaan kolmen vuoden aikana ja kirjokäppäristä napsahti pihapinna numero 107. Kuvien laatu jäi tasoltaan ala-arvoisiksi mutta minähän en kuvaa laatua kun vaan dokumenttia. Tiklistä nappasin kuvan vielä ikkunan läpi. Sunnuntaina 13.4 Retkeilin Pauli-Pekan kanssa Kalajoella. Het aamusta oltiin vihaspauhalla. Muutto oli melko laimeaa mutta vuodareita napsahti varsinkin meikäläiselle roppakaupalla kun merellä ei niin paljoa sisämaan orni ehdi aikaa viettää. Esim meriharakka ja ristisorsa tuli ruksattua vuodareihin Letonnokalla vuodarin puhalsi kaulushaikara ja keskustasta Pauli-Pekalle vuodariksi turkinkyyhky Takaisintulomatkalla yritettiin vielä sepelrastasta vuodareihin mutta Kalajoen Tilvisperältä havaittuja uuttukyyhkyjä parempaa ei sattunut kohalle. 18.4 pitkäperjantaina aamun linturetkellä en ollut omaa pihaa kauempana. Keskityin pihavuodareihin ja mm. harmaalokki ja taivaanvuohi napsahti pihavuodareihin. Aamupäivästä oli tarkoitus ottaa Pauli-Pekan kanssa tunnin pihaskapa. Minun piha- Oulussa asuvan P-P:n "piha" no ei ehittu paljoa alkua pitemmälle kun Raahesta tuli tietoa että Majurin Jouni oli löytänyt amerikanhaapanan. Kerran tuo laji oli tullut jo hylsyiltyä Liminganlahella mutta nyt uutta matoa koukkuun. Tällä kertaa homma hoitui nätisti ja vuoden toinen elis oli plakkarissa. Lintu oli sen verran kaukana että kuva jäi jo senkin puolesta tälle tasolle Muutama perusvuodari hoitui jenkkihaapanan ohessa kuten kyhmyjoutsen ja kulorastas. Paluumatkalla poikkesin vielä Pyhäjoen Parhalahdella pikaisesti mutta sieltä ei mitään kummempia löytynyt. Seuraavalle päivälle suunniteltu Parhalahden reissu tuli samalla peruttua jenkkihaapanan takia ja suuntasinkin pääsiäislauantaiaamuna Pyhäjärvelle Vuohtomäen näköalatornille. Jatkan siitä kuitenkin ens kerralla samaten kun jo vuoden kolmannesta eliksestä joka hoitui vappuna leppoisasti. Vaimon tekemä pitsa odottaa jo nälkäistä syöjää joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Maaliskuulta

Lauantaina maaliskuun 29.päivä suunnattiin Pauli-Pekan kanssa Kalajoelle Pitkäsenkylän pelloille. Heti aamusta luotokirvinen yllätti olemalla lietealtaalla. Lintu oli paikalla vajaan tunnin mutta ei löytynyt enää siinä vaiheessa kun paikalle tuli muita tuttuja harrastajia. Lintu oli kuitenkin kuvausystävällinen. Päivän muusta tarjonnasta vastasi neljä lajia hanhia, parisataa töyhtöhyyppää, reilut 80 muuttavaa sepelkyyhkyä, yks paikallinen uuttukyyhky ja neljä paikallista hemppoa. Huhtikuukin alkaa olemaan jo paketissa ja vuodareita tippuu nyt oikeastaan joka retkellä kun vaan maastoon ehtii. Huhtikuun retkistä jatkan seuraavaalla sopivalla hetkellä. Yksi elis ja yksi sponde oli mm. huhtikuun satoa.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Ylimääräistä aikaa!

Ylimääräistä aikaa olis nyt pieni hetki tarjolla joten käytetään se blogin päivitykseen. Kevättä pukkaa ja eipä kunnon talvea tällä kertaa tullutkaan. Jos nyt alkaisin purkaa kahen kuukauden retkiä tarkkaan niin tässä menis koko päivän joten alla on vain jotain poimintoja. Helmikuu käynnistyi harmaapäätikka bongauksella. Perinteisellä paikalla Haapajärven Aholassa tänäkin talvena säännöllisesti vieraillut harmaapäätikka piti bongata vuodareihin. Hapäti vaati muutaman tunnin sinnikkään odottelun mutta näyttäytyi lopulta mukavasti tullen ruokinnalle. Lintu oli rengastettu kuten kuvassa näkyy. Helmikuun toinen päivä ja teemana pihabongaukseen ilmoitettu pähkinänakkeli. Ajelin Kiuruvedelle ja perille päästyään lintu kuului jo heti auton oven auettua. Lintu oli todella äänekäs. Koskaan aikasemmin en ollut noin äänekästä nakkelia tavannut. Kuvat jäi dokumentti tasolle kuten aina mutta eiköhän tuosta alalaji europaea taivu. Takaisintulomatkalla retkeilin vielä Pyhäjärvellä josta koskikara vuodariksi useamman linnun voimin. Myös yks viiden kymmenen teeren parvi paikallisena Murronperällä. Muuten melko hiljasta. Pöllöjä on ollut todella mukavasti Haapajärvellä ja parhaimpina retkinä 3-4 tunnissa onkin kuulunut 15 pöllöä. Pääasiassa helmareita mutta mukavasti myös viirupöllöjä. Sarvipöllöjä pari samoin kuin huuhkajia. Tämän seudun pöllöt onkin nyt plakkarissa. Lehtopöllö ja tunturipöllö vielä puuttuu tältä vuodelta mutta ne nyt ei kuuluulukaan Haapajärven listoille. Lähin tiedossa oleva lehtopöllö olis vajaan kahen sadan kilometrin päässä. Maaliskuun alku tarjosi paljon ennätysaikaisia muuttajia ympäri Suomeen. Niin myös tänne syvälle Sisämaahan Haapajärvelle. Ekat laulujoutsenet ja töyhtöhyyppä löytyi Haapajärveltä 6.3! muutamaa päivää myöhemmin vuodareihin Reisjärven Levonperältä lanttu ja pulmunen. Lanttu hyvinkin saattanut talvehtia Levonperän pelloilla. Maaliskuun loppupuolella suunnattiin vaimon kotiporukoille Kuusamoon ja matkan varrelle oli suunniteltu molemmille mieluinen pysähdys Ouluun. Linturetkeilyä ja shoppailua. Itsehän valitsin jälkimmäisen.. Tai sitten en. Vaatekaupoissa kiertäminen kun ei ole pätkääkään minun juttu. Jos pitää vaikka uudet farkut ostaa niin siinä ei voi yksinkertaisesti mennä kymmentä minuttia kauempaa! Jos ei siinä ajassa löydy niin sitten jää farkut ostamatta. Pauli-Pekka otti mut kyytiin ja ajeltiin suorilla Hietasaareen. Vuodareitten tuloa ei voinut Hietasaaressa estää kun mm. nenävarpuset, uuttukyyhkyt, mustarastas ja lapintiainen hoitui mukavasti listoille Jätäriltä yritettiin mulle vielä vuorihemppoa vuodariksi mutta tälläkertaa ei tärpänny. Järjettömän kova tuuli vaikutti varmaan osaksi asiaan. Kuusamossa lauantai 22.3 valkeni aurinkoisena ja pakkasta 15 astetta. Haapajärvellä oli lähtiessä lunta alle viis senttiä mutta Kuusamossa oli aivan täys talvi. Taviokuurnia kuului ja näkyi useissa paikoissa. Samoin kuukkeleita löytyi sieltä täältä. Näistä tuli vuodari samoin kun pikkukäpylinnusta joka oli yllättäen myös vuoden eka Kuusamossa. Vähissä ne on ollu siis sielläkin. Neljä joutsenta oli Kuusinkijoen sulassa lumisateessa. Suorajärvellä mielenkiintoinen havainto oli kun korppeja rupes yllättäen lappamaan pienissä parvissa luodetta kohti. Pienessä ajassa coraxeja meni luodetta kohti 38 kipaletta. Sunnuntaiaamuna ennen kotipuoleen lähtöä oli vielä retkiprojektina riekko. Retkiaikaa oli pari tuntia. Ajelin tolpanniemeen ja nousin autosta, kävelin 50 metriä ja riekko lähti lentoon. Joskus tärppää helpommin. Joskus vaan ei natsaa. Semmostahan se usein on. Kuusamon reissu onnistui linturetkeilynkin kannalta loistavasti joka päättyi siihen että takaisintulomatkalla sama kuvio kun menomatkalla mutta nyt tarkoitus pitää kahen tunnin tauon sijaan tunnin tauko. Ajelin jätärille ja tälläkertaa vuorihempotkin olivat yhteistyöhaluisia. Lintuja oli kolme kuten oli aikasemminkin ilmoitettu Tämmöstä tällä kertaa. Jos olis vielä ylimääräistä aikaa niin vetäisin yhteen vielä eilisen Kalajoen keikan kun oltiin seuraamassa siellä muuttoa mutta pitänee jatkaa lähiaikoina :)

lauantai 25. tammikuuta 2014

Ei pöllömpi alkuvuosi

Vuoden ensimmäinen retkipäivä suuntautui Kalajoelle heti eka ekaa. Keli oli kaikkea muuta kun hyvä ja pitkin päivää vettä satoi melko reippaanlaisesti. Lintuvuosi 2014 lähti käyntiin Keihäslahdelta josta vuoden ensimmäiseksi vuodariksi kirjasin telkän. Päivän aikana lajeja kertyi hitaasti mutta mukavina tammikuun lajeina plakkariin tuli kuitenkin mm. pilkkasiipi ja merimetso Rahjasta. Ajelin aina Himangalle asti josta mukavana vuodarina tuli vielä turkinkyyhky. Tammikuun toisena päivänä retkeilin aivan kotimaisemissa. Heti retken alkuun Haapajärvi tarjosi lapinpöllön vuodariksi. Kyseessä oli mulle vasta toinen lapparihavainto Haapajärveltä. Edellisestä Haapajärven lapinpöllö havainnosta ehtikin kulua yli neljä vuotta! Lappari oli aamuvaloissa turhan kaukana ja lintua piti tsekata ihan putkella. Näennäiset kuvatkin tuli otettua mutta kuvan taso jäi heikolle hapelle. Laitan alle kuitenkin linnun habituskuvan. Lauantaina 4.tammikuuta tuli tietoa Raahessa olevasta 2kv jääkuikasta. Tämä laji on kiertänyt jo vuosia ja spondena lintu ei osunut kohdalle Virolahden arktikareissullakaan joten niin vain tätäkin lajia piti lähteä ihan bongaamaan eliksiin. Lintu oli Siniluodon kalasatamassa komeesti paikalla. Yritin vielä samalla reissulla saaha valkoselkätikkaa vuodarilistoille mutta turhaan. Lintu oli rengastettu pari tuntia aikasemmin joten liekkö sillä asiaan mitään vaikutusta? Maanantaian 6.1 oli viimeinen lomapäivä ja lähin vielä käymään maastossa. Hiiripöllö oli edelleen teemana saada vuodariksi ja kävin samalla myös tsekkaamassa että onko lapinpöllö alkuperäisellä paikalla. Eipä lapinpöllöä näkynyt enää mutta Reisjärveltä Kiljanjoen varrelta löytyi rukkanen Kotia päin tullessa haapajärven Niininevalta löytyi vielä huikee 139 teeren parvi joista ainoastaan 29 oli koiraita. Alla sen verran teeriä mitä kuvaan mahtui :) Arki koitti ja päivät menikin töissä kunnes lauantaina 11.1 päätettiin Jussilaisen Reijon kanssa käydä Sievissä Saarenpään Marjutilla kylässä. Marjutilla on huikea ruokinta ja lintujakin myös sen mukaan. Heti aamuhämärissä paikalle tultaessa varpushaukasta tuli vuodari. Varppari oli ottanut jo aamupalaksi keltasirkun ja sisältä ikkunasta sai seurata miten keltasirkku kynitään ja syödään. Varpushaukka pyöri koko aamupäivän ruokinnan lähettyvillä ja häiritsi muita lintuja siinä sivussa. Pikkutikka pyöri tiivisti koko aamupäivän ruokinnan tuntumassa mutta picus jäi näkemättä vaikka parina edellisenä päivänä sekin oli käynyt ruokinnalla. Hiiripöllöäkin yritettiin lähialueilta mutta vaikka koko talven lintu olikin pyörinyt näillä seuduilla niin nyt yhteistyöhaluja ei löytynyt. Oli aika laittaa homma pakettiin ja lähettiin kotimatkalle. Sievi-Nivala väli oli kuitenkin tälläkertaa poikkeuksellisen antoisa sillä Sievin Jokikylän kohilta maantien yli meni melko kaukaa maakotka ja vielä Nivalan kuoppasillan paikkeilla päivysti langoilla hiiripöllö. Ei muuta kun huonot dokumenttikuvat kameralle ja hieno reissu pakettiin! Viime viikonloppuna maastossa kävin vain pari tuntia ja pyytä kummempaa ei näkynyt. Nyt on pihabongaus viikonloppu joten nyt seuraava tunti menee oman pihan lintuja seuraten ja tavoitteet on sen mukaiset. Ja tavoite on? Närhi pihavuodariksi! :D

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vuosi 2013 pakettiin

Joulukuussa tuli tehtyä vielä muutama linturetki ja yksi vuodarikin tuli listattua ohikulkiessaan Kuusamoon. Lauantaina joulukuun 14.päivä tein retken Reisjärvelle jossa tsekkailin keskustan vähäisiä ruokintoja tuloksettomasti. Reissun parasta antia tarjosi yllättäen pähkinähakki. Tästä tulikin minulle jopa Reisjärvi pinna! Takaisin tullessa ajelin Puraperän kautta ja tarkistin että onko hiiripöllö vielä paikalla. Lintu oli edelleen maisemissa Viikkoa myöhemmin lauantaina 21.12 Ajelin taas Reisjärven suuntaan. Tälläkertaa hiiripöllö löytyi Kalajanjärveltä. Hyvä hiiripöllövuosi näkyy siis täälläkin. Käännänmäellä oli parisataa keltasirkkua ja kotia ajellessa löysin vielä Haapajärven Kalakankaalta varpuspöllön. Joulukuun 22.päivä oli vuoden viimeinen päivä kun sai kirjata vuodarin. Ajeltiin koko perheellä Kuusamoon ja matkan varrella pysähdyttiin sopivasti Oulun Hietasaareen evästauolle :) Ruokinnalla oli käynyt jo pitemmän aikaan nakkeli. En ehtinyt kävellä edes ruokinnalle asti kun nakkeli näkyikin läheisessä männyssä. tästä tuli minulle vuoden 233.laji joka onkin minulle vuodariennätys. Lintuvuosi oli siis erinomainen. monia helppoja lajeja jäi puuttumaan joita ei vaan sattunut tulemaan vastaan ja en jaksanut lähteä erikseenkään bongaamaan. Esim tikli, maakotka ja luhtakana oli helpoimpia lajeja jotka jäi puuttumaan 2013 vuodarilistalta. Vuodesta 2006 lähtien olen laskenut vuodareita ja haitari on ollut nyt 216-233 lajin välillä. Hietasaaressa sääolosuhteet ei ollu kuvausystävälliset mutta sekä nakkelista että lapintiaisesta dokumenttikuvat sai otettua. Joulukuun 30.päivä pidin Haapajärven talvilintulaskennat. Parasta antia reitillä oli varpushaukka joka oli aikasemmin näkynyt reitillä vain kerran. 21 kertaa peräkkäin reitti pitikin kiertää ilman varpushaukkaa! Niin tiukassa nisari on Haapajärven laskennoissa. Räkättirastas oli myös reitin parhaita lajeja. Urpiainen jäi puuttumaan reitiltä kokonaan ja punatulkut oli todella vähissä. Yksi viiden linnun parvi kuitenkin näkyi. Joulukuun viimeiselle päivälle tein vielä retken ja projektilajina maakotka. Suuntasin Kärsämäki-Pyhäntä akselille sillä sääennuste näytti lumisade rintaman tulevan etelestä. Yritykseksi se jäikin. Aamuvarhaisella Kärsämäen Mataralla äänessä ollut varpuspöllö jäi vuoden viimeisen päivän parhaaksi havainnoksi. Vuosi toisensa jälkeen blogikirjoituksissa on ollut yksi toistuva trendi. Vuoden blogikirjoitusten saldo on ollut alaspäin. Varmasti osasyynä on ollut myös se, että olen kirjoittanut blogia myös paikallislehen nettisivuille pyynnöstä pientä korvausta vastaan. Sivulla käyntikertoja oli vuonna 2013 hieman yli 5300 mikä on uusi ennätys. Vuonna 2012 käyntikertoja oli hieman alle 4000. Oikein hyvää alkanutta vuotta 2014 kaikille! Jatkan seuraavalla kerralla mm. eka ekaa päivästä ja Raahen jääkuikasta. Jääkuikasta tuli nyt vasta minulle elis!

maanantai 9. joulukuuta 2013

Hippiäisuunilintu ja melanocephala marraskuun helminä.

Marraskuu lähti käyntiin omalta osaltani talvilintulaskennoilla. Heti aamun valjettuaan lähin kiertämään perinteisen Haapajärven lenkin, nyt 22.kertaa. Sää oli pilvinen ja lämpötila pari kolme astetta plussan puolella. Lyhyesti muutamia poimintoja laskennasta. Talitiainen oli yleisin laji, hippiäisiä ja joutsenia kivasti. Uutena lajina reitille mustarastas. isokoskelo ja palokärki kolmatta kertaa reitillä. Lauantaina 2.11 oli legendaarinen Kalajoen marrasralli. Rallijoukkueessani oli velipoika Pauli-Pekka sekä Hiekkasen Kalle ja Suorsan Ville. Ralli lähti mukavasti käyntiin kun aamun kähmeessä saatiin heti riekko plakkariin. Paljon parempaa oli kuitenkin luvassa sillä metsäautotieltä vasannevan itäpuolelta löydettiin tinttiparvesta hippiäisuunilintu. Tästä tuli todella maukas rallilaji ja minulle vasta toinen havainto prosta. Ekan kävin bongaamassa lokakuussa kun ei aikaisemmin ollut kohdalleni osunut :) aamun kruunasi harmaapäätikka joka myös napsahti rallilaariin spondena. Hyvällä fiiliksellä jatkettiin merelle staijaamaan josta lajeja tipahtelikin mukavaan tahtiin. Päivä meni mukavasti ja rallista jäi hieno maku vaikka pari peruslajia jäikin harmittavasti havaitsematta. Korppi lensi minuutin yli neljä kahden linnun voimin auton vierestä kun ralli loppui neljältä. Purussa voittajajoukkue karkasi muitten ulottumattomiin mutta muuten oli todella tasaista. Meidän joukkue jäi neljänneksi ja kakkossijaan jäi kaksi lajia. Voiton nappasi PPLY:n pojat joukkueella Petri Lampila, Harri, Taavetti ja Samuli Lehikoinen. Marrasrallin tulokset saattaa tulla KPLY:n nettisivuille lähikuukausien aikana. Pari viikkoa menikin kotimaisemissa kunnes pokka petti sillä syyskuunlopussa Porista löytynyt melanocephala ( samettipääkerttu) oli edelleen paikalla. Sain Lahen timpan mukaan ja timppa ajelikin Haapajärvelle aamulla neljän maissa. Matka Poriin menikin todella leppoisasti. Tänävuonna tuli tehtyä kolme pitempää lintureissua ja näiltä reissuilta tulee mieleen kolme yhteistä tekijää. Ensinnäkin Timppa oli kaikissa reissuissa mukana. Toiseksi keli oli aina aurinkoinen ja kaikinpuolin suosiollinen ja kolmanneksi päätähtenä ollut lintu näkyi aina. Reissut meni näin ollen nappiin ja hyviä muistoja jäi näistä reissuista pitkiksi ajoiksi. Porin samettipääkerttua piti kaksi tuntia odotella kunnes lintu tuli avoimesti näytille isoon tyrnipensaaseen. Seuraavana päivänä 17.11 myrskysi koko Suomessa ja ehkäpä Samettipääkerttukin olisi jäänyt näkemättä jos oltais siirretty reissua yhdellä päivällä eteenpäin. Sen verran vikkelästi sammeli liikkui että kuvaaminen jäi aika heikolle hapelle mutta tämmönen dokumenttikuva kuitenkin irtosi Töissä menikin taas arkipäivät kunnes 23.11 lauantaina selviydyin aamusta maastoon. Maakotka puuttuu edelleen vuodareista. Viime vuonna niitä kuitenkin näkyi puolen tusinaa spondena ja projektina oli nyt saaha tästä lajista vuosipinna. Ajelin Savimäenpuhdon kautta siinä toivossa että näkyisi jotain vesilintuja. Putkeen tarttuikin pian kuusi sinisorsaa ja kun vielä jatkoin selaamista niin pikku-uikun kaunis siluetti avautui putkeen. Mukavasti puikku toista kertaa Haapajärvellä. Edellisen löysin samasta paikkaan kolme vuotta aikasemmin myös marraskuussa. Timppa ja Jussilaisen Reijo tuli kahtomaan lintua mutta niin vaan puikku teki katoamistempun ja ei enää näyttyäytynytkään koko päivänä. Iltapäivän hämärtyessä kävin vielä pelipaikalla ja yllätys yllätys, lintu taas alkuperäisellä paikalla. No sunnuntaiaamuna Reijo ja Timo otti revanssin tällä kertaa onnistuneesti. Tätähän tämä lintuharrastus on aina parhaimmillaan ja pahimmillaan :) Myös Pitkäsen Juhani oli sunnuntaiaamuna bongaamassa pikku-uikkua. Reijolle ja juhanille tästä napsahtikin elis. Aamun piti olla aurinkoinen mutta keli päinvastoin huononi vaan aamulla ja luntakin alkoi satamaan sakeasti. Jatkoin omaa retkeäni Pyhäjärven Latvasille jossa oli huikee teeriparvi. Laskin 160 lintua yhteensä. Samalla paikalla jolkutteli tien yli myös kettu Iltapäivällä keli kuitenkin kirkastui ja aurinkokin alkoi paistamaan ja niinpä päätin kokeilla vielä pikku-uikun kuvaamista. Lintu olikin edelleen aamuisella paikalla ja jokunen kuvakin tuli otettua. Pikku-uikkua ei näkynyt sitten viikonlopun jälkeen ja marraskuun lopulla Haapajärven avoimista vesistöjä hallitsivat laulujoutsenet Joulukuustakin ensimmäinen kolmannes on takana ja joulu pukkaa pikkuhiljaa päälle ja mukavat lomat :) Itsenäisyyspäivänä retkeilin pari tuntia ja sainkin Reisjärvi pinnaksi hiiripöllön. Muuten retkeilyt jäi nyt täysin nollaan. Laruksen kerho on pyörinyt mukavasti ja kerholaiset onkin ollut todella aktiivisia niin viimevuonna kun tänäkinvuonna. Kova halu täällä laruksen alueella ja jäsenillä onkin saada uutta tuulta purjeisiin. Tietyt asiat kun ei muutu vaikka vuodet vierii! Linturikasta loppuvuotta.

torstai 21. marraskuuta 2013

Seura tekee kaltaisekseen

Näinhän siinä monesti käy että mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Blogin päivittäminen on viime aikoina mennyt samalle tasolle kun oman lintutieteellisen yhdistyksen nettisivujen päivittäminen. Parin kuukauden välein jos jotain pientä heittäis niin mieli pysyy virkeänä. No pitää nyt terästäytyä :) Taas vois perinteisesti pitkän litanian luetella selityksiä että miksi blogin päivittäminen on jäänyt vähemmälle, mutta tälläkertaa muutamat kirjoitetut jutut olen tehnyt vaan paikallislehteen tai lehen blogiin pyydettäessä. Syksy alkaa olemaan paketissa ja luonto tarjosikin tukun mukavia havaintoja. 16.9 napsahti tähän asti kovin pihavuodari heinäkurpasta ja Samalla myös Haapajärvipinna. Kurppa lähti omalta pihanurmelta ja lensi sadan metrin päähän puistoon laskeutuen valkoiset pyrstösulat komeasti näkyen. Seuraavana päivänä retkikohteena oli Kärsämäen Nurmesjärvi. Nurmesjärvellä oli 17.9 about 200 vesilintua joista haapana ja sinisorsa oli valtalajeina. Sinisuohaukka rundaili myös alueella 19.9 Oli sadepäivä ja lähin hituran altaille ja ajatuksena käydä katsomassa kahlaajia kun näytti olevan sopiva pudotuskeli. Porttia aukastessa taigauunilintu napsahti komeasti vuodariksi. Altailla ei ollut " hyvästä säästä" huolimatta kapustarintoja kummempaa. 22.9 retkellä Kuusamossa kun viikonloppu oltiin anoppilassa. Aamupäivä meni vasaralahden lintutornilla jossa yli kaksisataa vesilintua. päälajeina tukkasotka 102 ja haapana 65 lintua. Aamun aikana muutti mm. piekana, 2 sääkseä, isolepinkäinen, lapinsirkku. 7 rautiaista, 72 sepelkyyhkyä ja 66 kurkea. Kuusen latvassa hetken kävi istuskelemassa myös merikotka. Nissinjärvellä 278 joutsenta joista viisi oli nuoria. Vuoden viimeiset kurjet Kuusamossa menossa kohti etelää. Seuraavana päivänä 23.9 oli kurkien päämuuttopäivä täällä etelämpänä :) Itse en pystynyt irtaantumaan töistä ja ainoa lohtu oli se että keli oli melko kurja sillä kurjet muutti todella hyytävässä kelissä jota ajottainen vesisade säesti. Perinteisesti Nivalassa hituran altailla oli miehitystä ja Reijo, Erkki ja Jorma olikin laskemassa muuttosummia yhteen. Itse menin seuraavana päivänä rippeille monen muun ornin kanssa. Kurkia meni enää vajaat 800. Petoja meni myös muutamia. mm. merikotka, piekana, sääksi ja kolme varpushaukkaa. Sunnuntaina 29.9. tuli syyskuulle jo toinen Haapajärvipinna kun Parkkilan Settijärvellä oli sepelhanhi. Vesilintuja oli yllättävän monipuolisesti kuten 2 allia, 38 mustalintua, 6 uiveloa, 6 silkkiuikkua jne... Sikkiuikkuja Lokakuun toinen päivä Settijärvellä merimetso joka jääneekin tämän vuoden ainoaksi merimetso havainnoksi Haapajärveltä. Lauantaina 5.10 Ajelin Kokkolaan, Ohtakariin. Tähtisen Jorma oli löytänyt hippiäisuunilinnun joka oli paikalla myös vielä lauantaina ja tästä napsahti mulle myös odotettu elis. Saaressa oli myös ino, pikkutikka, neljä puukiipijää ja tiltalttia sekä vähintään 100 pyrstötiaista. Yksinkään ei tarvinnu olla sillä linturetkellä oli myös Jan Nygård ja Juhan Hassel lintukerho viklon kanssa. Takaisin tulomatkalla kävin bongaamassa Borenin Esan jänkäkurpat Himangan juoponperältä. Jänkäkurppia lähtikin märältä niityltä yhteensä kolme. 10.10 torstaina töitten jälkeen pieni lenkki maastoon ja tutusti Settijärvelle. Vesilinturintamalla mm. 17 telkkää, 4 silkkiuikkua, kuikka ja 9 allia jotka nousi illan pikkuhiljaa hämärtyessä järveltä suoraa meikäläistä kohti. 12.10. Lauantaina retkipäivä kohdistui Kalajoelle. Päivä olikin erinomainen ja parasta antia oli vasankarin kalasatamassa ollut kalatiira ja vihaspauhan kaarisillalta poimittu heinätavi. Vasankarissa katulampun päällä istui mustavaris ja ämmän lintutornin parkkipaikalla ino oli äänessä. Aamupäivä meni kuitenkin tupalipissä Rasmuksen ja Paakin kanssa staijatessa. Aamupäivän antia oli mm. 82 pikkukäpylintua, 98 pyrstötiaista, 109 tilheä, 8 ruokkia, 9 merimetsoa, 12 lapasotkaa ja 226 mustalintua. Pikkutikka oli myös äänessä. 19.10 lauantaina lumisadetta ja linturetkikohteena oma piha. Ruokinnalla 8 fasaania joita tuli myös kuvattua osan linnuista noustessa puuhun. Pihassa piipahti myös kolme mustarastasta. Pihavuodareita tuli kaksi eli kiuru ja taviokuurna. Olihan se huikeata saaha lumisateessa kiuru vuodariksi ja vieläpä näin viime tipassa :) kyseessä oli vasta toinen kiuru havainto omalta pihalta kahden vuoden aikana joten melko harvinaista herkkuahan se on. Seuraavana aamuna pieni lenkki maastoon tarjosi Settijärvellä mm 170 isokoskeloa Settijärvellä ja vajaat 130 isokossua Kuusaanjärvellä. Kuusaanjärvellä myös 9 uiveloa. Molemmilla järvillä myös anaksia jonkin verran. 26.10 Heti aamulla varhain auton nokka kohti Viitasaarea jossa oli edellisenä päivänä nähty pronssi-iibis. Paikalla oli yli 30 lintuharrastajaa ja innokkaimmat bongarit oli tullut Etelä-Suomesta asti. Itsellä oli vaan tunnin ajomatka ja homma napsahti kerralla kohilleen sillä tunnin odottamisella itse päätähtikin laskeutui paikalliseksi. Legendaarinen pronssi-iibis oli sen verran kaukana että kuvilla ei päästy tälläkään kertaa mässäilemään. Linnusta napsahti 230.vuodari. Tänä vuonna ei enää kympit pauku vuodareissa :) Lokakuu sai todella mukavan lopun linturintamalla kun viimeisenä päivänä töistä kotia tullessa katoin perinteisesti että mikä on tilanne omalla ruokinnalla. Nokkavarpunen oli ilmestynyt jostakin näyttelemään itseään pihapinnan arvoisesti. Muutamana päivänä tämän jälkeenkin nokkanisse vieraili ruokinnalla. Ikkunan läpi kuvan ottaminen oli kieltämättä aika epätoivoista hommaa. Eiköhän tämä riitä tältä erää. Jatkais ens kerralla vaikka marrasrallista, Porin samettipääkerttu reissusta ja laruksen vilkkaasta toiminnasta.