sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Haapajärven 20.Talvilintulaskennan tulokset

Haapajärven talvilintulaskennoissa löytyi mukavat 26 lajia joka sivuaa neljän vuoden takaista talviosion ennätystä. Uusia lajeja ei reitille tullut. Parhaimpina lajeina oli kolmatta kertaa reitille osuneet tundraurpiaiset ja isokäpylinnut ja neljättä kertaa reitille saatiin taviokuurna yhden koirasyksilön voimin. Omissa arkistoissa määrittämättömät isoloxiat on merkattu pikkuloxioina. Keltasirkku oli yhdeksättä kertaa reitin yleisin laji pitkälti uimahallin lähellä olevan ruokinnan voimin jossa oli mukava 150 linnun parvi. Viime aikoina keltasirkun paalupaikka onkin ollut tuttu juttu sillä kahdeksasta viimeisimmästä laskennasta keltasirkku on ollut yleisin laji seitsemän kertaa. Keltasirkku on myös runsain laji reitillä kun lasketaan kaikki 20 talvilintulaskentaa yhteen. Minä tykkään tehdä todella paljon tilastoja ja sen kyllä varmasti huomaa :) Laskentakelistä sen verran että pakkasta oli seitsemän astetta, taivas oli pilvessä ja heikkoa tuulta. Laskijoina oli myös Pauli-Pekka ja Veikka-Valtteri Österberg. Laskentaa edellisenä aamuna käytiin P-P:n kanssa tekemässä pieni lenkki maastoon ja löyettiin Savimäenpuhdosta ruokinnalta kaksi peippoa joista toinen tälläkertaa ylätunnisteessa. Taviokuurna kuvan alla laskentojen tulokset
1.Keltasirkku 167 2.Urpiainen 89 3.Varpunen 68 4.Talitiainen 48 5.Naakka 41 6.Harakka 38 7.Viherpeippo 31 8.Sinitiainen 30 9.Kesykyyhky 24 10.Varis 20 11.Pikkukäpylintu 18 12.Pikkuvarpunen 17 13.Punatulkku 13 14.Tilhi 10 15.Närhi 6 16.Käpytikka 6 17.Isokäpylintu 6 18.Töyhtötiainen 5 19.Hippiäinen 3 20.Pyy 2 21.Fasaani 2 22.Tundraurpiainen 2 23.Hömötiainen 2 24.Korppi 1 25.Kuusitiainen 1 26.Taviokuurna 1

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Talven selkä taittuu

Talvipäivänseisaus on ohitettu ja JEE! kevättä kohti mennään. :) Joulu kolkuttelee jo ovelle ja eilen kävinkin viimeisen kerran maastossa ennen joulua. Jos ei tänään ihmeitä satu :) Retki kohdistui tälläkertaa Haapavedelle rapsakassa 22 asteen pakkasessa. Vesilintuja ei enää tiukasta yrityksestä huolimatta löytynyt ja havainnot jäikin pyy, teeri, koskikaralinjalle. Haapaveden Korkatissa mukava kuuden pyyn parvi ja ja Pulkkilantien varressa neljä kilometriä ennen Haapavettä pohjoisesta päin tultaessa mukava 50 teeren parvi. Kuvaamiseen valoa ei vaan ollut häävisti
Matka jatkui Haapakoskelle jossa Pyhäjoki on läpi talven sulana. Rantalepikossa oli viiden pyyn parvi. Nämäkään ei kovin kuvausystävällisiä ollut
Koskikarasta suht kaukaa otettu kuva jäi vain määritysdokumentiksi kelpaavaksi kuvaksi :) yhteensä kolme karaa oli suht pienellä alueella.
Haapaveden Humalojalla aurinkokin alkoi paistamaan aamusella ja piti näin joulun kunniaksi ottaa ihan maisemakuvakin ja laittaa se myös ylätunnisteeseen :)
Perjantaina 28.12 On vuorossa Haapajärven 20.talvilintulaskenta mikäli keli on kohillaan. Viime vuonna keskitalven laskentaan osui maakotka ja toissa vuonna mm. taviokuurnia ja tundraurpiaisia. Mitä tänävuonna? Jouluaatonaatto alkaa hiljalleen valkenemaan Haapajärvellä 24 asteen pakkasessa ja ensimmäiset talitiaiset onkin jo ruokinnalla. nyt on aikaa seurata omaakin ruokintaa kun olen lomalla ja valoisa aika ei mene työmaalla. Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

maanantai 17. joulukuuta 2012

Pyrähdys Kalajoelle

Lauantaina 15.12 Kävin Kalajoella tekemässä pienen lenkin maastoon. Tuuli oli todella hyytävän kylmä ja meristaijin jätin täysin väliin. Keskustan tuntumasta löytyi yllättävän iso pulu parvi josta laskin 111 lintua lintujen istuessa langalla. Tein pienen lenkin keskustan ruokinnoille ilman mitään mainittavampaa. Suunnitelmiin kuului myös käydä katsomassa että mitä kuuluu Timo Lahden löytämälle kurjelle vai kuuluuko mitään? Ajelin kohti kärkistä ja jonkin matkaa ajettua maakotka sai minut pysähtymään nopeasti. Linnusta ehin räpsästä muutaman heikon kuvan mutta pelkkä kotkan näkeminenkin piristi kivasti. Jos vähänkään osaan tulkita lintua niin kysessä on vähintään 4kv lintu ja luultavasti vanhempikin?
Hieman ennen kärkiselle tullessa peltoaukeamalla kiva 270 keltasirkun parvi. Pellolla myös 16 teeren parvi. Kärkisen Louenevalle tullessa kurki löytyi helposti nuotitetulta paikalta ja siellähän se pellolla rauhassa käpsytteli pyrstö repsottaen. Kyseessä on mahdollisesti ainoa Suomessa tällä hetkellä aikaa viettävä kurki? Ainakin tiedossa oleva. Lintu ei lienee pääsee lentoon ja muutolle ja näinpä talvisia päiviä viettävä lintu asustelee Kalajoella. Saapa nähä vieläkö lintu patsastelee hengissä ens vuoden puolella? Joulua kohti mennään ja tämä viikko onkin vielä töitä ennenkuin lomat koittaa! Laitan loppuun vielä pari kaukaa otettua kuvaa kurjesta. Kuvissa näkyy että pyrstö ei ole ihan normaalissa kuosissa. Hyvää joulunalusaikaa!

torstai 6. joulukuuta 2012

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Itsenäisyyspäivän aamu valkeni kipakassa 22 asteen pakkasessa. Muutaman tunnin linturetki Reisjärvelle tarjosi taas runsaasti teeriä. Sama iso vajaan 150 teeren parvi edelleen levonperällä ja Saarisella reilun 70 teeren parvi. Reisjärven Kulkkulassa 60 urpiaisen parvi. Blogitunnisteen teeret samasta isosta parvesta kun viime viikollakin. 90 lintulaji omalta pihalta tänävuonna tuli aamulla kun varpuspöllö oli äänessä. Tuskin tälle vuodelle tulee enää uusia pihapinnoja?

maanantai 3. joulukuuta 2012

Sateinen ja lämmin marraskuu vaihtui valoisaan ja kylmään Joulukuuhun

Marraskuu oli hyvin sateinen kuukausi ja päivät oli ankean harmaita. Töihin lähtiessä oli pimeää samoin kun töistä tullessakin. Pääosin lämpötila pysytteli plussan puolella useamman asteen ja loppukuusta saatiinkin vielä katella vihreää nurmikkoa. Joutsenia oli vielä runsaasti marraskuun lopussa mutta ilmojen kylmetessä nopeasti viivyttelevät joutsenetkin lähti muutolle järvien jäätyessä. Lauantaina 17.11 tein aamusella muutaman tunnin lenkin maastoon. Savilahdella 15 joutsenta ja kolme sinisorsaa. Kalakankaalla mukava 70 teeren parvi. Vaihtelun vuoksi kävin katsomassa Reisjärven vesistöjä vesilintujen toivossa mutta järvet oli täysin tyhjiä. Ainoastaan Vuohtajärvessä kellui yksi naaraspukuinen mustalintu. No ei tyhjä reissu :) Viikkoa myöhemmin lauantaina 24.11 ei retki kovin kummoisia tarjonnut. Hautaperän altaan ulappasaaressa mukavat 37 joutsenta. Mielenkiinnosta kävin Kärsämäen puolella lähes Pyhäjärven rajalla olevalla Nurmesjärven lintutornilla. Nurmesjärvi on keväällä loistava vesilintujärvi mutta loppusyksystä järvi ei näyttäs olevan ihan samaa tasoa sillä järvellä ei kellunut ainuttakaan vesilintua ja parhaat havainnot tornilta lyhyessä ajassa jäi kanahaukkaan ja pieneen teeriparveen. Parkkimajärvellä oli 1kv kalalokki joka oli tämän hiljaisen retken parasta antia. Joulukuun ensimmäinen päivä meni kotosalla mutta sunnuntaina 2.joulukuuta kolmetuntinen happihyppely lintuvarusteiden kanssa maastoon oli poikkeuksellinen edellisiin retkiin sillä nyt ei ollut harmaa ja sateinen päivä viiden lämpöasteen kera vaan pakkanen paukkui jopa -19 asteessa ja aurinkokin paistoi mukavasti. Reissusta tuli todellinen mehtäkanalintureissu sillä pyitä ja teeriä näkyi ennätyspaljon. Reisjärven Juurikkajärventien varressa oli peräti 9 pyytä jotka oli kahdessa parvessa. Takaisin tullessa Levonperällä oli peräti 146 teeren parvi koivuissa! Linnut oli rauhassa paikalla ja kaukoputkella sai linnut laskea rauhassa pakkasen samalla kipristellen varpaita ja sormia auringon paistaessa taustalla. Ei se ole valkoihonenkaan tottunut vielä näihin pakkasiin kun syksy oli niin pitkään lämmin. Blogitunnisteen teeret on nimenomaan siitä 146 linnun parvesta. Reisjärven Järvikylällä oli vielä myös 62 teeren parvi täydentämässä mehtäkanalintupäivää. Muuten ei mitään mainittavaa maastossa näkynytkään vaikka odotinkin vaikka varpus tai hiiripöllön nököttävän jossain kuusen latvassa kirpakassa pakkasessa. Lintukerho larus täytti marraskuun alussa vuoden ja nykyisin larus löytyy myös facebookista. Torstaina 13.12 on tämän vuoden viimeinen kerho jossa vietetään pikkujoulua mm. glögin ja joulutorttujen ääressä ja suunnitellaan ens vuodelle ohjelmaa. Laitetaan loppuun vielä linkki kun Virolle löytyi uusi lintulaji nimittäin kettusirkku. Olispa makea nähä tollanen http://www.estbirding.ee/pildid/displayimage.php?album=2&pid=2228#top_display_media

perjantai 16. marraskuuta 2012

Nivalassa 100.Talvilintulaskenta!

Lauantaina 10.11 olin laskemassa Latvalan Juhanin kanssa Nivalan talvilintuja. Kyseessä oli historiallinen sadas talvilintulaskenta Nivalassa! Oli suuri kunnia olla Juhanin kaverina tässä historiallisessa laskennassa! Juhanilla käynnistyi 34 talvilintulaskenta vuosi kun linnut lasketaan kolme kertaa talven aikana. Se minkä takia laskenta oli minulle normaalia mieluisampi johtui varmasti pitkälle siitä että Juhanin innoittamana perustin Haapajärvelle oman reitin 2006 syksyllä! Omalla reitillä seuraavaksi on 20.talvilintulaskenta ja näillä näkymin vuonna 2039 olisi sitten se 100. laskenta mutta sinne asti en kuitenkaan meinaa ajatuksia viedä =) Reitiltä ei mitään kovin erikoista löytynyt. Pihlajanmarjat oli jo syöty ja marjansyöjiä ei paljoa ollut. Tilhiä kuitenkin 11, räkättirastaita 7 ja kahdessa paikassa kuului taviokuurnan ääni ilman näköhavaintoa. Reitti kiertää keskustassa ja keskustan lähietäisyydellä kokoajan. Reitin suurimman lintuparven titteli meni naakalle kahdensadan yksilön voimin. Keli oli paikoin tuulinen ja lunta satoi välissä joten sää ei ollut kokoajan kovin hyvä. En voi muuta sanoa kun että hienoa työtä on Juhani tehnyt pitkällä ajalla lintujen parissa! Eilen tostaina Uusimäen Toni Kävi pitämässä lintukerho larukselle esitelmän uunilinnuista. Toni käsitteli pääasiassa Suomessa pesiviä uunilintuja ja säännöllisesti tänne harhautuvia. Ilta oli mielenkiintoinen ja aina oppii jotain uutta. On hienoa että vierailevat esitelmän pitäjät virkistää jo muutenkin vireää laruksen toimintaa! Marraskuun puoliväli on nyt ohitettu ja Haapajärvellä ainakin nurmikko vihertää kauniisti. Talvesta ei ole tietoakaan ja lämpötila sahaa päivittäin pakkasella ja plussalla. Nyt viikonlopun kimppuun ja huomenna etsimään vesilintuja ihan kotikulmilta.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Marrasrallista jackpot!

Kalajoen 13.marrasralli käytiin lauantaina 3.11 ilahduttavasti yhdeksän joukkueen voimin. Sää oli koko rallin pilvinen ja ajoittain satoi vettä mutta sade ei rallia haitannut juurikaan. Iltapäivällä kova sumu häiritsi etenkin merellä jonne ei nähnytkään juuri ollenkaan. Lämpötila oli kokopäivän useamman asteen plussan puolella. Meidän joukkueessa oli minun lisäksi Pauli-Pekka ja Kalle Hiekkanen. Molemmat asuu nykyään Oulussa. Pauli keksi joukkueelle purussa nimen merirosvot sillä meren lajit saatiin rosvottua oikein mukavasti. Reitin suunnitelmaan en käyttänyt paljoa aikaa vaan ajattelin että mennään pääosin samaa reittiä mitä viime vuonnakin joka oli hyväksi todettu. Ralliin ei asetettu mitään virallista tavoitetta mutta menomatkalla ajattelin että viime vuoden kakkossijaa olisi mukava parantaa mutta en uskonut kuitenkaan että tänä vuonna palaset loksahtaa niin hyvin kohilleen että voitto irtoaa. Ralli alkoi klo 7 ja aloituslajiksi saatiin kello 7.35 aina mukava varpuspöllö sydännevan tienoilta. Hiljalleen luonto alkoi heräämään ja lajeja tippui tasaiseen tahtiin.Pirttipöllässä muutti kaksi merimetsoa ja kuusi allia oli paikallisena. jalkalipissä oli pari taviokuurnaa paikallisena ja yksi sinisorsa pudottautui paikalliseksi joka osoittautui rallissa monelle ylitsepääsemättömän vaikeaksi lajiksi. Tupalipissä Kalle poimi todella hienosti pajusirkun. Vasankarin kalasatamasta irtosi mm. jouhisorsa ja pilkkasiipi. Kalasatamasta pois tullessa kuusi ja töyhtötiainen saatiin lisättyä listoille. Keskustaan mentäessä Plassilta saatiin hienosti pulu, turkinkyyhky, fasaani sekä pienempi ja isompi varpunen. Näitä ei tarvinnut etsiä ollenkaan vaan saatiin jatkaa suorilta Pitkäsenkylän pelloille josta saatiinkin listalle uusina lajeina mm. pulmunen, räkättirastas, korppi ja teeri. Oltiin yllättävänkin hyvin aikataulussa kun jatkettiin matkaa kohti lettoa. Matkalla pähkinähakki lensi komeasti melkein suuhun ja Vetoniemenperältä löytyi rätkien lisäksi myös kolme kottaraista ja kaksi mustarastasta. Hyvin menee mutta menköön! Ehdotin että käydään tsekkaamassa äijän venesatama ihan nopeasti sillä paikka oli entuudestaan tuntematon meille. No aikaa siellä menikin sitten vähän enemmänki mutta palkintona oli merikotka joka laskeutui sopivasti putkeen lokkeja selatessa sekä selkälokki ja uivelo. Paulin kaivama uivelo olikin meidän joukkueelle ainoa ässälaji. Selkälokki on tähän aikaan yleensä jo tiukassa mutta pari muutakin joukkuetta sai selkälokin ämmän lintutornilta joka oli ehkä kilometrin päässä tästä meidän löytämästä linnusta. Epäselväksi jäi että olisiko se voinut olla sama lintu? Merilokki ja tukkasotka puuttui meillä peruslajipuutteista ja ne yritettiin saaha hoidettua ensisijaisesti rallin lopussa mutta loppukiri jäi meiltä ottamatta sillä letonnokka ja leton ranta ei tarjonnut mitään uutta ja vihaspauhan kaarisillalta havaitut kyhmyjoutsenet osoittautui lopulta meille viimeiseksi lajiksi ja yli kaksi tuntia meni loppuajasta vaan pääasiassa sumuista merta tuijottaessa. Tarkoitus oli lopettaa ralli Puojiniemellä mutta sumu muutti suunnitelmia sen verran että lopetettiin Pitkäsenkylän pelloille jonne mentiin siis jo toistakertaa sillä päivällä ehin nähä siellä piekanan mutta ei pinnan arvoisesti kumminkaan. Myös peltopyy oli edelleen puutelistalla. No kun loppukiri jäi ottamatta niin ei kukaan uskonut että loppujen lopuksi voitto irtoaa mutta kyllä sumu teki tehtävänsä myös muillekin joukkueille! Kakkoseksi tulleet Koistinen ja Varpenius sai kasaan myös 48 lajia mutta meillä viimeinen laji oli havaittu reilu puolituntia aikasemmin ja sen turvin kiertopalkinto matkasi ensimmäistä kertaa Haapajärvelle :) Eiköhän tuo poika kierrä vielä Ouluunkin sinne Pauli-Pekan ja Kallen kotikulmille =) Kiitos ralliseurasta pojille ja kiitos kaikille osallistujille ja erityiskiitos Uusimäen Tonille rallin purusta ja järjestelyistä!