tiistai 30. lokakuuta 2012

Ensilumi maahan

Viime viikolla satanut lumi on pysynyt maassa Haapajärvellä ja maisema onkin talvinen. Viikonloppuna oltiin Kuusamossa ja matkan varrella missään ei ollut niin paljoa lunta kun täällä kotikonnuilla. Kuusamossa oli noin viisi senttiä ja Pudasjärvellä oli vielä maa täysin lumeton! Vajaat kymmenen senttiä satoi tänne 26.10 ja vielä toistaiseksi lumi on pysynyt maassa mutta hyvinhän nuo ehtii vielä sulaa. Jos ei lähiaikoina niin keväällä viimeistään.
Lauantaina 20.10 kävin pienellä aamupäivän retkellä Kalajoella. Vihaspauhalla staijasin klo 8.30-10.45. Mustalintuja muutti 102, alleja 3, pilkkasiipiä 4, kuikkia 2, merimetsoja 4 silkkiuikkuja 2 ja pulmusia 15. Paikallisena pyöri kaksi merikotkaa ( toinen kuvassa) ja kahdeksan pyrstötiaisen parvi kävi myös pyörähtämässä vihaspauhalla. Sää oli aurinkoinen ja jopa melko lepponen näin lokakuun lopulle.
Sunnuntaina 21.10 Pakkasta aamulla muutama aste ja pyörähdin settijärvellä 1.5 tuntia. Joutsenet oli liikkeellä ja laskin lyhyessä ajassa 111 lintua joista osa paikallisia ja osa muuttavia. Isokoskeloita muutti 70 lintua ja telkkiä 4. Järvellä paikallisena 5 sinisorsaa, 3 lapasotkaa ja 7 mustalintua. Kotona peräti kahden pihapinnan päivä. Heti aamulla kuuden taviokuurnan parvi ja iltapäivällä tikli. Aamulla pihalla myös räkätti, punakylki ja mustarastas. Keskiviikkona 24.10 kävin Settijärvellä ja Hautaperän altaalla tarkistamassa töitten jälkeen vesilintu tilanteen. Settijärvellä 61 laulujoutsenta, 6 mustalintua, 2 uiveloa ja 2 telkkää. Hautaperän allas tarjosi kalalokin ja silkkiuikun.
Sunnuntai 28.10 ja kolmen tunnin lenkki maastoon Kuusamossa. Perinteisesti kuukkelia piti kuvata Mutta aamunkähmeessä kuva jäi melko suttuseksi kuten kuvassa näkyy. neljän linnun parvi jäikin retken ainoaksi havainnoksi tällä kertaa. Maantien varressa Suiningilla kuusi pyytä ja yli muuttava pulmunen. Alla kuva pyystä.
Määttälänvaarassa metso hakomassa männyn latvassa ja Määttälänvaaran varisjoella 4 koskikaraa.
Kävin Riekissä 5 kilometrin päässä Venäjän rajaa ja matka jatkui kohti Nissinvaaraa. Matkalla Hännisessä jonku omakotitalon pihalla 14 räkättirastasta pihlajanmarjojen kimpussa tilhien kanssa. Myös tien reunalla pihlajanmarjojen kimpussa muutama tilhi
Maanantaina 29.10 kävin vielä 1.5 tuntia maastossa aamutuimaan ja yritin alkuun nähä edellisenä päivänä illan hämärtyessä löytynyttä lapinpöllöä kun lintu oli vain 5 kilometrin päässä anoppilaa. Lintua en löytänyt vartissa ja kun ei ollut niin lapinpöllön päälle niin jatkoin Nilojoen lintutornille. Kuusamojärven pohjukka oli vielä sulana vaikka pakkasta olikin ollut kylmimpänä yönä viikolla - 20 astetta ja päivälläkään ei ole plussalla käynyt. joutsenia järvellä mukaavat 175 joista 147 aikuista ja 28 nuorta.
Haapanoita oli 8, sinisorsia 3, telkkiä 2 sekä yksi harmaalokki. Alla vielä argari ja plättäri.
Poroja tietysti näkyi. Tämä oli niistä ehkä mielenkiintoisimman näköinen.
Oli kotia lähön aika ja lähettiin sieltä itäiseltä ja pohjoiselta Pohjois-Pohjanmaalta kohti eteläistä Pohjois-Pohjanmaata. Iso aluehan tämä Pohjois-Pohjanmaa on kun sekä Kuusamo että haapajärvi kuuluu samaan alueseen ja matkaa tulee täältä Kuusamon pohjois-osiin 450 kilometriä! No Oulussa pidettiin taukoa ja kun vaimon piti päästä kirpputoreille niin minulla oli lupa mennä siksi aikaa maastoon =) Päätin mennä Intiön hautausmaalle kun sinne tuli vaan reilun kahden kilometrin matka ja tarkoitus oli olla vain puolitoista tuntia. Päätökseen vaikutti myös se että paikalla oli nähty runsaasti taviokuurnia. Siinähän se aika meni Taviokuurnia kuvatessa ja laskiessa sekä rastasparvia selatessa. Taviokuurnathan on kuvausystävällisiä siinä mielessä että ne ei juuri ihmisistä piittaa. Aika meni ihan lepposasti kuvatessa lintuja mutta kyllä Oulun meri-ilma on todella jäätävä vaikka mittari näytti nollaa. Talvitakille olisi ollut käyttöä mutta en jaksanut lähteä autosta hakemaan kun kaikki tavarat oli peräkontissa pakattuna. Paikalla oli noin 50 taviokuurnaa, parisataa räkättirastasta ja kaksi mustarastasta. Alla muutama kuurna.
Tällä hetkellä ulkona on +1 aste lämmintä, räntää vihmoo ja tuulee navakasti. Tämän viikon olenkin lomalla joten ehtii seuraamaan omaa ruokintaa ensimmäistä kertaa tälle syksylle sillä ruokinnan aloitin juuri kun lähettiin Kuusamoon. Tuohon ruokinta-automaattiin mahtuu sen verran paljon höpettä että ei tarvi joka päivä olla sitä lisäämässä. Pikkuvarpusia ja talitintteja näyttää olevan tällähetkellä. Torstaina olis tarkoitus pitää Haapajärven 19. Talvilintulaskenta ja lauantaina olis Kalajoella marrasralli. Näillä mennään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti