perjantai 2. marraskuuta 2012

Räkättirastaita ennätyspaljon talvilintulaskennoissa

Haapajärven talvilintulaskennat pidin nyt 19.kertaa ja nyt alkoi seitsemäs vuosi laskennoille ja näin ollen myös nyt oli seitsemäs syysosuus laskennoille. Talvilintulaskennathan pidetään kolme kertaa talven aikana ja näin on siis syys, talvi ja kevätosio. Sää oli pilvinen ja lämpötila plussan puolella kahdesta neljään astetta. Edellisellä seitsemällätoista laskentakeralla rätkiä oli osunut reitille yhteensä 41 lintua mutta nyt lintuja oli reitillä peräti 128! suurimmassa parvessa oli 45 räkättirastasta. Myös taviokuurnat rynnisti tänä syksynä mukavasti laskentoihin. Taviokuurna oli osunut reitille aikasemmin kaksi kertaa ( yhteensä neljä lintua) mutta nyt reitillä havaitsin yhteensä 21 kuurnaa. Rannikolla onkin laskettu viime päivinä huimia lukuja sekä paikallisista että muuttavista kuurnista. Pikkuvarpuset jatkaa ennätystehtailuaan. Nyt reitillä oli 48 pikkuvarpusta. Puukiipijöitä oli reitillä kolme joten uusi ennätys yhdellä yksilöllä. Reitille osui 29 lajia joka on toiseksi paras tulos. 2010 oli 32 lajia. Talvilintulaskentareitillä olen havainnu nyt yhteensä 46 lajia sillä nyt uusina lajeina reitille tuli punakylkirastas ja isolepinkäinen. Alla vielä laskentojen tulokset. ( harmi että tulokset näkyy tuolla lailla vaikka kirjoitin lajit alekkain :( Keltasirkku oli kahdeksatta kertaa reitin yleisin laji
1.Keltasirkku 149 2.Talitiainen 135 3.Räkättirastas 128 4.Tilhi 123 5.Varpunen 83 6.Naakka 67 7.Harakka 65 8.Viherpeippo 62 9.Sinitiainen 54 10.Pikkuvarpunen 48 11.Varis 31 12.Urpainen 26 13.Punatulkku 26 14.Kesykyyhky 24 15.Taviokuurna 21 16.Laulujoutsen 15 17.Närhi 12 18.Fasaani 11 19.Hömötiainen 8 20.Pikkukäpylintu 7 21.Hippiäinen 6 22.Käpytikka 5 23.Puukiipijä 3 24.Kuusitiainen 2 25.Töyhtötiainen 2 26.Pyy 1 27.Punakylkirastas 1 28.Korppi 1 29.Isolepinkäinen 1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti