keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Maaliskuun loppu Kuusamossa.

Pääsiäinen meni Kuusamossa vaimon kotiporukoilla ja parina aamuna tuli käytyä maastossakin. Vuodareita tuli viisi kuten etukäteen ounastelinkin ja lajitkin arvasin oikein muuten mutta mustavariksen tilalle tuli laulujoutsen. Lapintiainen teetti eniten töitä mutta niin vain sekin loppuseltaan osui spondesti kohalle. Koko pääsiäisen Aurinko porotti lähes pilveettömältä taivaalta. Yöt oli kylmiä ja päivät melko tuulisia. Perjantaina 29.3 olin maastossa klo 6-11. En ehtinyt ajaa kilometriakaan kun kuukkeli lensi tien yli ja tästä tulikin vuodari. Oivangissa pyörähdin hetken ja yritin lapintiaista ruokinnalta mistä oli vanha havainto. No nyt ei tärpännyt. Päätin ajella Käylän kautta Valtavaaran parkkipaikalle ja näin käydä katsomassa eka joutsenta jonka jälkeen yrittäsin lapintiaista. Käylästä, Käylänkoskella oli neljä koskikaraa. Joutsenkin löytyi kun käveli vähän matkaa alavirtaan päin. Dokumenttikuva pahassa vastavalossa. Takaisin autolle kävellessä korppi lensi suoraan yli. Jatkoin valtavaaran parkkipaikalle. Ruokinnalla oli vain pari hömppää ja tallaria oravan lisäksi mutta kohta pari kuukkelia tuli uteliaina katsomaan että olisiko mulla ruokaa. No sattu olemaan sämpylä ja kävinkin sen hakemassa autosta ja niin vain kuukkelit kävi syömästä kädestä. Muutama kuva alla kavereista. Myös närhi kävi paikan päällä Valtavaaran parkkipaikalta ajelinkin sitten suoraan anoppilaan tai lähes suoraan sillä kilometri ennen perille tuloa kaksi riekkoa juoksi tieltä ja jäi muutaman kymmenen metrin päähän. Tästä tuli reissun kolmas vuodari ja peruutin sen verran takaisin pelipaikalle että sain dokumentin otettua Lauantaina ei ollu mahollisuutta mennä maastoon sillä vaimo Vietti naisporukalla vapaapäivää/yötä. Aamulla kun kävin kalamarkkinoilla niin näin kuitenkin kaksi naakkaa. Kuusamossa naakka onkin vähälukuinen. Kyseessä oli eka naakkahavainto tänävuonna Kuusamossa. Itse olen kerran aikasemmin nähnyt naakan Kuusamossa. Linnut lensi torin grillin yli äännellen kohti kaatopaikkaa. Sunnuntaina 31.3 "nukuin pommiin" ja heräsin kello 6.30 ja auto ei ollut lämmityksessä. Ei siinä muuten mitään mutta kun auto ei jostain mystisestä syystä lähe käyntiin jos on ees vähän pakkasta eikä se ole ollut lämmityksessä. Hehkutulpat ym on kunnossa. No lähin maastoon kahdeksalta ja pakkasta reilut kymmenen astetta. Kyseessä projekti lapintiainen. Ajelin Mustosenvaarantietä ja sillon tällön laitoin lapintintin atrappia mutta ei vaan tärpänny. Kuontijärven kohalla oleva Salminen tarjosi kuitenkin mukavasti havaintoja sillä kuontijärveen laskeva joki oli auki ja siinä oli neljä koskikaraa. Päältä lensi vuodarin arvoisesti pulmunen ja taustalla huusi palokärki. Jatkoin matkaa samalla teemalla ja niin vain vähän ennen Mustosenvaaraa virrankylällä atrappi houkutteli kaksi lapintiaista paikalle. Kolmaskin toivelaji hoitui vaikka työtä teettikin. Näpit oli aivan kohmeessa kun räpsin kuvia mutta sain kuitenkin tunnistettavat kuvat otettua Lopuksi vielä pinetä yleistä lörinää... Sivujen ulkoasua olen vaihtanut melkein yhtä tiheää kun sukkia kun jostain syystä kuvat ja teksti ei vaan koskaan näy silleen miten ne on vielä näkynyt kirjoittaessa. No nyt ne on ihan ok joten näillä nyt mennään. Itse lintublogin ylätunnistekuvan olen ruukannu vaihtaa aina ihan mielenvirkistykseksi ja kuva on otettu aina saman viikon aikana. Eilen töihin mulle soitti Kalajokilaaksolehti ja halus kysellä vähän lintujen kevätmuutosta. No kerroin että missä mennään. Jotain mainitakseen sanoin mm. että kalajoella on talvehtinut kurki ja utössä on käyny kettusirkkua katsomassa toistatuhatta harrastajaa. No tänään tuli lehti jossa sanottiin Kalajoella talvehtineen kurkia ja utössäkin oli ollut jo yli 2000 lintuharrastaa. Eli vastuu on aina myös lukijalla =) No ei tuo pahasti minulle kolahtanut vaan kaikista eniten kirpasi se että lehessä oli minusta about 1.5 vuotta vanha arkistokuva. En ole edes peilistä koskaan säikähtäny omaa naamaa niin paljon kun tänään lehdessä. No ei voi mitään, ens viikonloppuna vois olla viiksitimaliprojektin aika? Kevätmuuttoa edelleen odotellen.

1 kommentti: