sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Koko Suomi odottaa töyhtöhyyppiä!

Tai ainakin lintuharrastajat kevätmuuton alkua. Tuulet on sinnikkäästi pohjoisen puoleisia ja pakkasta on ollut edelleen pahimmillaan pitkästi yli 20 astetta aamulla. Päivälläkin elohopea on pysytellyt nollan alapuolella. Alkuviikosta birdlifen lintutilanne kertoi että kiuruja oli havaittu vasta 32 yksilöä kun viime vuonna samaan aikaan oli havaittu jo 20000 yksilöä. Töyhtöhyyppä havaintoja on tältä vuodelta tiirassa vain neljä. Kolme länsirannikolta Turun suunnalta ja yksi KPLY:n alueella Sievistä äänen perusteella merkattu yksilö. Sääennusteiden mukaan mitään selkeää muutosta ei ole lähipäivinä luvassa sään suhteen. Viikon parasta antia KPLY:n lintuharrastajalle olikin se että birdlife valitsi KPLY:n vuoden lintuyhdistykseksi. Hyvät perustelut löytyy osoitteesta. http://birdlife.fi/tiedotteet/index.shtml#18032013 Tämä lintu oli mun viikonlopun kovin havis ja siitä voikin vetää johtopäätökset viikonlopun retkeilylle. "Maastossa" olin viikonloppuna kaksi tuntia ja tarkemmin sanottuna ajan vietin omalla pihalla. Pari kusia tosiaan pyörähti pihalla ja nyt 1.5 vuoden asumisen aikana havainto oli suurinpiirtein viides ja ensimmäistä kertaa kahden yksilön voimin. Naakasta tuli vihoviimein pihavuodari :) viimevuoden 90 pihavuodaria yritän parantaa tässä vaatimattomassa pihasta. 27 lajia on tältä vuodelta omalta pihalta kasassa. Seuraavaksi nähdään että mitä Kuusamo tarjoaa. Pääsiäiselle veikkaan viittä vuodaria Kuusamon reissulta. Saas nähä miten käy. Pääsiäisreissulta vuodarilistan odotetuimmat lajit on pulmunen,mustavaris,kuukkeli,riekko ja lapintiainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti