torstai 3. joulukuuta 2009

Jäähdyttelyä

Eletään sitä aikaa vuodesta kun lintuja on maastossa vähän ja retkeily onkin hiipunut melko minimaaliseksi. Tässä kuitenkin retket 23.10-2.12

23.10 Perjantai:

Kajaanissa oli ollut useamman päivän kahmirinuunilintu ja sitä piti lähteä kattomaan kun viikonloppu koitti. Hieman aikasemmin lähin töistä kun olin saanut hommat sille mallille ja lintukin oli ollut mukavasti esillä. Varpu ja Adele lähti mukaan koska tarkoituksena oli käydä samalla myös HM:llä sekä muutamassa muussa vaatekaupassa :)

lintu ei kuitenkaan ollut yhteistyöhaluinen ja vaikka etsittiin lintua Aallon Jannen kans hämärään asti. Aavistuksen piristi kuitenkin se että hämärissä löysin mustapää ja lehtokertun ja soitinkin niistä Jannelle ja Janne näki ne myös. Nämä kertut olikin viihtynyt paikalla jo useamman päivän. Nuijattiin kuitenkin humei joka olisi ollut elis. Noin myöhäistä lehtokerttua ei tuu nähtyä kuitenkaan varmaan aika pitkään aikaan?

24.10 Lauantai:

Heitin pienen peruslenkin Haapajärvellä ja kohtuu hiljaista oli.
Hautaperän altaalla yksinäinen sepelkyyhky ilahdutti heittämällä pienen rundin ja neljä mustalintua oli paikallisena.

28.10 Keskiviikko:

Olkapää päätti lähteä vahteeksi pois paikoilta ja näinpä sairaslomaa pukkas ja taas oli aikaa myöskin retkeillä.

Kiertelin pitkin Haapajärveä ja reissu menikin nappiin. Ampupuhdossa oli kaksi mustarastasta ja myöhäinen laulurastas! Kuonanjärvellä muutti isolepinkäinen ja Parkkilan Settijärvi tarjosi miellyttävän yllätyksen. Järvellä ui n-puk lapasotka ja siitä napsahtikin Haapajärvi pinna! Järvellä oli myös 47 isokoskeloa ja 4 telkkää.

6.11 Perjantai :

Haapajärven talvilintulaskennan pidin ja laskin linnut kymmenettä kertaa. Ensimmäistä kertaa laskin yksin, P-P puolestaan ei ollut mukana ensimmäistä kertaa. Taitaa armeija vähän hidastaa? Laskennoista kirjoitan erikseen mutta mitään ihmeitä se ei tarjonnut mutta toisaalta lajeja löytyi kuitenkin kohtuu hyvin.

7.11 Lauantai :

Raahessa oli surniaralli ja samalla myös vuoden viimeinen ralli minulle. Perustettiin joukkue Mikael Rytkönen, Niklas Åberg ja minä. Siitä joukkueen nimi jo pitkälle muodostuukin :)

Ralli meni hienosti mutta yllätyimme kuitenkin että oltiin peräti jaetulla kolmannella sijalla 42 lajilla. Kuvittelin että se ei ihan riitä kolmanteen sijaan. Toisaalta viimeisenä olevilla kahdella joukkueella oli lajeja 39 joten hyvin tasaista oli kun joukkueita oli mukana seitsemän. Kärkikaksikko oli ihan omassa luokassaan rallissa lajeilla 49 ja 48!
Laulurastas oli meidän ainut ässä laji jonka näimme Hakotaurissa. Näimme rallissa myös mm. 2 varpuspöllöä, pulmusia, 14 tikliä, mustapääkerttu ja mongolian/isokirvinen joka olikin ollu jo muutaman päivän paikalla. Lintu oli todella outo ja käyttäytyi silleen että varmaa määritystä oli melko mahdotonta tehdä. Mongoliankirviseen kuitenkin monet asiat viittasivat. Päivä oli todella antoisa ja mukava!

12.11 Torstai :

Päätin käydä tällä kertaa kattelemassa lintuja ihan kävellen ja teinkin 10 kilometrin kävelylenkin. Reissu lähti käyntiin kuin unelma kun näin shellin viereiselle pihalle laskeutuvan pienen kyyhkyn. Toivoin hetken jo turturikyyhkyä mutta melkein samantien selvisikin että turkinkyyhkyhän se siinä ja siitä tulikin minulle Haapajärvi pinna. Liekö Nivalan kantaa vai alkaako tänne tulemaan omat turkinpulut? Hyötyjäteaseman tiellä ylitse lensi kuuden taviokuurnan parvi ja sekin lämmitti kivasti, sen verran vähissä tapsatkin on ollu täällä. Syksyn ensimmäinen havainto HPJ:llä. Perjantai ja 13 pv näin vielä turkinkyyhkyn mutta sen jälkeen ei ole ollut linnusta enää havaintoa.

29.11-3.12 Sunnuntai-Torstai

Sulapaikat oon käynyt läpi ja sorsia on ollut pyöreät nolla. Joutsenia on ollut Savilahdella 29. pv 16 1.12 14 yksilöä 2.joulukuuta 17 yksilöä ( 9ad+8juv) ja nyt kun tuli pakkaset ja mittarissa -6 niin joutsenet häipyi. Saapa nähä että vieläkö järvet sulaa tänävuonna vai oliko eiliset joutsenet viimeiset Haapajärvellä tänävuonna?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti