lauantai 5. kesäkuuta 2010

PPLY:n kevätralli

PPLY:n kevätralli oli 29-30.5 ja kesti 24 tuntia kuten tapana on. Itse osallistuin tähän ralliin ensimmäistä kertaa samoin kun joukkueessa mukana olleet Mikael Rytkönen ja Niklas Åberg. Toista kertaa rallattiin tällä porukalla. Ensimmäisellä kerralla olimme viime syyskuussa Raahe rallissa jaetulla kolmannella sijalla. Rallissa on liukuva aloitusaika klo 10-12 ja meidän joukkue aloitti rallin Kärsämäen Nurmesjärveltä klo 10.50 kun putkessa oli heinätavi ja samalla myös järripeippo ryysti taustalla. Nurmesjärveltä saatiin myös punasotka mutta muuten kyllä aloitus ei ollut mitenkään häävi. Jatkettiin siitä Kärsämäen onkinevalle mutta sieltäkään ei lajeja tullut silleen mitä oli etukäteen ajateltu. Riekko kuitenkin saatiin pinnalaariin. Haapaveden kautta jatkettiin vihantiin. Haapavedeltä saatiin peltosirkku joka olikin ainut meidän joukkueelle sattunut peltosirkku ja myös ainoat pulut yllättäen saatiin haapavedeltä! Vihannista saatiin tikli joka olikin yllättäen koko rallin ässä ja myös ainoa ässä minkä meidän joukkue sai. Vettä satoi vähän väliä ja välissä jopa kaatamalla ja Kärsämäen onkinevalla ollessa sitä tuli niin paljon että sieltä ei enää kuivana tultukaan pois. Oikean jalan kumisaappaassa oli vielä reikä joten sukasta sai ylimääräiset vedet puristaa pois jatkaessaan matkaa kohti merta.

Merelle ja Pyhäjoelle saavuttiin neljän maissa iltapäivällä ja huono tuuri senkuin jatkui. Merellä oli niin sumuista että ei nähnyt vajaata sataa metriä pitemmälle. Oulun seudulla oli koko päivän paistanut aurinko toisin kuin sisämaassa missä vettä tuli vähän väliä. Muutamassa paikassa käytiin toteamassa että ei ole järkeä mennä merelle kahtomaan lintuja. Jokunen hassu laji saatiin äänihavaintona. mm. rantasipi, meriharakka ja merihanhi. Pyhäjoella yppärin pelloilla sentään saatiin peltopyy ja keskellä isoja peltoja ollut riekko!!! naura päkätti vielä. Sekoittiko sumu riekonkin päätä? Enpä ole aikasemmin nähnyt yhtäaikaa riekkoa peltopyytä ja fasaania. Raahen keskustan tuntumasta käytiin hoitamassa Varpunen, pikkuvarpunen ja viherpeippo. Rallin yksi erikoisuus oli se että ensimmäiseen 60 lajiin ei mahtunut talitiaista!

Ajeltiin liminkaan ja yritettiin illalla vielä turkinpulua ilman tulosta ja mentiin vielä ilta-auringon laskiessa liminganlahdelle virkkulan tornille. Sieltä hoitui silkkiuikku, suopöllö ja mustapyrstökuiri joita tuntui olevan yllättävänkin monessa paikassa. Lajeja oli kasassa 97 joka oli varsin vähän johtuen pitkälle myös huonosta tuurista. Yleensä en selittele jos ei oikein hyvin mene mutta nyt vaan ei merelle nähnyt kun tultiin väärään aikaan oikeaan paikkaan ja muut rallijoukkueet kertoi että pohjoisessa oli ollut erinomainen sää.

Matka vei kohti tupoksen ABC:ta ja Niklas ja Mikael oli jo nälkäisiä kunnes tuli häly Lumijoen Karissa laulavasta viitasirkkalinnusta. Oltiin onneksi vain reilun kymmenen kilometrin päässä ja autonnokka olikin hetkessä kohti karia ja 13 minutin päästä hälystä olimmekin paikalla kuuntelemassa tätä ompelukoneelta kuulostavaa lintua. No nyt ABC:lle ja pojat söi rauhassa samalla kun minä yritin selvittää että mikä vika autoon oli tullut kun se kävi tyhjäkäynnillä huonosti ja turbokaan ei pelannut. Huoltokirja sanoi että jäähdytysjärjestelmän kierrossa on häikkää ja ajoa voidaan jatkaa ja pitäis viedä huoltoon. No matka jatkuu...

Kun pojat oli syönyt niin alkuun käytiin bongaamassa Kempeleen Teppolan pelloilta ruisrääkän ja sitä kautta sitten mentiin Oulunsalon Kempeleenlahdelle. Sieltä saatiinki viitakerttunen ja satakieli. Tästä Akionlahdelle jossa käveltiinkin ihan minne sattuu eikä lintutornia löytynytkään alkuun. No harmaasorsan arvoinen hortoilu se oli kuitenkin.. Myös luhtahuitti hoitui akionlahdelta. Ensimmäiset aamun laululinnut olikin jo herännyt kun menimme kohti toppilan satamaa ja mustaleppälintu paikkaa. Ei näyttäytynyt meille, eikä kyllä laulanutkaan.. Tästä hietasaareen joka antoi komeasti uuttukyyhkyn ja sarvipöllön. Kultarintaa käyntiin kuuntelemassa johteensalmen kupeessa vihreäsaaren portilla ja tästä mentiin usean lintutornin kautta kohti siikajokea. Oritkari antoi paljon hyviä lajeja ja sieltä seudulta kirkkaimpana tähtenä loisti rantakurvi josta tulikin minulle elis! yksi ns. helppoja puutteita taas kuittaantui. Kivinimen lintutornista saatiin merihanhiparvesta lyhytnokkahanhi joka ei ollutkaan kun muutamalla joukkueella. Aamu meni ihan kohtuu mukavasti ja helpot lajit saatiin pääasiassa hoidettua mitkä jäi launtaina havaitsematta.

Loppukiri oli hyvä, yhtenä osoituksena se että viimeisen parinkymmenen minutin aikana saatiin vielä kolme lajia. Merimetso, ristisorsa ja suosirri.. mutta samalla se oli myös osoitus siitä että aika loppui kesken ja lajeja jäi puuttumaan turhan paljon. Lajimäärä oli meidän joukkeella 130 ja joukkueen sijoitus 11. kun joukkueita oli mukana 13. Taidettiin olla ainoa joukkue joka oli ekaa kertaa PPLY:n rallissa mukana ja ainoa joukkue joka ei retkeile noilla apajilla. Laskennallisesti viides sija olisi ollut realistinen tänävuonna jos oltaisiin saatu rallata lauantaina merellä hyvässä säässä kuten teki lähes kaikki joukkueet. 140 lajilla olisi sijoittunut viidenneksi mutta kärki oli siitä sitten jo liian kaukana.

Hyvä maku jäi rallista noin muuten mutta lajistoltaan ei mennyt nappiin. Nyrkkisääntönä oon pitänyt sitä että jos negaässiä on enemmän kun ässiä niin sillon on jääkiekko termein tullut tappio. ja nyt hävittiin 2-1 :)

negaässät nokikana ja rautiainen
ässät tikli

Tässä lajissa kuitenkin tappiokin voi tuntua hyvältä! Se on suurin ero mikä erottaa totisen ja leikkimielisen kilpailun.


Rallin tulokset löytyy osoitteesta

www.pply.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti