maanantai 18. lokakuuta 2010

Suomelle uusi laji

Lauantaina 9.10 Kristiinankaupungin Domarkobbanilta löytyi nokitasku joka on uusi laji suomelle mikäli/kun rariteettikomitea hyväksyy lajin. Linnun löysi Harry Lillandt ja Antti J. Lind. Lintu oli eilen 17.10 vielä paikalla. Itse en innostunut lähtemään Kristiinankaupunkiin pitkän matkan takia vaikka kyseessä olikin todellinen megaharvinaisuus.

Linnusta löytyy kuvia esimerkiksi tarsigerista sivulta

http://www.tarsiger.com/gallery/index.php?sp=find&lang=fin&order=nro,paiva DESC&species=80570

Itse olin launtaina 9.10 staijaamassa lintuja Nivalassa Hituran altailla. Pikkukäpylintuja meni aamun aikana 71, kapustarintoja 23 ( 1 parvi) rautiaisia muutti kolme, pajusirkkuja kaksi ja västäräkkejä yksi. Takaisin tullessa Haapajärven puolella jämsänrannassa oli noin 50 peippoa paikallisena. Sen ihmeempää ei aamu tarjonnut.

Sunnuntai 10.10 ja retkikohteena Pyhäjärven kaivoksen täyttömäki klo 7.45-10.30

Tuuli oli navavakkaa ja kääntyi pohjoisen puolelle joten oli suuret odotukset ladattu aamulle. Lintua liikkuikin kohtalaisesti mutta vähäisissä määrin silti. Kalajoella oli mennyt aamulla mm. pikkukajava ja tiiralokki! Havaitsi Seppo Pudas ja Marjo Maarala.

Kaivoksella huuhkaja oli komeasti paikallisena varisten ahdisteltavana. Aamun aikana muutti mm. 3 varpushaukkaa, piekana, 3 rautiaista, 81 peippoa, pulmunen ja 3 pajusirkkua. Kaukaa lensi 60 vesilinnun parvi. Linnut oli mahdollisesti mustalintuja parven muodosta päätellen.

Viikko sitten maanantaina laitoin Siiponkosken isosaareen ruokinnan tuttuun tyyliin. Keskiviikkona kävin sitten katsomassa että miten ruokinnalla oli lintuja ja ei kovin mieltä ylentävää ollut saapua paikalle kun huomasin että kaikki siemenen oli heitetty automaatista pois. Joku oli käynyt nostamassa omaa fiilistä sillä että oli käynyt tyhjentämässä ruokinta-automaatin siemenet maahan. Minusta se ei ollut niinkään hauskaa. Mietin pitkään että vaihdanko kokonaan ruokinnan paikkaa kun joku tuntuu tekevän tuhoja mutta päädyin jatkamaan ruokintaa kuten oon tehnyt kolmena edellisenäkin talvena toivoen että se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun joku sai tollaisen päähän piston. Automaattiin mahtuu 10 litraa siementä joten ihan pienestä määrästä ei ollut kyse.

No paikalla oli viisi tiaislajia. tali,sini,kuusi,hömö ja töyhtötiainen. Yleensä muita lintuja ei paikalla ruukakaan olla. No närhiä sillon tällön.

Viime lauantaina 16.10 Olin Kalajoen vihaspauhalla Paui-Pekan ja Veikka-Valtterin kanssa. Tarkoitus oli saada merisirristä sponde elis mutta eipä tärpännyt. Tuo on yksi helpoimmista elis puutteista mutta eipä niitä ole tänne sisämaan puolelle Haapajärvelle eksynyt.

Muutenkin aamu oli melko hiljainen. Lahden Timo tuli myös aamulla staijaamaan vihaspauhalle mutta hän lähti melko pian kiertelemään vihaspauhan muille apajille. Staijattiin vain klo 8-10.30 ja kyllä me jotakin nähtiinkin kuten

2 kyhmyjoutsenta, 2 merikotkaa, maakotka, koiras sinisuohaukka, 5 kiurua ja 104 pulmusta joista 30 oli paikallisena. Vesilintuja nähtiin aika monipuolisesti mutta määrät oli pieniä.

Eilen 17.10 kävin kiertelemässä Haapajärvellä klo 8-11.30 ja aamu tarjosi enempi kun mitä odotin. Pientä kivaa löyty sieltä täältä mutta mitään järisyttävää ei löytynyt nytkään. Aamun oli aurinkoinen ja pakkasta muutama aste.

Keskustassa oli yhdellä ruokinnalla järripeippo ja punakylkirastaita oli keskustassa viisi yksilöä. Lähin ajelemaan parkkilaa kohti ja auton nokka kohti settijärveä. juuri ennen parkkilaa olevalla peltoaukeamalla oli 38 teertä ja isolepinkäinen. Itse settijärvi tarjosi ainoastaan kaksi telkkää. Koposperän tieltä ei irronnut mitään ihmeempiä. Jatkoin matkaa hautaperän altaille ajaen mustolanperän hiekkatietä kun tien yli lensi kaksi lintua. Katsoin aluksi että tilhiä mutta kun ne laskeutui pian peltoon niin oli pakko tarkistaa tilanne ja niin vain linnut olikin kottaraisia. Niitä ei ole näkynytkään enää pitkään aikaan joten siinä mielessä havainto lämmitti. matka jatkuin vähän eteenpäin kun tieltä lähti lintu jota en pystynyt määrittämään vauhdista. Näin ollen pysäytin auton ja lähin komppaamaan ojanreunaa kun näin linnun laskeutuvan. Ojanreunalta lähtikin laulurastas. Luultavasti se olikin mulle tämän vuoden viimeinen laura( laulurastas)

Hautaperän allas oli täysin tyhjä. Ei linnun lintua! Ajelin kohti tiitonrantaa ja tielaitoksen kohalla oli pakko hiljentää vauhtia ja pysäyttää myös auto kun maantiellä oli puluja siihen malliin että en ollut aikasemmin Haapajärvellä nähnytkään. 60 lintua laskin parvesta. Täällä kun puluja ei kovin paljoa ole. Siinä mielessä uusi pulujen yksilömäärä ennätys oli mukava havainto. Tämmöisistäkin havainnoista kun olen pitänyt kirjaa.

Tiitonrannalla oli 50 rätkän parvi. Nekin näyttää käyvän vähiin. Viimeisenä kohteena oli Isosaari ja ruokintapaikka. Kaikki oli tälläkertaa mallilla ja siemenetkin ruokinta-automaatissa. Tosin edellisenä iltana se olikin täytetty. Viisi tiaislajia oli tälläkin kertaa ruikinnalla. Kokeilin että käviskö joku luntu syömästä kädestä ja kuusitiainen olikin kaikista rohkein ja kävin hakemassa auringonkukan siementä kädestä. Isosaaressa oli myös kaksi punarintaa joista toinen viihtyi aika tiivisti ruokinnan lähettyvillä. Vaikutti jopa siltä että lintu olisi tullut mahdollisesti ruokinnalle jos en olisi ollut ruokinnan lähettyvillä. Saapa nähä että näkyykö seuraavalla isosaaren käynnillä vielä punarintaa ruokinnan lähettyvillä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti