keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Hyvää uutta vuotta 2013!

Mennyt vuosi toi jälleen runsaasti mieleenpaivuvia muistoja linturintamalta ja tästä harrastuksesta saakin hyvää vastapainoa työlle. Joskus heikkona hetkenä on jopa tuntunut että työt haittaa harrastusta :) Pinnamielessä tämä vuosi oli hyvin lähellä viimevuotista. Vuoden aikana havaitsin 223 lajia joista 197 KPLY:n alueella. vuonna 2011 vuodareita kertyi myös 223 joista 201 KPLY:n alueella eli ainoastaan KPLY vuodarit tippui viimevuodesta vaikka nyt järjestettiinkin ensimmäistä kertaa vuodenpinnakisa. Kisan takia ei perheellinen jaksanut nostaa reissujen määrää :) siitä ehkä kertoo parhaiten vaikkapa riekko, räyskä ja uuttukyyhky joita en havainnut KPLY:n alueella vuonna 2012 ollenkaan. Kun ei tullut spondena vastaan niin ei jaksanut kyllä bongatakaan. Nuo lajit oli kuitenkin helposti hoidettu spondena vuodariksi muualta. Vuoden kohokohta oli ehdottomasti Toukokuussa tehty Virolahden reissu joka oli täällä syvällä sisämaassa asuvalle todellinen megareissu. Neljä päivää täyttä tykitystä. Paljoa ei malttanut nukkua. Eliksiä tippui useampi ja reissulla havaittiin mukavasti 145 lintulajia. listaan vielä alle mieleenpainuvimmat muistot vuodesta 2012. Viime vuosi oli poikkeuksellinen blogin suhteen siinä mielessä että kävijämäärät yli tuplaantui siitä mitä ne oli edellisen kolmen ja puolenvuoden aikana yhteensä. Kävijäkertoja oli lähes 4000 vuonna 2012 kun toukokuu 2008- joulukuu 2011 aikana kävijäkertoja oli yhteensä 3400 eli nykyisin blogeja luetaan enemmän samoin kun nykyään myös luettavia lintublogeja on paljon enemmän. Oma teksti ei taho mitenkään sujuvaa olla ja aiheetkin aaltoilee sikin sokin mutta mukava harrastus tämäkin on! Laitanpa tähän loppuun vielä vuoden 2012 top kymmenen mieleenpainuvinta muistoa ja jatkan ens kerralla että miten lintuvuosi 2013 on alkanut. 1.1.2013 päätähtinä oli juurikin tämä bongattu valkoselkätikka joka on myös ylätunnisteessa. ( valitettavasti top 10 muistot ei näy silleen kun olen ne kirjoittanut vaan kaikki on späselvästi perälläin ilman välejä)
10 Mieleenpainuvinta muistoa vuodelta 2012 1.Liperistä 20. toukokuuta Pauli-Pekan kanssa löydetty valkosiipitiira oli vuoden mieleenpainuvin muisto. Fiilis oli huikea. Kuin kirsikka kakun päälle, samasta paikasta hoitui elikseksi myös ruostesorsa! Ehdittiin ajella kymmenen kilometriä Haapajärvelle päin kuin puhelinsoitto Paulille kertoi että paikalle oli ilmestynyt ruostesorsa. Tadorna oli liikkunut samoilla paikkeilla jo pari viikkoa. 2. Ensimmäistä kertaa seuraamassa arktikaa ja heti tärppäsi. Kokeneet arktikan seuraajat sanoivat että nyt oli kaikkien aikojen paras arktikan muuttopäivä ja muuttoa saikin seurata lähes pää pyörryksissä :) 18. Toukokuun antia oli mm. 80000 valkoposkihanhia, yli 5000 valkoposkihanhia ja 4600 gaviaa. 3. Yölaulajaretki Keski-Suomeen 21-22.6. Saldona oli mm. kahdeksan ruisrääkkää, neljä viitakerttusta, kaksi pensassirkkalintua ja luhtakerttunen. Yölaulareissu oli kuitenkin suunniteltu niin, että aamulla ollaan Laukaan Vuojärvellä ja tarkoituksena hoitaa kirjokerttu eliksiin. Paikalle saavuttiin varhain aamulla kello kolme. Lintu ei kuitenkaan halunnut näyttäytyä eikä kuulua väsyneille bongareille. Mikä onkaan sen herkullisempaa kun kolmen tunnin yrittämisen jälkeen jo luovuttamassa olleille melankolian partaalla oleville rättiväsyneille bongareille kuuluva kirjokertun kireä säe? Kyllä maistui ja maistuu vieläkin tilannetta muistellessa! 4. 300 eliksen raja oli todella maukas katkaista omana nimipäivänä Siilinjärven Koivusaaressa. Luonto oli täysin hiljaa ja kuului ainoastaan heikon vesisateen ropina ennekuin kello 22.56 viirusirkkalinnun pirinä halkoi äänellään Koivusaaren hiljaisia jokivarren peltoja. 5. RISSA! Spondeen pikkukajavaan huipentui legendaarinen arktikapäivä 18.toukokuuta. 6. Marrasrallin voitto 3.marraskuuta! 4.11.2006 osallistuttiin Pauli-Pekan kanssa ensimmäistä kertaa linturalliin ja nimenomaan Kalajoen marrasralliin. Ensimmäisessä rallissa tavoitteena oli että ei nolata itteämme :) viisi vuotta myöhemmin kakkosija maistui ja sekin saatiin kirkastettua kuudentena vuonna. Hiekkasen Kalle oli kolmantena lenkkinä kaivamassa lajeja ylös loistavasti! 7. Parikkalan Siikalahden tunnelma 20.Toukokuuta kello 3.45-8.30. Useat satakielet, luhtahuitit, kaulushaikarat, kuhankeittäjä, luhtakana, valkoselkätikka ym. Tullaan uudestaan! 8. Helmikuun 28.Päivä pöllöretkellä Nivalassa Meriläisen Timon ja Jussilaisen Reijon kanssa. Kun samalta jalansijalta kuulee viisi huuhkajaa ja helmarin niin on syytä jo hieraista silmiä ja kysyä, että kuulenko jo omia? Vaikuttava kokemus! 9. Toukokuun 10.päivä perjantaina töitten jälkeen pieni lenkki maastoon heikossa vesisateessa. Parkkilan Settijärven tarkastus ja tulvapeltojen kahlaajien selaamista. Kun samasta parvesta löytyy kaksi uutta lajia Haapajärvelle, menee suupielet herkästi hymyyn :) Uusina lajeina Haapajärvelle karikukko ja punakuiri. Joskus luonto yllättää lähelläkin. 10. Kamera kannattaa olla pihatöitä tehdessäkin aina käden ulottuvilla. sen osoitti 26.toukokuuta pihan yli lentänyt haarahaukka. Vuoden harvinaisin laji omalta pihalta olisi jäänyt määrittämättä ilman kameraa. Joko ensivuonna omalta pihalta löytyy se oikea rari?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti