Viikko takaperin oli Kuusamon lintumaraton ja yritän jotenkin muistella että miten se meni Kyyhkylän Tiiroilla. ( Jukka Österberg, Pauli-Pekka Österberg, Ilkka Ruuska ja Juhani Pitkänen )
Perjantaina 5.6 lähettiin aamulla seittemän jälkeen kohti Iivaaraa. Matkalla alkoi sataa räntää ja näytti siltä että nyt on kaikki edellytykset sille että tulee olemaan turhankin haastavat 24 tuntia. Matkalla nähtiin maakotka jota ei rallissa sitten havaittukaan. Vähän ennen kahdeksaa lähettiin kipuamaan kohti Iivaaran huippua. Räntä muuttui hiljalleen lumeksi ja mitä ylemmäksi noustiin, sitä kovemmin myös tuuli. Linnut oli lähes täysin ääneti. Jokunen peippo oli äänessä. Huipulla oltiin jo ennen puolta yhdeksää ja näkyvyys oli melko heikko lumisateiden takia. Yksinäinen rautiainen jaksoi laulella lumituiskussa hetken mutta muuten kuului vain tuulen tuiverrusta. Tuuli oli niin kova että kun Ilkka päätti vähän nenää niistää niin saman tien zeissin kaukoputki kaatui kalliolle ja meni hajalle. Ralli siis alkoi katastrofaalisesti. Tai ei se ollut vielä edes alkanut. Meitä oli neljä vaaran huipulla ja enää yksi kaukoputki käytössä kun Paulilla ja Juhanilla oli vain kamerat. Päätettiin lähteä jo 20 minuttia ennen rallin alkua laskeutumaan vaaralta koska paikka tuntui olevan täysin hiljainen talvisen sään takia. Rinnettä laskeutuessa puhelin herätti klo 9 rallin virallisesti alkaneeksi. Metsä oli täysin äänetön linnuista ja yhdeksän minuttia ehtikin mennä ennen ensimmäistäkään lajia joka kirjattiin vihervarpuseksi. Minä kuulin pohjantikan mutta kolme neljästä olis pitänyt kuulla joten lajista ei saatu pinnaa, eikä saatu koko rallissa muutenkaan. Pohjantikka oli toinen rallissa nuijatuista lajeista. Isokäpylintu oli paras laji mikä irtosi Iivaarasta. Metsäviklo oli myös ihan kiva joka heltisi parkki paikalta. Lajeja kertyi 9 aloituspaikasta ja jos jotain positiivista etsii rallin alusta niin aika meni huomattavasti vähemmän aloituspaikassa kun mitä oltiin suunniteltu. Ilkan kaukoputken hajoaminen tietenkin vähän lannisti rallifiilistä mutta näillä eväillä oli jatkettava eteenpäin. Iivaaran tieltä saatiin sääksi joka olikin rallissa meidän ainut havainto. 3 merilokkia jollakin isolla järvellä siinä lähellä oli myös ihan mukava piristysruiske. Merilokki paikalle tiputin puhelimen jota en tässä vaiheessa vielä tietenkään tiennyt.
Jatkettiin jonku suon kautta kohti keskustaa ja mitään ihmeempiä lajeja ei tarttunut mukaan. Pikkusirkku oli mukavasti äänessä Säynäjäperällä ja tämä olikin bongattu yksilö. Myöhemmin kuultiin vielä kaksi muutakin yksilöä ihan spondena.
Seuraavaksi mentiin kaatopaikalle josta irtosi parempana lajina kottarainen. Ainakin lehtokerttu ja haarapääsky sai tässä vaiheessa rastin listaan.
Kuusamon keskusta lintupaikkoja koluttiin seuraavat pari tuntia ja lajeja kertyi tasaiseen tahtiin hiljakselleen. Merikotka kävi nätisti lähellä Tolpanniemen venesatamassa ja nuolihaukka päivysti kitroninpurolla matalassa koivussa. Tässä vaiheessa huomasin että puhelin on hukassa ja käytiin etsimässä sitä parissa aikasemmassa paikassa missä oltiin käyty mutta tuloksetta. Alkoi haiskahtaa tässä vaiheessa siltä että epäonni jatkuu meidän joukkueessa joka oli saanut rallinumeroksi numeron 13!
Aurinko näyttäytyi kolmen maissa iltapäivällä ja päätettiin lähteä petolintuja staijaamaan rukalle. Matkalla poikettiin yhessä mäntymetsässä jossa olin talvella nähnyt useita lapintiaisia ja hömötiaisia. Nyt ei saatu kumpakaan kyseisessä paikassa eikä koko rallissa muutenkaan! hömötiainen oli koko rallin suurin lajipuute meidän joukkueelta. Melkein negaässä! ainoastaan kahdelta puuttui kyseinen laji rallissa. Virtaväiskiä etsittiin saaruanlammilta pitkään tuloksetta ja syy olikin siinä että oltiin väärässä paikassa. No lintu hoitui pitemmän kaavan kautta ja saatiin siinä sivussa myös harmaasieppo, niittykirvinen ja tuulihaukka. Haukkoja ei tuntunut ilmassa olevan ainakaan meidän katseluetäisyydellä ja tyydyimme kivitaskuun joka olikin ainoa havaintomme rallissa. Kello oli tässä vaiheessa 17 ja lajeja kasassa tasan 70
Matka jatkui vuotunkiin ja matkalla pysähdeltiin ahkerasti ja kun ilmakin välissä oli jopa aurinkoinen lumikuurojen jälkeen niin osa linnuista olikin yllättävän aktiivisella tuulella. Rautiainen, punavarpunen ja kapustarinta tarttui nopeasti listalle niin alkoi näyttää jo huomattavasti paremmalta. Konttaisen parkkipaikalla pysähdyttiin hetkeksi ja sinipyrstö ja käki kuuluttivat itsensä rallilaariin.
Hieman ennen vuotungin lintutornia yritettiin jyrkänkoskelta koskikaraa mutta karaa ei näkynyt missään. Lajeja oli kasassa 83 kun saavuttiin lintutornille kovin odotuksin vähän ennen ilta kahdeksaa. mm. suokukko piti napsahtaa tässä vaiheessa peruslajilistalle mutta se oli yksi niistä kolmesta lajista joka ei päätynyt peruslajilistalle koko rallissa. Mustarastas ja tukkakoskelo kuitenkin täydensi listaa ennenkuin oli tulossa illan ensimmäinen tunti klo 20-21 kun ei yhtään uutta lajia havaittu. tunti ja neljäkymmentä minuttia ajeltiin korvessa hiekkateitä uusia lajeja haeskellen ennenkuin noin 21.40 Särkiluomalla saatiin samalta pellolta ensiksi yksinäinen töyhtöhyyppä ja kohta perään metsähanhi joita oli pellolla kolme yksilöä. Lehtokurppa ehti vielä ennen ilta kymmentä täydentämään lajilistaa joka olikin ainut havaintomme tästä lajista.
Jatkettiin Antinperän lintutornille joka vaikutti ihan tyhjältä mutta niin vain sieltä alkoi lajeja tippumaan. Jouhisorsa, mustaviklo, ja suopöllö ja teeri oli antinperän satoa. Kettu jolkotteli järven toisella puolella.
Matolammelta odotettiin paljon mutta mitään ei kuitenkaan tärpännyt. Vesipääsky piti löytyä sieltä mutta kolmas peruslajipuute alkoi haiskahtamaan viimeistään tässä vaiheessa. Rallin toinen havainto suopöllöstä oli paikan kovin laji. Vuorokausi alkoi hiljalleen vaihtumaan kun pidettiin pientä palaveria että minne lähteä. No Helilampi oli hyvä veto varmistaa ruokokerttunen joka puuttui vielä listasta. Lajeja 92 ja mielikuvitus tuntui loppuvan kaikilta täysin että mitä tehdään.
Itsellä oli ajatukset puhelimessa joka oli ollut jo 15 tuntia metsässä lumi/räntä/rae/vesisateessa. ja kun puhelin hälyytti vielä kun siihen yritti soittaa niin sanoin että jos ei ole parempia ideoita niin lähetään käymään Iivaaran lähellä olevassa metsässä, minne arvelin puhelimen pudottaneeni heti rallin alkupuolella. Matkaa sinne oli ehkä 40 kilometriä ja ja kanalintuja ei noussut tien reunalta ainuttakaan vaikka niitä yritettiin saada täydennettyä teeren lisäksi. Varmaan 30 kilometriä oltiin ajeltu kun Juhani hoksasi männyssä komean soivan ukkometson! jatkettiin matkaa samantien ja päätettiin takaisin tullessa pysähyä hetkeksi kattomaan metson soidinmenoja. Mikä on fiilis kun viimeistä kertaa yrittää löytää päivän/ yön aikana puhelinta joka on ollut metsässä 15 tuntia ja kun siihen yrittää soittaa niin kaukaa kuuluu että siellä se metässä soi? Se oli mun kohalla koko maratonin paras fiilis! puhelin kesti kaikki sateet ja oli melkoinen onni että puhelin oli tippunut pienen kuusen alle jossa se oli osittain sateelta suojassa. Jospa sais Ilkalta kuvan siitä tilanteesta :) boonuksena oli tosiaan komea risainen metso joka oli täydessä soidinhuumassa. Jokaiselle kokemus oli uusi. Metson hiomiset ei tosiaankaan kuulu kauaksi.
Kun tuonne asti oltiin ajeltu yöllä niin päätettiin käydä kiurusuolla yrittämässä mm. jänkäsirriäistä ja jänkäkurppaa. Puoli kahelta yöllä oltiin suolla ja Juhani, Pauli-Pekka ja Ilkka lähti samantien talsimaan suolle kun minä vielä jäin vaihtamaan saappaat. Lähin aavistuksen eri suuntaan kävelemään kun muut ja kohta jaloista pölähtikin riekko komean naurun remakan säestyksellä. Muut ei sitä kuullutkaan ja olin melko varma että siinä nuijattiin yksi laji ja vielä hetkeä myöhemmin jänkäsirriäinen lauloi vain minulle niin alkoi tuntumaan että meneekö tämä suokeikka ihan putkeen.
Ilkka ja Pauli-Pekka tuli mun luokse ja Juhani tuli omaa reittiä kun lähettiin kävelemään siihen suuntaan mihin riekko oli luultavasti laskeutunut. Jänkäsirriäinen ilmaisi tässä vaiheessa itsensä myös Paulillle ja Ilkalle ja näin kun oltiin kaikki kolme kuulemassa yhtäaikaa niin siitä saatiin hyväksytysti laji listoille. Jänkäsirriäinen olikin rallissa tänävuonna normaalia tiukemmassa kun vain 3/23 joukkuetta havaitsi jänkäsirriäisen. Tässä valossa tuo olikin rallissa meidän kovin laji. Vähän matkaa käveltyä riekko pomppas lentoon ja niin sekin oli sitten hoidettu ja piti jo vähän tuulettaa että eipä jäänyt sekään nuijatuksi lajiksi. räntää sateli myös yöaikaan suolla.
Sää selkeni hetkeksi noin klo 3 aamulla ja sillon myös selvästi linnut lauloi aktiivisesti ja pensastaskusta saatiin siinä sivussa rallin eka ja ainut havainto. Melko pian sen jälkeen lunta alkoikin tulla todella sakeasti ja näyttipä se jäävän aamuksi maahankin ainakin vuotungin seudulla.
klo oli 4 ja lajeja kasassa 97! näytti ihan kohtuu hyvältä kun valtavaara oli vielä käymättä ja lajeista puuttui vielä mm. kiuru ja hömötiainen, ja valtavaaran peruslajeja ( peukaloinen, pohjantikka, palokärki ) Vuotungissa yritettiin väkisin kiurua mutta väkisinhän niitä ei oteta. Kiurua ei vaan yksinkertaisesti saatu tähän ralliin. 16 metsähanhen parvi meni yli ja Ilkka poimi siitä kaksi lyhytnokkahanhea mutta siihen ei saatu vahvistusta. Itsellä oli kiikarit niin huurussa ja märässä että paljain silmin näki paremmin kun kiikareilla joten nuijattu laji siitä vain meni koska P-P ja Juhanikaan ei tehnyt selkeää havaintoa lyhytnokista.
Valtavaaraan nouseminen oli totaallisesti tyhjä arpa! ei ainuttakaan uutta lajia vaikka noustiin huipulle ja jatkettiin vielä siitäkin toiselle puolelle pitkälle. Tähän vaiheeseen saatiin maratonin toinen täysi tunti jolloin ei tullut lajin lajiakaan ja nyt olisi pitänyt olla menossa kunnon loppukiri. Sinipyrstöjä oli äänessä ainakin kolme yksilöä mutta ne ei niin erikoiselta siinä vaiheessa tuntunut.
Valtavaaralta lähettiin jatkamaan matkaa ja palokärki lensi nätisti tien yli ja siinä tuli 99.laji
Vielä kaksi tuntia maratonia jälellä ja yritettiin saada helpoimpia puutteita hoidettua. Hömötiaseen satsattiin mutta turhaan. Vesipääskyä yritettiin puolitosissaan ilman tulosta ja kiuruakin yritettiin sellaiselta pellolta jolla niitä olis olettanut olevan. Siinä meni klo 7-8 ilman uusia lajeja ja päätettiin viimeinen tunti palloilla keskustan tuntumassa. Pienen harkinnan päätteeksi päätettiin viimeinen tunti viettää kokonaan vihtasalmen lintutornilla.
Puolituntia meni ilman uusia lajeja mutta klo 8.37 sadan lajin raja saatiin rikki kun kaksi lapinsirriä tuli komeasti äännellen tornin viereen turvelautalle. Tietyllä tapaa tavoite täyttyi siinä vaiheessa vaikka tiukille menikin. Vähän parempaa sijoitusta odotettiin kuitenkin ottaen huomioon huonon sään mutta olipa muutkin kuitenkin pärjännyt ilmeisesti aikalailla omalla tasollaan. Käytiin vielä viimeinen kymmenen minuttia jätevedenpuhdistamolla mutta lajimääräksi jäi tasan 100 joka on kuusi lajia vähemmän kun viime vuonna. Sijoitus oli kuudestoista joka ei saanut minkäälaisia tunteita mihinkään suuntaan :) Pauli-Pekka arvioi sijoituksen täsmälleen oikein. Itse olin sitä mieltä että tuolla tuloksella heltiää sija 15
No meillä oli pääasia että saadaan kivoja kokemuksia ja mukava 24 tuntinen mutta siihen mahtui tosiaan varmasti vähintäänkin kahden maratonin edestä tapahtumia. Joukkueen kanssa puitiin hieman rallin jälkeen näitä tapahtumia ja tultiin siihen tulokseen että ei paljoa paremmin olisi voinut mennä kun maratonia edellisenä päivänä nähtiin keisarikotka ja Kuusamon erikoisuudet virtavästäräkki, sinipyrstö ja pikkusirkku myös saatiin vuodarilistoille. Tässä vielä meidän rallin parhaimmat lajit ja pahimmat lajipuutteet josta selviää että ihan nappiin ei mennyt kun enempi on pahoja lajipuutteita kun hyviä lajeja. Nyt ollaan taas yhtä kokemusta rikkaampia!
Pahimmat lajipuutteet
Pikkutylli 17/23
Tilhi 18/23
Suokukko 17/23
Vesipääsky 18/23
Hömötiainen 21/23!
Parhaimmat lajit
Suopöllö 7/23
Jänkäsirriäinen 3/23
Isokäpylintu 7/23
Eli jäkiekko termiä käyttäen hävittiin ralli maalein 5-3
ens vuonna lähetään hakemaan voittoa :)
lauantai 13. kesäkuuta 2009
tiistai 9. kesäkuuta 2009
Keisarikotkasta sponde elis
Keskiviikko 3.6
Lähettiin kohti Kuusamoa n. klo 12 ( minä, Varpu, Adele ja Pauli-Pekka ) Pitkäsen Juhanin kanssa ajeltiin yhtämatkaa Rantsilasta eteenpäin ja Ruuskan Ilkka otettiin Oulusta kyytiin ja näin Kyyhkylän Tiirojen Joukkue matkusti kahdella autolla kohti Kuusamoa. Kuusamoon saavuttiin viiden maissa päivällä ja alkuillasta pidettiin pientä palaverin tynkää että missä kannattais käydä. Minä, P-P ja Ilkka käytiin keskustassa muutamassa paikassa mutta mitään ihmeempää ei näkynyt. Pikkusirkkua, pikkutylliä tai vaikkapa riekkoa ei löytynyt niistä paikoista missä niitten arveltiin olevan. Mitään erikoista ei siis muutaman tunnin aikana näkynyt. Ruskosuohaukka oli lienee paras havainto Kuusamon mittakaavassa. Naaras lensi lähellä vihtasalmea.
Torstai 4.6
Lähettiin noin klo 5 liikkeelle kylmässä, aurinkoisessa ja tuulisessa säässä. Aamun pohjustuksissa ei ollut kovinkaan hyötyä. Jos pohjustaa alle 10 tuntia maratonia varten niin eihän se ihme olekaan. Mietittiin että jollakin suollakin pitäisi käydä mutta ei millään jaksais lähteä ajamaan minnekään kauaksi. Katottiin kartasta ja päädyttiin käymään särkilammella kun näytti niin hyvältä maasto. Pikkukiljukotkasta tuli häly. Lintu Vuotungissa, lentää kohti Ala-vuotunkia. Kohta tuli uus viesti jossa mainittiin linnun lentävän kohti Rukaa. Sehän tuleekin sitten suoraan kohti, pitääpä olla tarkkana!
Käytiin särkilammen vieressä olevalla suolla ja suo vaikutti tyhjältä. Palattiin takaisin polulle ja käveltiin kohti Särkilampea kun Kotka lensi vastavalossa jatkuvassa liidossa. Määritettiin lintu pikkukiljukotkaksi habituksen perusteella ilman kaukoputkea.. linnusta ei saatu minkäänlaista väritystä joten Ilkka ja Pauli-Pekka lähti saman tien juoksemaan autolle 200 metrin päähän ja minä jäin Juhanin kanssa pitämään lintua silmällä. Lintu ehti kadota siinä ajassa metsän taakse kun Pauli ja Ilkka palasi takaisin. Päätettiin palata takaisin suolle siinä toivossa että sieltä näkyisi vielä lintu. Mentiin suolle ja pian suon reunassa reilun 200 metrin päässä lensi matalalla kotkalintu. Miten ihmeessä noin vaalea kotka??? Ilkka lausui legendaarisesti että keisarikotka! Siihen me että onko pokkaa määrittää lintua keisarikotkaksi vaikka siltähän se näyttää. Kymmenen minuttia sitten lähti viesti pikkukiljukotkasta!!! Juhani alkoi räpsimään linnusta valokuvia ja Paulia harmitti että ei tullut sen oma kamera mukaan. Nyt ois tullut todella hyvää kuvaa linnusta joka lensi matalalla ja kohtuu lähellä myötävalossa. Tässä vaiheessa tuli kieltäytymisreaktio ja ei millään tahtonut uskoa että mitä silmät näkee! viesti pitäis lähettää bongariliittoon. Ei kukaan usko että nyt samoilla jalansijoilla on keisarikotka ja kun kukaan ei ollut koskaan nähnyt kumpaakaan lintua niin se ei auttanut asiaa yhtään. Ilkka naputteli jo rarikotkaa mutta se vaan jäi lähettämättä ja se olikin ISO virhe. Ihan täyttä varmuutta ei kuitenkaan ollut että kyseessä oli keisarikotka. todellinen suurharvinaisuus sai ihan liian varovaiseksi kun on tottunut siihen että laittaa hälyn vasta sitten kun on täysin varma havainnosta, varsinkin jos on itse löytänyt. Myöhemmin päivällä kuvat näki monta kokeneempaa ornia ja kun kaikki oli samaa mieltä havainnosta niin siinä vaiheessa vasta päätettiin ilmoittaa laji edes tiiraan.
Juhanin ottamia kuvia on osoitteessa http://www.kyyhkylantiirat.blogspot.com/
ja http://www.tarsiger.com/gallery/index.php?lang=fin

Toukokuu pähkinänkuoressa
Niin kiireistä on ollut että blogia ei ole ehtinyt paljoa ajattelemaan. Lyhyesti käyn läpi mitä kaikkea tähän on mahtunut.
22.Toukokuuta perjantai: kävin polkupyörällä ekoilemassa ja ekovuodareita napsahteli taas ihan mukavasti kun sen verran harvoin tulee noita reissukja tehtyä. Ensimmäiset tervapääskyt ehti tännekin. Se on se varma kesän merkki.
24.Toukokuuta sunnuntai: Kummipojan synttäreillä oltiin viikonloppuna Jyväskylässä ja sunnuntai aamuna kävin tsekkaamassa Jyväskylän seudun lintutilanteen. Bongasin pikkusiepon ja kultarinnan. Laukaan punapäänarskua ei näkynyt. Takaisin tulo matkalla tuli sopivasti häly kuningaskalastajasta ja siitä jäi hieman huonohko maku kun lintua en ollenkaan nähnyt mutta kuulin kuitenkin. Vettä satoi paljon, vaimo ja lapsi odotti autossa joten ei ollut oikein mahdollisuutta jäädä pitemmäksi aikaan kun tovi siellä jo vierähtikin.
31.Toukokuuta: Kesän ensimmäinen Haapajärven yölaulajareissu ja saldona yksi satakieli, viitakerttunen ja ruisrääkkä. Viitakerttunen olikin KPLY:n tämän vuoden ensimmäinen.
Toukokuun jälkeen vuodareita kasassa 179 kun tässä vaiheessa oli vuonna 2007 163 ja 2008 169 eli nyt taitaa olla liian kova vauhti päällä :) Vielä erikoishuomautus että en yritä saada mahdollisimman paljon pinnoja vaan niitä tulee kun tulee ja voi olla että nyt kun lasken kolmatta kertaa peräkkäin vuodareita niin vois yrittää saada kolmannen kerran peräkkäin 215 lajia kasaan!
Toukokuun top 3 vuodarit
1. Keltajalkaviklo Kokkola ( neljättä kertaa suomessa ) bongaus
2. Mehiläissyöjä Ylivieska bongaus
3. Kuningaskalastaja Pihtipudas bongaus
kaikki eliksiä!

torstai 21. toukokuuta 2009
Viikon retket
Sen verran kiireistä on ollut viimeaikoina niin linturintamalla kun muuallakin että ei ole paljoa retkistooreja ehtinyt kirjoitella. Tässä lyhyesti viikon varrelta
Keskiviikko 13.5
Kävin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle nuijunjärvellä. Liroja oli peräti 240! enpä ole eläessäni nähnyt Haapajärvellä aikasemmin tollasta määrää. Lapasorsia oli 5/3 ja mustakurkku-uikkuja 3p
Lauantai 16.5
Polkupyörällä kävin ekovuodareita napsimassa ja uusina mm. käenpiika ja hemppo
Sunnuntai 17.5 Ohtakari klo 6-9
Sisämaan ornit östju&östpa lähti aamulla neljän jälkeen Kokkolaan lohtajan ohtakariin. Aamu oli hieno ja vuodareita napsahteli muutaman tunnin aikana yhdeksän. Merellä tulee käytyä melko harvoin ja meren kevätmuuttoa tulee seurattua vielä harvemmin, about kerran keväässä joten on aika hankala sanoa että oliko muutto nyt hyvää vai keskinkertaista. Joka tapauksessa ilma oli todella miellyttävä kun ei tuullut paljoa ja oli lämmin. Aamun parhaita haviksia sisämaan orneille oli muuttava haahka koiras, paikallinen ruokki ja kiertelevä riskilä. Sinirintoja oli saaressa vähintään viisi paikallisena, ehkäpä jopa kymmenen! Yksi turkinkyyhkykin pyörähti sen verran saaressa että Pauli ehti siitä kuvat napsasta. Paulin Ottamia kuviahan löytyy Kyyhkylän Tiirojen sivulta osoitteesta http://www.kyyhkylantiirat.blogspot.com/
Tässä vielä vähän aamun muuttosaldoja
Mustalintu 344m
Pilkkasiipi 186m
Mustalintulaji 120m
Merimetso 87m
Kaakkuri 41m
Kuikka 20m
Kuikkalaji 52m
Maanantai 18.5
Ei voinut olla lähtemättä toisena päivänä peräkkäin Kokkolaan kun sunnuntai-iltana tuli häly paikallisesta keltajalkaviklosta.Lintu ensimmäistä kertaa KPLY:n alueella ja neljättä kertaa suomessa. Löytäjänä oli Kokkolalainen lintuharrastaja Marko Knuutila. Käytiin Paulin ja J. Pitkäsen kanssa katsomassa lintua. Lintu oli viidenkymmenen metrin päässä joten sitä sai ihailla ihan oikeasti :) ensimmäistä kertaa tälle vuodelle tarkeni myös meikäläinen shortseissa ja t-paidassa joten ilma oli jo hyvin kesäinen. Lintu viihtyi paikalla löytymisen jälkeen vain reilun vuorokauden joten käytiin kyllä juuri sopivaan aikaan.
Tänäaamuna kävin Reisjärvellä huvikseen tsekkaamassa lintuja ja ei mitään isompia näkynyt. Vuohtajärellä olleet neljä kaakkuria ja yksi pikkutikka lämmitti mieltä eniten. Pikkutikka ei kuitenkaan ollut järvellä vaan järven rannalla olevassa lehtimetsässä =)
Saapa nähä että onko punapäänarsku tämän viikon jälkeen elislistan jatkeena kun kummipojan synttäreillä olisi tarkoitus käydä viikonloppuna Petäjävedellä ja narsku on ollut Laukaassa jo toistaviikkoa paikallisena.

lauantai 16. toukokuuta 2009
Ekovuodarit 2009 ( östju )
Lajit siinä järjestyksessä kun ne on havaittu
Laji Aika Paikka Määrä
1.Varis 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 3p
2.Naakka 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 4p
3.Sinitiainen 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 5p
4.Viherpeippo 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 30p
5.Harakka 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 5p
6.Talitiainen 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 10p
7.Pikkuvarpunen 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 10p
8.Varpunen 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 30p
9.Urpiainen 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 15p
10.Punatulkku 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 4p
11.Kesykyyhky 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 57p
12.Keltasirkku 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 10p
13.Käpytikka 10.Tammikuuta HPJ Ylipää 1p
14.Närhi 10.Tammikuuta HPJ Ylipää 2p
15.Fasaani 10.Tammikuuta HPJ Ylipää 1p
16.Kanahaukka 10.Tammikuuta HPJ Haittaperä 1p
17.Töyhtötiainen 10.Tammikuuta HPJ Haittaperä 1ä
18.Hömötiainen 10.Tammikuuta HPJ Haittaperä 1ä
19.Hippiäinen 10.Tammikuuta HPJ Haittaperä 5p
20.Pyrstötiainen 10.Tammikuuta HPJ Haittaperä 12p
21.Nokkavarpunen 17.Tammikuuta HPJ Savimäenpuhto 1p
22.Valkoselkätikka 17.Tammikuuta HPJ Savimäenpuhto 1n, p
23.Peippo 17.Tammikuuta HPJ Savimäenpuhto 1p
24.Kuusitiainen 27. Tammikuuta HPJ Keskusta 1p
25.Korppi 7.Helmikuuta HPJ Haittaperä 1ä
26.Koskikara 7.Helmikuuta HPJ Härkäahonkoski 1p
27.Teeri 7.Helmikuuta HPJ Härkäaho 6p
28.Varpushaukka 8.Helmikuuta HPJ Palomäki 1 kiert
29.Taviokuurna 8.Helmikuuta HPJ Palomäki 1k, p
30.Riekko 14.Helmikuuta HPJ Leväniemi
31.Varpuspöllö 14.Helmikuuta HPJ Keski-Kuuhinko 1Ä
32.Huuhkaja 14.Helmikuuta HPJ Honkaperä 2Ä
33.Helmipöllö 18.Maaliskuuta HPJ Hallakangas 1Ä
34.Viirupöllö 18.Maaliskuuta HPJ Kuona 2Ä,ä
35.Laulujoutsen 21.Maaliskuuta HPJ Karjalahdenranta,savilahti 3p
36.Pikkukäpylintu 21.Maaliskuuta HPJ Isosaari 2kiert,ä
37.Töyhtöhyyppä 9.Huhtikuuta HPJ Savilahti 1p
38.Merihanhi 9.Huhtikuuta HPJ Savilahti 1p
39.Sinisorsa 9.Huhtikuuta HPJ Savilahti n. 20p
40.Vihervarpunen 9.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1Ä
41.Mustarastas 11.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto 1p
42.Isokäpylintu 11.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto 1 kiert
43.Järripeippo 11.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto 1p
44.Telkkä 11.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 4p
45.Ampuhaukka 11.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto 1kiert
46.Pikkutikka 11.Huhtikuuta HPJ Kurikkalampi 1/1p
47.Isokoskelo 11.Huhtikuuta HPJ Kurikkalampi 1 kiert
48.Kulorastas 11.Huhtikuuta HPJ Siiponkoski 1p
49.Kurki 11.Huhtikuuta HPJ Siiponkoski 1p
50.Puukiipijä 11.Huhtikuuta HPJ Isosaari 2Ä
51.Tuulihaukka 11.Huhtikuuta HPJ Uupuaavan itäpuoli 1p
52.Palokärki 11.Huhtikuuta HPJ Vehkapuhto 1Ä
53.Räkättirastas 13.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1Ä
54.Punakylkirastas 13.Huhtikuuta HPJ Keskusta 3 kiert
55.Punarinta 14.Huhtikuuta HPJ Keskusta 3Ä
56.Sepelkyyhky 15.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1 kiert
57.Niittykirvinen 15.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1m
58.Kuovi 16.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1Ä
59.Rautiainen 18.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1m
60.Västäräkki 19.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1p
61.Kottarainen 19.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1p
62.Sinisuohaukka 19.Huhtikuuta HPJ Siiponkoski 1 kiert
63.Kiuru 19.Huhtikuuta HPJ Uupuaavan länsipuoli 2Ä
64.Pajusirkku 19.Huhtikuuta HPJ Uupuaavan länsipuoli 2Ä
65.Isolepinkäinen 19.Huhtikuuta HPJ Uupuaavan länsipuoli 1p
66.Metsähanhi 19.Huhtikuuta HPJ Uupuaavan itäpuoli 2m
67.Kanadanhanhi 20.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 1p
68.Harmaalokki 20.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 1 kiert
69.Naurulokki 22.Huhtikuuta HPJ Kortejärvi n 30p
70.Kalalokki 22.Huhtikuuta HPJ Kortejärvi 5p
71.Taivaanvuohi Huhtikuuta HPJ Uupuaavan länsipuoli 2 kiert
72.Piekana 22.Huhtikuuta HPJ Uupuaavan länsipuoli 1p
73.Ruskosuohaukka 22.Huhtikuuta HPJ Tiitonranta 1 kiert
74.Nokikana 22.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 2p
75.Jouhisorsa 22.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 4p
76.Tavi 22.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 6p
77.Lehtokurppa 23.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1 kiert
78.Laulurastas 24.Huhtikuuta HPJ keskusta 2m, ä
79.Tukkasotka 26.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 7p
80.Uivelo 26.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 5p
81.Meriharakka 26.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 2p
82.Metsäviklo 26.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 2p+1Ä
83.Lapinsirkku 26.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 2m
84.Haapana 26.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 4p
85.Leppälintu 30.Huhtikuuta HPJ keskusta 1Ä
86.Valkoviklo 30.Huhtikuuta HPJ keskusta 1Ä
87.Metsäkirvinen 2.Toukokuuta HPJ Keskusta 1ä ( joka paikassa)
88.Tilhi 2.Toukokuuta HPJ Haaga 13 kiert
89.Peukaloinen 2.Toukokuuta Reisjärvi Järvikylä 1Ä
90.Kapustarinta 2.Toukokuuta Reisjärvi Järvikylä 2ä
91.Rantasipi 2.Toukokuuta Reisjärvi Järvikylä 1p
92.Kirjosieppo 2.Toukokuuta Reisjärvi Järvikylä 1p
93.Tiltaltti 2.Toukokuuta Reisjäri Järvikylä 2Ä
94.Silkkiuikku 2.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 4p
95.Suokukko 2.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 1p
96.Kivitasku 16.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto 1p
97.Haarapääsky 16.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto 1p
98.Pensastasku 16.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto 1Än
99.Lapasorsa 16.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 1p
100.Pikkulokki 16.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti n.10p
101.Kalatiira 16.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 2p
102.Hemppo 16.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 1m, ä
103.Räystäspääsky 16.Toukokuuta HPJ Mustolanperä 3 kiert
104.Käenpiika 16.Toukokuuta HPJ Mustalanperä 1Ä
105.Pajulintu ( noin 5.5 ) unohtunut merkata
106.Hernekerttu 20.Toukokuuta HPJ Keskusta 2Ä
107.Käki 20.Toukokuuta HPJ Keskusta 1Ä
108.Harmaasieppo 22.Toukokuuta HPJ Ahola 1ä
109.Sirittäjä 22.Toukokuuta HPJ Ahola 1Ä
110.Ruokokerttunen 22.Toukokuuta HPJ Aholanjärvi 2Ä
111.Liro 22.Toukokuuta HPJ Aholanjärvi 1 kiert, ä
112.Pensaskerttu 22.Toukokuuta HPJ Aholanjärvi 1p, Ä
113.Törmäpääsky 22.Toukokuuta HPJ Aholanjärvi 1 kiert, ä
114.Lehtokerttu 22.Toukokuuta HPJ Halmeperä 1Ä
115.Tervapääsky 22.Toukokuuta HPJ Keskusta 7 kiert

maanantai 11. toukokuuta 2009
Tornien taisto
Kyyhkylän Tiirat osallistui kuudetta kertaa peräkkäin tornien taistoon Kärsämäen Nurmesjärvellä. Päivä oli loistava ja uusi ennätyskin syntyi. 71 lajia havaittiin kun entinen ennätys oli 69 lajia vuodelta 2007. Parhaimpia lajeja oli pilkkasiipi, pohjansirkku, harmaasorsa, heinätavi ja sirittäjä. Pilkkasiipi oli uusi laji Kärsämäelle. Kärsämäellä on nyt havaittu vaatimattomat 189 lajia. Kyyhkylän Tiirojen sijoitus oli 95 kun torneja oli mukana 289. Luonnollisesti eniten lajeja havaittiin meren rannalla olevissa lintutorneissa sekä Etelä-Suomen lintutorneissa, eli siellä missä lintulajejakin on eniten. Kärsämäellä taisto aamuna sää oli kohtuu hyvä. Tyyntä ja aurinkokin pilkotti välissä pilvien välistä. Myöhemmin aamupäivällä pilvisyys vaihteli ja klo 11 paikkeilla taivas alkoi mennä täysin pilveen. Vettä ei kuitenkaan satanut koko aikana vaikka sitäkin etukäteen ounasteltiin. Pohjoisen lintutornit pärjäsivät tänä vuonna poikkeuksellisen hyvin koska ajankohta oli normaalia hieman myöhempään ja etelärannikolla satoi vettä. Tulokset löytyy osoitteesta http://www.birdlife.fi/
perjantai 8. toukokuuta 2009
Bongaus paineita!
Eilen illalla napsahti häly mehiläissyöjästä. Viesti tuli semmoseen aikaan että ei ollu oikein saumaa lähteä lintua katsomaan kun tytön synttäreitä vietettiin. Tänä aamuna 6.30 tuli päivityksenä jälleen viesti että mehiläissyöjä Ylivieska, Raudaskylä.... Ei voinut lähteä katsomaan lintua työkiireiden takia. Raudaskylä on vain 40 kilometrin päässä joten kova halu oli päästä lintua tsekkailemaan. Työpäivä meni madellen kun ajatukset karkasi usein Ylivieskan suuntaan. No iltapäivään asti töitä tuli tehtyä ja sitten lähin parituntia etuajassa Raudaskylälle. Lintu hoitui helposti, oli istumassa koivun oksalla kun saavuin paikalle. Paikalla oli Pelttarin Petri ja Kajaanilaisia. Lintu oli kohtuu lähellä ja sitä pääsi putkella seuraamaan hienosti. Taitavasti lintu sai kimalaisia lähes jokaisella saalistuskerralla. Porukkaa tuli tasaisesti lisää ja osa lähti sitä mukaan. Oli hieno kokemus ja elis napsahti siitä!
Huomenna onkin vuorossa tornien taisto. Iltapäivälle ennustetaan rajua vesisadetta. Toivottavasti ei ainakaan ennen iltapäivä yhtä sada. Lajimäärä tulleen olemaan 65 paikkeilla?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)