tiistai 14. syyskuuta 2010

Kolmen vuodarin aamu hituran altailla

12.9 Sunnuntaiaamu meni Nivalassa hituran altailla staijaten. Olin altailla klo 6.20-11.30 ja paikalla oli myös Pauli-Pekka ja Timo Meriläinen. Heti aamulla hämärässä havaitsimme altailla 27 metsähanhea paikallisena. Yksi tundrakurmitsa oli hämärässä ainoa lintulaji joka oli äänessä. Muutto oli aika vaisua mutta yksinäinen kisikäli ( kirjosiipikäpylintu) ilahdutti kuitenkin kovasti! lajista myös vuodari. Altaiden kahlaajatilanne oli poikkeuksellisen mukava kun paikallisena oli kaksi isosirriä ja yksi pulmussirri. Molemmat lajit on arvioiti olevan sisämaassa sen verran harvinaisia että niistä on hyvä ilmoittaa lintutiedotukseen mutta tässä tapauksessa ajateltiin kuitenkin että kuka lintutiedotuksessa oleva henkilö ei lähe lajeja bongaamaan joten ei tehä niistä kuitenkaan hälyjä. Kisikäli havainnot on suositeltavaa ilmoittaa sillon kun kyse on paikallisista linnuista.

Joka tapauksessa siinä olikin jo kolme vuodaria aamuun ja fiilis oli erinomainen. Sirritkin hoitui sisämaasta eikä meren rannalta!

Kisikäli oli uusi laji Nivalalle ja kun Pauli-Pekka näki aamulla myös lapinkirvisen niin aamuun mahtuikin kaksi uutta lajia Nivalalle. Molemmista lajeista P-P sai myös jonkilaista valokuvaa.

Yksi sääksi muutti aamupäivällä mutta muuten petolintumuutto oli lähes nollatasolla.

Tänään kävin tarkastamassa altaat ja tälläkertaa ei näkynyt ainuttakaan kahlajaa altailla!

Haapajärven puolella Autiorannan lassikoskella oli kuitenkin mukavat 160 phipuksia (suokukkoa) ja yksi aktis (rantasipi) paikallisena.

Viikonloppuna olis tarkoitus mennä taas hituran altaille mutta jos keli on kohillaan niin syksyn ensimmäinen retki merelle ( Kokkolaan Lohtajan ohtakariin ) saattaa myös toteutua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti