torstai 23. syyskuuta 2010

Suuria muuttoparvia ja Haapajärvi pinna

Viime viikonloppu ei tuonut uusia vuodareita mutta muuten oli havaittavissa ihan kivaa muuttoa.

Lauantaina 18.9 olin hituran altailla klo 6.30-11.30 ja paikalla myös Pauli-Pekka Österberg ja Timo meriläinen.

Joutsenia oli paikallisena 75 ja rastaita lähipelloilla useampi sata. Aamupäivän suurimmasta muuttomäärästä vastasi räkättirastaat joita muutti 1580. kaikilla oli suuntana länsi! ilmeisesti rätkät muuttaakin etelään vasta myöhemmin. Aamun aikana muutti niittykirvisiä 420, pajusirkkuja 95, rautiaisia 11, Metsäkirvisiä 7 ja yksi keltavästäräkki. Petoja havaittiin aamulla neljä lajia. ( sinisuohaukka 4, tuulihaukka 2 nuolihaukka 1 ja ampuhaukka 1 ) Altailla havaittiin aamupäivän aikana tasan 50 lajia.


Sunnuntaina 19.9 oli alunperin tarkoitus mennä seuraamaan muuttoa Haapajärven hyötyjäteasemalle Pauli-Pekan kanssa. Aamulla satoi vettä ja Pauli päätti olla lähtemättä maastoon. Hetken mietin että alanko itse seuraamaan muuttoa mutta päätin sitten lähteä kiertelemään pitkin Haapajärveä. Sadekin väheni selvästi ja keli oli loppujen lopuksi ihan kohtalainen.

Savimäenpuhdosta löysin mukavan kokoisen lähes puhtaan järripeippo parven missä arvioin olevan minimissään 1200 lintua. Myös Karjalahdenrannalla ollu 51 närheä oli uusi yksilömääräennätys mitä olen haapajärvellä nähnyt. Närhet oli paikallisena pienellä metsien ympäröimällä peltopalstalla. Närhillä on viime aikoina ollutkin kovaa vaellusta ja osassa paikkaa suomea on päivän aikana laskettu jopa useampi sata muuttavaa närheä. Hautaperän altaan eteläpäädyssä seurasin jonkin aikaa muuttoa ja yksi 20 närhen muuttoparvi menikin aamun aikana. Harvemmin närhen muuttoa saakin seurata. Yksi 16 metsähanhen parvi muutti myös siinä lyhyessä ajassa mitä olin hautaperän altailla. Reissun loppupuolella koin vielä pienen yllätyksen kun koko alkusyksyn kateissa olleet tilhet näyttäytyikin oikein komealla joukolla. Keskustassa Mussulantiellä oli peräti 280 tilheä!
Tälläkin kertaa lajeja kertyi 50 ja maastossa olin klo 7-11.45

Eilen keskiviikkona 22.9 olikin vaihteeksi poutapäivä ja tuulikin kääntyi etelänpuolelta melkein jopa pohjoisen puolella ja se ei ollutkaan sitten mikään yllätys että kurkien päämuutto käynnistyi. Itse mietin jo edellisenä päivänä että yritän järjestellä töitä silleen että pääsee seuraamaan mahdollista tulevaa muuttoa mutta kun säästä näytti tulevan pilvinen ja vesisateenkin riski oli suuri niin päätin unohtaa koko homman ja menin normaalisti töihin. Aamun ensimmäiset kuusi tuntia menikin töissä ihan normaalisti kunnes tuli häly KURKIMUUTTO NIVALA. Tunnissa oli muuttanut 1000 kurkea etelään. Pudaksen Sepon viesti sai minuun vauhtia mutta työtkin oli tehtävä. No puolikahdelta irtauduin töistä ja lähin Hautaperänaltaan eteläkärkeen ottamaan kurkia vastaan. Toki huomattavasti aikasemmin olisi pitänyt olla jo maastossa mutta mukava se oli katsoa kurkimassoja klo 13.45-16.15 kun olin maastossa. 1384 kurkea muutti 2 1/2 tunnissa. Päivän lintu oli kuitenkin merimetso joita oli altailla kolme yksilöä. Merimetsosta tuli odotettu Haapajärvi pinna! minulle 183 laji Haapajärveltä. Myös petomuuttoa oli havaittavissa reilun kahden tunnin aikana. Pedoista muutti Sinisuohaukkoja 3, nuolihaukkoja 2, hiirihaukkoja 2 ja yksi muuttava mehiläishaukka ja tuulihaukka. Ehdottomasti kannatti ottaa töistä vapaata parituntia.

Tänään torstaina 23.9 on syyspäiväntasaus ja kaikkialla päivä ja yö onkin nyt aika lailla saman mittaisia. Kävin pikaisesti Hautaperänaltailla ja kaksi merimetsoa oli edelleen paikalla. Kolmatta en nähnyt. Autoon tuli vaihdettua kitkarenkaat kun kesärenkaat oli jo lähes puhkikuluneet! Eipähän talvi pääse yllättämään tätä autoilijaa. No viimeviikonloppuna ei tullu kuitenkaan käytyä merellä katsomassa lintuja mutta huomenna olisi tarkoitus ottaa suunnaksi Kuusamo ja siellä olis tarkoitus käydä aamuisin maastossa kun vaimon kotiporukoita lähetään katsomaan. Kuusamon reissusta lisää ens kerralla. Kirjoitusvirheitä näistä jutuista varmasti löytyy mutta nytkään ei ole aikaa alkaa niitä tarkkaan tai edes epätarkkaan etsimään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti