perjantai 8. huhtikuuta 2011

Virtavästäräkki KPLY:n pinnaksi



Pudaksen Sepon löytämä naaras virtavästäräkki. Paikkana Ylivieskan keskusta, rautatiesilta. Kuva otettu puhelimella kaukoputken läpi






Harmaalokki hauen kimpussa. Kuva otettu puhelimella kaukoputken läpi.



Alkuviikon aikana maastossa tuli oltua alle kolmetuntia ja mitään ihmeempiä havaintoja ei linturintamalta tullut mutta uusia vuodareita kuitenkin mahtui liuta.

Maanantaina 4.4 Savimäenpuhdossa Savilahdella oli kevään ensimmäiset telkät ja tukkasotkat. Nyt vasta osui Haapajärven ensimmäinen harmaalokki kohalle joka oli jäällä hauen kimpussa. Vaikea sanoa että mikä oli kuolleen hauen tarina. ensimmäiset harmaalokki havainnot oli jo maaliskuun puolen välin paikkeilta

Tiistaina 5.4 Vesilintutilanne oli parantunut Savilahdella selvästi. tukkasotkia oli 2 isokoskeloita ja sinisorsia 6 telkkiä 10 ja tavipari. Tavista tulikin yllättäen KPLY:n vuoden ensihavainto. Rannikolla oli tosin havaittu kahessa eripaikassa samana päivänä myös tavi/taveja

Torstaina 7.4 kävin puolitoista tuntia maastossa ja oli tarkoitus seurata muuttoa hyötyjäteasemalla puolen päivän maissa mutta juuri minkäänlaista muuttoa ei ollut. Ainoastaan jokunen peippo muutti ja luovutinkin pian ja kävin kiertelemässä parilla sulapaikalla ja peltoaukealla. Sepelkyyhkystä tulikin odotettu vuodari.

Tänään Perjantaina 8.4 ei ollu tarkoitus käydä maastossa enkä varsinaisesti käynytkään. Lintutiedotus piippasi Ylivieskassa olevasta virtaväiskistä ja kun oli mahdollisuus käydä lintua bongaamassa niin ei muuta kun auto kohti Ylivieskaa. Lintu olikin hienosti paikalla ja tästä tulikin vuoden 2011 ensimmäinen uusi KPLY pinna. Virtavästäräkki on täällä harvinaista herkkua ja onkin todennäköistä että KPLY:n alueella ei toista virtaväinöä tänävuonna havaita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti