Aamulla sää näytti sen verran hyvältä että päätin käydä tekemässä pienen kävelylenkin palomäelle ja tarkoituksena käydä läpi " kaikki " lehtikuuset siinä toivossa että taviokuurnasta sais ekovuodarin. Viime vuonna en havainnut koko vuoden aikana Haapajärvellä ensimmäistäkään kuurnaa! Aamu lähti käyntiin hienosti kun olin päässyt mussulantielle. Iso viherpeippo parvi lähti paniikissa lähes jokaiseen ilmansuuntaan ja kohta varpushaukka pölähtikin eteen. Tammikuun helpoin vuodaripuute hoitui ja samalla vuoden neljäskymmenes laji Haapajärvelle oli kuitattu. Katuja kävelin ristiin rastiin ja ST-tuotteen viereisestä lehtikuusesta löytyi peräti kolmisenkymmentä sinitiaista. Enpä ole aikasemmin nähnyt noin suurta puhdasta sinttiparvea! Jatkoin koulukatua pitkin kohti kauppakoulua kun vieno vihellys tarttui korvaan. Tapsan ääneltähän se kuulosti ja kohta näinkin monitoimitalon takana olevan lehtikuusen latvassa linnun jonka totesin olevan taviokuurna. Lintu oli todella aktiivisesti äänessä ja antoi rauhassa tarkkailla läheltä. Kesyjähän nuo kuurnat ruukaakin olla. Olin kuulevinaan jostain kauempaa kans tapsan ääntä mutta ainoastaan tuon yhden linnun näin.
Päätin kävellä viellä grillikulman viereisen ruokinnan kautta kirjaston viereiselle ruokinnalle ja sitä kautta vielä m-mainoksen ruokinnalle siinä toivossa että sais tundraurpiaisen ekolistalle. Kahdella ensimmäisellä ruokinnalla oli yllättävän hiljaista mutta m-mainoksen ruokinnalla oli selvästi enempi äksöniä. Urpiaisiakin oli useampia mutta yhtään tundraurpiaista ei kyllä näkynyt. Kohta huomasinkin että pihalla olleessa katiskassa oli yksi urpiainen joka oli jäänyt sinne loukkuun. Lintu yritti väkisin työntää pään pienistä reistä ulos mutta siitä ei tullut kyllä yhtään mitään. Katiska oli jäätynyt maahan kivasti ja sitä repiessä maasta ylös muotoutui katiskakin ihan uuden muotoiseksi. Taitaa isäntä tykätä? No nyt pystyi aukaisemaan katiskan pohjan ja pian lintu tajusikin että vapaus koittaa ja lintu lähtikin kohtuu hyväkuntoisena
lentämään äännellen pois. Lintu oli ollut katiskassa jäljista ja ulosteesta päätellen jo vähän kauemman aikaa. Yllättävän paljon mahtui kaikenlaista tänäaamuna puoleentoista tuntiin.
sunnuntai 8. helmikuuta 2009
lauantai 7. helmikuuta 2009
Pyörän talutusreissu/hikinen ekoreissu
Aamulla lämpömittarissa -12 astetta ja ulkona satoi heikosti lunta. Ei muuta kun aamupalalle ja kello 7.10 lähin jo polkupyörällä kohti härkäahonkoskea. Vielä oli täysin pimeää ja ajelinkin hissukseen siinä toivossa että saisi jonkin pöllölajinki ekovuodariksi. No pöllöt oli hiljaa vaikka kuinka tarkasti kuunteli. Oma sykkeen ääni kuului kyllä sitäkin paremmin kun pimeässä yritti ajaa pikkutietä missä oli reilusti lunta ja se tahtoi olla melko taiteilua kun pyörä tahtoi mennä aina samantien poikittain. Hiljalleen päivä alkoikin valkenemaan ja klo 8.05 korppi huutelikin itsensä ekovuodari listalle Haittaperän lentokentän paikkeilla. Noin 8.15 saavuin Härkäahonkoskelle ja tällä kertaa koskikaitsukin oli samantien komeasti näkyvillä. Reissu lähti siis hienosti käyntiin ja kuten olin jo kotona etukäteen suunnitellutkin niin lähdin polkemaan Isorämettä kohti ja näin ollen oikasta suoraan hyötyjäteasemalle saaden samalla toivon mukaan esim. puukiipijä,teeri,palokärki,metso jne...
Heti alkuunsa polkeminen oli toivotonta kun parin päivän aikana lunta oli tullut reilusti ja maasturien ajojäljillä ei pysynyt millään. No ei se mitään, talutetaan sitten pyörää, eiköhän tie jossain vaiheessa muutu paremmaksi. Olihan se alkutalvestakin aurattu. Noin ajattelin mutta todellisuus paljastuikin karulla tavalla myöhemmin.
Reilun kilometrin olin taluttanut pyörää niin auton jäljet loppuivat kun auto oli lähtenyt yhdestä tienhaarasta just toiseen suuntaan mihin minä olin menossa. Tämä ei nyt tainnu mennä ihan nappiin, ajattelin ja päätin jatkaa matkaa siinä toivossa että kohta aukenee parempi tie. Joku oli hiihtänyt metsäsuksilla tietä joten talutin pyörää nyt latua pitktin. Homma alkoi olemaan jo sen verran työlästä että hikeä alkoi pukkaamaan kun piti kahlata lähes polvia myöten lumessa mutta onneksi pyörälle oli oma latu. Näin homma jatkuikin reilut parikilometriä ja aloin jo pikkuhiljaa odottelemaan/toivomaan että tulisin jo tienpäähän ja pääsis maantielle.
No eipä tietä näkynyt vaan sain suoraan sanottuna shokkihoitoa kun jouduin toteamaan että hiihtolatu lähtee alta pois kun jäljet meni suoraan metsään. Nyt sitten polkupyörä ui lumihangessa siinä missä minäkin. sata metriä käveltyään oli aina pakko pitää taukoa ja hengähtää lyhyen aikaa. Tällä kaavalla menin eteenpäin pyörää työntäen ja välissä myös kantaen ja kylmyydestä ei ollut tietoakaan. Aamulla epäilin sitäkin että saattaa vilu tulla mutta enpä ois osannu etukäteen arvata miten paljon saa lintujen eteen hikoilla. Kokoajan odotin että taapertaminen korvessa palkittaisiin jollakin kovalla lajilla mutta ei. Ei näkynyt metsoa, pikkukäpylintua tai vaikkapa varpuspöllöä. Teeri oli ainoa ilo uudesta ekovuodarista mutta jostain syystä se ei nyt niin kovin kummoselta tuntunut. Käpytikkoja laskin kaksitoista ja hippiäisparviakin oli ilahduttavasti useampi reitin varrella. Noin klo 11 Aurinko näyttäytyi pikkasen ja se olikin ilmeisesti vinkki että kyllä tämä tästä iloksi muuttuu vaikka päätäkin särki jo melkosesti ja mahakin huusi ruokaa kun eväitä en arvannu mukaan ottaa. No onneksi edes vettä olin tajunnu ottaa mukaan. Noin kello 11.15 maantie sitten aukenikin eteen täysin yllättäen koska auton äänet metsä oli niin täysin hiljentänyt. Luulin alunperin että tuo tiepätkä minkä tarvoin on muutaman kilometrin pituinen mutta kotona tarkastin myöhemmin että 5,5 kilometriä tuli talutettua pyörää lumihangessa joista viimeiset 2,5 kilometriä umpihangessa! Ei naurattanut sillon :) kolme tuntia meni tuolla välillä aikaa kun ajattelin alunperin käyttäväni tuohon etappiin alle tunnin. Hyötyjäteasemalla käväisin vielä ja totesin paikan olevan lähes äänetön. Kaukaa kuului töyhtötiaisen ääntä ja muutama käpytikka nakutteli perinteisesti. Keskustasta yritin vielä taviokuurnaa tuloksetta. Epävarma äänihavainto saa vissiin huomenna yrittämään tapsoja uudestaan :) Kilometrejä tuli lähes 20 joista kävellen puolet ja pyöräillen toiset puolet
Eli reissu yhteenvetona :
+ Koskikara hoitui toisella yrittämällä
+ Kunnon kohotuksesta reissu kävi erinomaisesti
+ Reissun saldo kolme ekovuodaria
- Pimeällä ja paljon lunta olevalla pikkutiellä polkeminen
- Tarpomisesta ei jäänyt hyvä maku
Heti alkuunsa polkeminen oli toivotonta kun parin päivän aikana lunta oli tullut reilusti ja maasturien ajojäljillä ei pysynyt millään. No ei se mitään, talutetaan sitten pyörää, eiköhän tie jossain vaiheessa muutu paremmaksi. Olihan se alkutalvestakin aurattu. Noin ajattelin mutta todellisuus paljastuikin karulla tavalla myöhemmin.
Reilun kilometrin olin taluttanut pyörää niin auton jäljet loppuivat kun auto oli lähtenyt yhdestä tienhaarasta just toiseen suuntaan mihin minä olin menossa. Tämä ei nyt tainnu mennä ihan nappiin, ajattelin ja päätin jatkaa matkaa siinä toivossa että kohta aukenee parempi tie. Joku oli hiihtänyt metsäsuksilla tietä joten talutin pyörää nyt latua pitktin. Homma alkoi olemaan jo sen verran työlästä että hikeä alkoi pukkaamaan kun piti kahlata lähes polvia myöten lumessa mutta onneksi pyörälle oli oma latu. Näin homma jatkuikin reilut parikilometriä ja aloin jo pikkuhiljaa odottelemaan/toivomaan että tulisin jo tienpäähän ja pääsis maantielle.
No eipä tietä näkynyt vaan sain suoraan sanottuna shokkihoitoa kun jouduin toteamaan että hiihtolatu lähtee alta pois kun jäljet meni suoraan metsään. Nyt sitten polkupyörä ui lumihangessa siinä missä minäkin. sata metriä käveltyään oli aina pakko pitää taukoa ja hengähtää lyhyen aikaa. Tällä kaavalla menin eteenpäin pyörää työntäen ja välissä myös kantaen ja kylmyydestä ei ollut tietoakaan. Aamulla epäilin sitäkin että saattaa vilu tulla mutta enpä ois osannu etukäteen arvata miten paljon saa lintujen eteen hikoilla. Kokoajan odotin että taapertaminen korvessa palkittaisiin jollakin kovalla lajilla mutta ei. Ei näkynyt metsoa, pikkukäpylintua tai vaikkapa varpuspöllöä. Teeri oli ainoa ilo uudesta ekovuodarista mutta jostain syystä se ei nyt niin kovin kummoselta tuntunut. Käpytikkoja laskin kaksitoista ja hippiäisparviakin oli ilahduttavasti useampi reitin varrella. Noin klo 11 Aurinko näyttäytyi pikkasen ja se olikin ilmeisesti vinkki että kyllä tämä tästä iloksi muuttuu vaikka päätäkin särki jo melkosesti ja mahakin huusi ruokaa kun eväitä en arvannu mukaan ottaa. No onneksi edes vettä olin tajunnu ottaa mukaan. Noin kello 11.15 maantie sitten aukenikin eteen täysin yllättäen koska auton äänet metsä oli niin täysin hiljentänyt. Luulin alunperin että tuo tiepätkä minkä tarvoin on muutaman kilometrin pituinen mutta kotona tarkastin myöhemmin että 5,5 kilometriä tuli talutettua pyörää lumihangessa joista viimeiset 2,5 kilometriä umpihangessa! Ei naurattanut sillon :) kolme tuntia meni tuolla välillä aikaa kun ajattelin alunperin käyttäväni tuohon etappiin alle tunnin. Hyötyjäteasemalla käväisin vielä ja totesin paikan olevan lähes äänetön. Kaukaa kuului töyhtötiaisen ääntä ja muutama käpytikka nakutteli perinteisesti. Keskustasta yritin vielä taviokuurnaa tuloksetta. Epävarma äänihavainto saa vissiin huomenna yrittämään tapsoja uudestaan :) Kilometrejä tuli lähes 20 joista kävellen puolet ja pyöräillen toiset puolet
Eli reissu yhteenvetona :
+ Koskikara hoitui toisella yrittämällä
+ Kunnon kohotuksesta reissu kävi erinomaisesti
+ Reissun saldo kolme ekovuodaria
- Pimeällä ja paljon lunta olevalla pikkutiellä polkeminen
- Tarpomisesta ei jäänyt hyvä maku
torstai 5. helmikuuta 2009
KPLY:n tammipinnakisa
Jostain syystä tammipinnakisa ei innostanut tänävuonna porukkaa oikein KPLY:n alueella. Tais olla vähempi kisaaajia kun koskaan aikasemmin? Kuvaavaa on se että sisämaan retkeilylläkin olis päässyt kolmen sakkiin aika helposti johtuen siitä että yllättävän moni vakio tammikisaaja ei osallistunut syystä tai toisesta kisaan. Saarijärven Leo oli kisassa aivan omaa luokkaansa. Tulokset löytyy KPLY:n nettisivuilta osoitteesta http://www.kply.fi/
keskiviikko 4. helmikuuta 2009
Ekoretki.
Niin, sain kun sainkin itteni rohkaistua ulkoilmaan ja pyöräilemään. Alkuun ilma tuntui kovin lauhalta, mutta pian rupesi heikosti tuulemaan ja jonkin verran hiutaleitakin tuli. Pyöräily tuntui entiseen malliin aika nihkeältä, mutta pian siihen tottui.
Tiitonranta tuntui melko hiljaiselta. Muutamia varpusia ja viherpeippoja oli kuitenkin äänessä talitinttien säestyksellä aika ajoin. Yksi käpytikka nakutteli hieman ennen Tiiton koulua sähköpylväässä. Näitä nakuttelijoita kertyikin koko reissun aikana yhteensä 7 kappaletta, eli ihan mukavasti. Pyöräilin lähes taukoamatta veihtilahden puutarhan kohdalle, jolloin ensimmäistä kertaa silmiini pisti vähän mielenkiintoisempi siivekäs. Isokokoinen ja pitkäpyrstöinen lintu puutarhan takana olevassa lehtikuusessa . Pian huomasin näitä pään roikottajia olevan useampiakin ja lajimääritys oli lähes selvä ilman kiikareiden nostamista silmille, taviokuurniahan ne ovat. Ei muuta kuin kokka kohti apajaa ja kamera valmiuteen. Pian pääpaikalle tultua 14:n parvi nousi lentoon ja 1 lintu jäi kuvattavksi. Lukemaksi kerty siis 15 yksilöä. Pari kuvaa linnuista löytyykin täältä.
Seuraavaksi suuntasinkin matkan kohti Haarapuhtoa. Matkan varrella parilta ruokinnalta löytyi mm fasaaneja, hömppiä, urpiasia ja pikkuvarpusia, eli ihan perussettiä :) Fasaaneita kertyikin koko retken lukemaksi yli 20 yksilöä, hyvin niitäkin. Sitten ei muuta kuin suoraan Härkäahonkoskelle. Eipäs sittekään, ensin piti porista erään mukavan vanhuksen kanssa pitkät jorinat Härkäahon perukoilla. Tästä on jo muodostunut lähes perinne, sillä jotenkin tapaamme aina saman miehen kanssa kun olen retkeilemässä koskikaran apajilla. Kuitenkin, Härkäahonkoski ei pettänyt odotuksia, vaan kara oli ja pysyi. Tästä myös eräs kehno kuva, ennen ku kamera sanoi olevansa niin väsynyt, ettei virta enää riittänyt kuvien ottamiseen. Kara siis löytyy täältä myös.
Yritinpä vielä jatkaa hiukan Härkäahontietä eteenpäin, kanahaukkaa mielessä, mutta siltä taholta ei tullut mitään vastakaikua. Päätin seuraavaksi mennä tsekkaa Rintalankujan ruokinnan, sillä tammikuun alussa siellä oli vielä mustarastas. No, mitään uutta ei sieltä kuitenkaan tullut. Ainoastaan yksi harakan raato löytyi erään puskan alta. Päätin kuitenkin käydä vielä pikaisesti siltalan tiellä muuten vaan seuraamassa, näkyykö nokkanisseä tahi vasetia. Kumpaakaan ei pikatsekkingin aikana näkynyt. Yhden pihakoivun oksistosta silmiini pisti urpiais pari. Saattoipa hyvin olla turpoja. No, kiikareilla niistä ei saanut varmuutta. Kuvakulmakaan ei ollut kovin suotuisa määrittämiseen, etäisyys huomioon ottaen. Vähän liian kaakana.
Ei auttanut kun lähteä kotimatkalle, joka osoittautuin melko yksitoikkoiseksi. Sahan sähkölangoilta sain lasketuksi 17 pulua. Muuta uutta ei ilmestynytkään nokkani eteen. Loppumatkasta alkoikin jo tuntua, että jahka sitä on jalat saanutkin vispata.
On muutes haastetta äkkijyrkän ylämäen jälkeen yrittää havainnoida sekaparvesta jotain poikkeavaa. Sitä ku on niin hengästynyt että hyvä kun kiikarit pysyy kädessä. Ja sitten ku se hengityshöyry tuppaa menemään vielä linsseihin :D Kaiken kaikkiaan lepposta puuhaa!
Uskon, että ekoilemalla saattaa löytää paljonkin uusia lajeja, jotka jäisivät autoilemalla havaitsematta. Pitää yrittää tasapuolisesti autoilla ja ekoilla =)
Tiitonranta tuntui melko hiljaiselta. Muutamia varpusia ja viherpeippoja oli kuitenkin äänessä talitinttien säestyksellä aika ajoin. Yksi käpytikka nakutteli hieman ennen Tiiton koulua sähköpylväässä. Näitä nakuttelijoita kertyikin koko reissun aikana yhteensä 7 kappaletta, eli ihan mukavasti. Pyöräilin lähes taukoamatta veihtilahden puutarhan kohdalle, jolloin ensimmäistä kertaa silmiini pisti vähän mielenkiintoisempi siivekäs. Isokokoinen ja pitkäpyrstöinen lintu puutarhan takana olevassa lehtikuusessa . Pian huomasin näitä pään roikottajia olevan useampiakin ja lajimääritys oli lähes selvä ilman kiikareiden nostamista silmille, taviokuurniahan ne ovat. Ei muuta kuin kokka kohti apajaa ja kamera valmiuteen. Pian pääpaikalle tultua 14:n parvi nousi lentoon ja 1 lintu jäi kuvattavksi. Lukemaksi kerty siis 15 yksilöä. Pari kuvaa linnuista löytyykin täältä.
Seuraavaksi suuntasinkin matkan kohti Haarapuhtoa. Matkan varrella parilta ruokinnalta löytyi mm fasaaneja, hömppiä, urpiasia ja pikkuvarpusia, eli ihan perussettiä :) Fasaaneita kertyikin koko retken lukemaksi yli 20 yksilöä, hyvin niitäkin. Sitten ei muuta kuin suoraan Härkäahonkoskelle. Eipäs sittekään, ensin piti porista erään mukavan vanhuksen kanssa pitkät jorinat Härkäahon perukoilla. Tästä on jo muodostunut lähes perinne, sillä jotenkin tapaamme aina saman miehen kanssa kun olen retkeilemässä koskikaran apajilla. Kuitenkin, Härkäahonkoski ei pettänyt odotuksia, vaan kara oli ja pysyi. Tästä myös eräs kehno kuva, ennen ku kamera sanoi olevansa niin väsynyt, ettei virta enää riittänyt kuvien ottamiseen. Kara siis löytyy täältä myös.
Yritinpä vielä jatkaa hiukan Härkäahontietä eteenpäin, kanahaukkaa mielessä, mutta siltä taholta ei tullut mitään vastakaikua. Päätin seuraavaksi mennä tsekkaa Rintalankujan ruokinnan, sillä tammikuun alussa siellä oli vielä mustarastas. No, mitään uutta ei sieltä kuitenkaan tullut. Ainoastaan yksi harakan raato löytyi erään puskan alta. Päätin kuitenkin käydä vielä pikaisesti siltalan tiellä muuten vaan seuraamassa, näkyykö nokkanisseä tahi vasetia. Kumpaakaan ei pikatsekkingin aikana näkynyt. Yhden pihakoivun oksistosta silmiini pisti urpiais pari. Saattoipa hyvin olla turpoja. No, kiikareilla niistä ei saanut varmuutta. Kuvakulmakaan ei ollut kovin suotuisa määrittämiseen, etäisyys huomioon ottaen. Vähän liian kaakana.
Ei auttanut kun lähteä kotimatkalle, joka osoittautuin melko yksitoikkoiseksi. Sahan sähkölangoilta sain lasketuksi 17 pulua. Muuta uutta ei ilmestynytkään nokkani eteen. Loppumatkasta alkoikin jo tuntua, että jahka sitä on jalat saanutkin vispata.
On muutes haastetta äkkijyrkän ylämäen jälkeen yrittää havainnoida sekaparvesta jotain poikkeavaa. Sitä ku on niin hengästynyt että hyvä kun kiikarit pysyy kädessä. Ja sitten ku se hengityshöyry tuppaa menemään vielä linsseihin :D Kaiken kaikkiaan lepposta puuhaa!
Uskon, että ekoilemalla saattaa löytää paljonkin uusia lajeja, jotka jäisivät autoilemalla havaitsematta. Pitää yrittää tasapuolisesti autoilla ja ekoilla =)
tiistai 3. helmikuuta 2009
Pyörän selkään?
Huomen aamulla (04.02) olis tarkoitus hypätä pitkästä aikaan pyörän selkään. Jos sais ittestä niin paljon aikaseksi, että jaksais kiertää kunnon lenkin. Luulisi sen jälkeen kirjotuksiin lukeminen maittaa (tai sitten vielä vähemmän :] ). Jokatapauksessa, retki voisi suuntautua vaikkapa härkäahonkoskelle. Siinä samassa hoituisi "nakkeli" ruokinnan tsekkaus ym. Varsinaisesta linnunhakureissusta (koskikaitsu) ei ole kyse, vaan tarkoitus olisi saada mahdollisimman monipuolinen hyöty irti tästäkin reissusta. Merkkailenpa huomenissa sitte näkykö mitään mielenkiintoista. Aika laiska on ollut ekoilun alku. Listan lajimääräkään ei tunnu vielä kovin korkealla olevan. Ellei huomenna onnista, jääkin harkintaan lähteäkkö Haapavedelle auton sijaan pyörällä =)
Äksöniä odotellessa...
ps. Lihtakujan tuntumissa pyöriskeli Varpushaukka vielä viime viikolla ;)
Äksöniä odotellessa...
ps. Lihtakujan tuntumissa pyöriskeli Varpushaukka vielä viime viikolla ;)
Tammikuu pähkinänkuoressa
Vuoden ensimmäinen kuukausi on sitten paketissa ja 48 vuodaria kasassa. Vuonna 2007 tässä vaiheessa oli 54 lajia ja vuonna 2008 43 lajia joten aikalailla keskimääräinen kuukausi oli. 215 vuodaria tuli kasaan vuonna 2007 ja 2008 joten yritetään taktikoida saamaan määrään myös tänä vuonna. 39 lajia havaitsin Haapajärvellä joka on paremmin kun koskaan aikasemmin. Linturetket on kohdistunut täysin viikonloppuihin ja pääasiassa aamun muutamaan tuntiin.
Tässä tammikuun top kolmen vuodarit:
1. Idänturturikyyhky, Kuhmo ( elis on aina elis ja 26 asteen pakkanen nostaa entisestäänkin eliksen arvoa vaikka kyseessä olikin bongattu lintu.
2. Valkoselkätikka, Haapajärvi ( Haapajärvi pinna ja sponde havainto )
3. Nokkavarpunen, Haapajärvi ( Haapajärvi pinna ja uusi laji Haapajärvelle)
Tammikuun top kolme vuodaripuutteet:
1. Varpushaukka
2. Pikkukäpylintu
3. Metso
esim kaikki lokit on vielä tälle vuodelle näkemättä koska yhtään linturetkeä ei suuntautunut tammikuussa merelle.
Tässä tammikuun top kolmen vuodarit:
1. Idänturturikyyhky, Kuhmo ( elis on aina elis ja 26 asteen pakkanen nostaa entisestäänkin eliksen arvoa vaikka kyseessä olikin bongattu lintu.
2. Valkoselkätikka, Haapajärvi ( Haapajärvi pinna ja sponde havainto )
3. Nokkavarpunen, Haapajärvi ( Haapajärvi pinna ja uusi laji Haapajärvelle)
Tammikuun top kolme vuodaripuutteet:
1. Varpushaukka
2. Pikkukäpylintu
3. Metso
esim kaikki lokit on vielä tälle vuodelle näkemättä koska yhtään linturetkeä ei suuntautunut tammikuussa merelle.
maanantai 2. helmikuuta 2009
Vuoden ensimmäinen elis
Lauantaiaamuna oli suuntana Kuhmo ja lähtiessään Kajaanista lämpömittari näytti -20 astetta. Kuhmoa kohti mentäessä pakkanen kiristyi tasaisesti ja Ylä-Vieksiin tultaessa olikin pakkasta jo -26 astetta. Olin varautunut kylmään aamuun mutta en osannut odottaa että pakkanen äityy noin kovaksi. Varpaita paleli niin paljon että paikallaan oleminen tuotti vaikeuksia! Idänturturikyyhkyä olin lähtenyt katsomaan ja paikalle tultaessa sinne oli tullut vähän aikasemmin jo Pohjois-Savon Alueharvinaisuuskomitean poppoo. Meitä oli yhteensä viisi henkilöä siellä. Vajaa puolituntia lintua piti odottaa kunnes idänturturi ilmestyi komeasti ruokinnalle. Lintu oli melko kesy ja antoi rauhassa meidän katsella noin 10 metrin päästä. Hieno lintu se on. Varttitunnin lintu evästi, jonka jälkeen se nousi läheiseen mäntyyn sulattelemaan ruokaa. Pakkanen oli sen verran kireä että tuntui järkevimmältä lähteä jo pian kohti Kajaania.
Kajaanissa käväisin pikaisesti tsekkaamassa kajaanijoen tilanteen ja sieltä sainkin saman tien vuodariksi sinisorsan ja telkän. Merellä en ole käynyt retkeilemässä tälle vuodelle vielä kertaakaan joten esim. lokkeja en tammikuun aikana havainnut ainoatakaan.
Sunnuntai aamuna kävin vielä pienellä retkellä Kajaanissa. Ei näkynyt mitään erikoisempaa. Koskikara oli kajaanijoessa ja takkarannassa komea 50 teeren parvi. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli onnistunut sekä vierailun kannalta että lintureissujen kannalta. Vaatimattomaan elislistaan tuli 250. laji joten jonkin asteen juhla eliksestä voi lienee puhua? :) Nyt on kaikki Suomessa vierailleet pinnakelpoiset kyyhkylajit havaittu.
Kajaanissa käväisin pikaisesti tsekkaamassa kajaanijoen tilanteen ja sieltä sainkin saman tien vuodariksi sinisorsan ja telkän. Merellä en ole käynyt retkeilemässä tälle vuodelle vielä kertaakaan joten esim. lokkeja en tammikuun aikana havainnut ainoatakaan.
Sunnuntai aamuna kävin vielä pienellä retkellä Kajaanissa. Ei näkynyt mitään erikoisempaa. Koskikara oli kajaanijoessa ja takkarannassa komea 50 teeren parvi. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli onnistunut sekä vierailun kannalta että lintureissujen kannalta. Vaatimattomaan elislistaan tuli 250. laji joten jonkin asteen juhla eliksestä voi lienee puhua? :) Nyt on kaikki Suomessa vierailleet pinnakelpoiset kyyhkylajit havaittu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)