Ekoretki.

Niin, sain kun sainkin itteni rohkaistua ulkoilmaan ja pyöräilemään. Alkuun ilma tuntui kovin lauhalta, mutta pian rupesi heikosti tuulemaan ja jonkin verran hiutaleitakin tuli. Pyöräily tuntui entiseen malliin aika nihkeältä, mutta pian siihen tottui.

Tiitonranta tuntui melko hiljaiselta. Muutamia varpusia ja viherpeippoja oli kuitenkin äänessä talitinttien säestyksellä aika ajoin. Yksi käpytikka nakutteli hieman ennen Tiiton koulua sähköpylväässä. Näitä nakuttelijoita kertyikin koko reissun aikana yhteensä 7 kappaletta, eli ihan mukavasti. Pyöräilin lähes taukoamatta veihtilahden puutarhan kohdalle, jolloin ensimmäistä kertaa silmiini pisti vähän mielenkiintoisempi siivekäs. Isokokoinen ja pitkäpyrstöinen lintu puutarhan takana olevassa lehtikuusessa . Pian huomasin näitä pään roikottajia olevan useampiakin ja lajimääritys oli lähes selvä ilman kiikareiden nostamista silmille, taviokuurniahan ne ovat. Ei muuta kuin kokka kohti apajaa ja kamera valmiuteen. Pian pääpaikalle tultua 14:n parvi nousi lentoon ja 1 lintu jäi kuvattavksi. Lukemaksi kerty siis 15 yksilöä. Pari kuvaa linnuista löytyykin täältä.

Seuraavaksi suuntasinkin matkan kohti Haarapuhtoa. Matkan varrella parilta ruokinnalta löytyi mm fasaaneja, hömppiä, urpiasia ja pikkuvarpusia, eli ihan perussettiä :) Fasaaneita kertyikin koko retken lukemaksi yli 20 yksilöä, hyvin niitäkin. Sitten ei muuta kuin suoraan Härkäahonkoskelle. Eipäs sittekään, ensin piti porista erään mukavan vanhuksen kanssa pitkät jorinat Härkäahon perukoilla. Tästä on jo muodostunut lähes perinne, sillä jotenkin tapaamme aina saman miehen kanssa kun olen retkeilemässä koskikaran apajilla. Kuitenkin, Härkäahonkoski ei pettänyt odotuksia, vaan kara oli ja pysyi. Tästä myös eräs kehno kuva, ennen ku kamera sanoi olevansa niin väsynyt, ettei virta enää riittänyt kuvien ottamiseen. Kara siis löytyy täältä myös.

Yritinpä vielä jatkaa hiukan Härkäahontietä eteenpäin, kanahaukkaa mielessä, mutta siltä taholta ei tullut mitään vastakaikua. Päätin seuraavaksi mennä tsekkaa Rintalankujan ruokinnan, sillä tammikuun alussa siellä oli vielä mustarastas. No, mitään uutta ei sieltä kuitenkaan tullut. Ainoastaan yksi harakan raato löytyi erään puskan alta. Päätin kuitenkin käydä vielä pikaisesti siltalan tiellä muuten vaan seuraamassa, näkyykö nokkanisseä tahi vasetia. Kumpaakaan ei pikatsekkingin aikana näkynyt. Yhden pihakoivun oksistosta silmiini pisti urpiais pari. Saattoipa hyvin olla turpoja. No, kiikareilla niistä ei saanut varmuutta. Kuvakulmakaan ei ollut kovin suotuisa määrittämiseen, etäisyys huomioon ottaen. Vähän liian kaakana.

Ei auttanut kun lähteä kotimatkalle, joka osoittautuin melko yksitoikkoiseksi. Sahan sähkölangoilta sain lasketuksi 17 pulua. Muuta uutta ei ilmestynytkään nokkani eteen. Loppumatkasta alkoikin jo tuntua, että jahka sitä on jalat saanutkin vispata.

On muutes haastetta äkkijyrkän ylämäen jälkeen yrittää havainnoida sekaparvesta jotain poikkeavaa. Sitä ku on niin hengästynyt että hyvä kun kiikarit pysyy kädessä. Ja sitten ku se hengityshöyry tuppaa menemään vielä linsseihin :D Kaiken kaikkiaan lepposta puuhaa!
Uskon, että ekoilemalla saattaa löytää paljonkin uusia lajeja, jotka jäisivät autoilemalla havaitsematta. Pitää yrittää tasapuolisesti autoilla ja ekoilla =)