tiistai 15. toukokuuta 2012

Vuoden kohokohta edessä

Mennyt kuukausi toi vihdoin myös vuoden ensimmäisen eliksen kun mustakaulauikku löytyi Lahden Timon toimesta Ylivieskan jätevedenpuhdistamolta. Kirjoittelen "lyhyesti" menneen lintukuukauden kuvien kera. Lauantaina 21.4 tein retken Sieviin evijärven pelloille kun siellä piti kuuleman mukaan olla kiljuhanhia. Laji oli määritetty väärin ja kyseessä oli tundrahanhia joita oli kahdeksan lintua .Lajista tuli kuitenkin vuodari. Paikalla oli mukavasti vesilintuja joista runsaimpana sinisorsa, 280 lintua. Kurkia oli pelloilla 150 joista osa lähti ilmeisesti muutolle kehnosta säästä huolimatta. Evijärven pellot on loistava paikka kevätmuuton aikaan ja miksei syksylläkin. Päivän parhaasta havainnosta vastasi valkoviklo joka muutti Savimäenpuhdossa. Kyseessä oli KPLY:n eka valkoviklo tälle vuodelle. Sunnuntai 22.4 olikin täysin erilainen muuttopäivä. Aamun ja ja aamupäivän olin Kalajoella Pitkäsenkylän pelloilla ja vuoden paras muuttopäivä olikin menossa hanhien ja kurkien osalta. Hanhia muutti 2214 josta reilu tuhat saatiin määritettyä metsähanhiksi ja toinen mokoma meni harmaahanhina. Merihanhia muutti 82 lyhytnokkahanhia 25 tundrahanhia muutti kaksi ja kaksi oli paikallisena sekä pari kanadanhanhea tippui muutolta paikalliseksi.
Metsähanhia
Tundrahanhia Kurkimuutto käynnistyi kunnolla vasta puolenpäivän maissa ja kurkien laskeminen jäikin eniten Sepon harteille kun porukkaa lähti pitkin päivää pois. Itsekin lähin puolenpäivän maissa jo pois. Kurkia meni päivän aikana lähes 2800! Päivän aikana muutti myös mm. 71 piekanaa ja muutama muuttohaukka. Mustapyrstökuiri edusti myös päivän parasta antia. Pitkäsenkylän pelloilla staijaamassa oli minun lisäksi Seppo P, Petri P, Vili P, Sanna H Ja Pekka H Maanantaina 23.4 kävin ruokatauolla tsekkaamassa Savimäenpuhdossa vesilintutilanteen ja mukava yllätys oli kun paikalla oli kolme punasotkaa. kyseessä oli mulle vasta toinen punasotka havainto Haapajärveltä. Edellinen havainto Haapajärveltä oli 6.5.2008 Nuijunjärveltä. Torstaina 26.4 Tuli hälyä Lumijoelta Aro/ylänkökiurusta. Pikkusen oli ehkä liikaa kieroksia tälle lajille ja reissuun tuli lähettyä töitten jälkeen pienen arpomisen jälkeen vaikka vielä ei laji ollutkaan edes täysin selvä. Laji tuli nuijattua ja reissun parasta antia saikin tarjota vuodarin arvoinen lapinsirkku ja yhdentoista ristisorsan parvi jotka oli Pitkänokalla paikallisena. Lauantaina 28.4 Haapajärvi-Nivala akselilla retkeilin aamun. Uusia vuodareita tuli muutama mutta päivän kohokohta osui kuitenkin omalle pihalle kun Haarahaukka lensi pihan yli ja tästä tuli mulle sponde sekä Haapajärvelle uusi laji. Kaikista parasta tässä oli se että vaikka olinkin parhaillaan haravoimassa pihaa niin kamera oli kuitenkin sen verran hollilla että nopeasta tilanteesta huolimatta linnusta ehti ottaa dokumenttikuvat.
Pyyn kanssa vihelleltiin aamulla Nivalan Karvoskylällä
Naurulokki seuraa tilanteen kehittymistä
Haarahaukasta tuli todella mukava pihapinna :) Maanantai 30.4 oli pekkaspäivä töistä ja aamulla kävinkin lähialuieilla maastossa.
Kääenpiiasta tuli mukava vuodari. Päivällä käytiin ostoksilla Ylivieskassa ja haarahaukan osalta aukesi ketsuppipurkkiilmiö nimittäin Nivalan keskustan yli lensi haarahaukka. Jo toinen haarahaukka lyhyeen aikaan! 1.5 Vappuaamu ja aamupäivä retkeiltiin Kalajoella Hannun Ja Timon kanssa. Reissu tarjosi kymmenkunta vuodaria ja parhaimpina punakuiri, kaulushaikara ja harmaasorsa. Merellä oli aamulla pientä muuton tynkää mutta sekin tyrehtyi aamupäivällä lähes kokonaan. Navakka tuuli oli myös retkeilijöitten seurana.
Harmaasorsia oli Letonnokalla kaksi paria joita päästiinkin seuraamaan yllättävän läheltä. Reissun parasta antia tarjosi Vihaslahdella soidintanut mustapyrstökuiripari
Linnut ei ollut kuitenkaan kuvausystävällisiä Lauantaina 5.5 Oli tornientaisto ja osallistuttiinkin taistoon nyt yhdeksättä kertaa. Aina ollaan oltu Nurmesjärven tornissa. Poikkeuksena edellisiin taistoihin oli se että koskaan aikasemmin ei TT:ssa ollut satanut vettä. Nyt sitä tuli koko yhdeksän vuoden edestä! Sade tuli välillä jopa räntänä! sen verran kylmää oli. Navakka tuuli varmisti sen että sääolosuhteet oli mitä haastavimmat. Lajeja saatiin kasaan kuitenkin enempi kuin mitä kukaan osasi arvioidakaan ja vaikka minä olin kaikista optimistisin niin minäkin veikkasin 59 lajia kun loppujen lopuksi kasaan saatiin 64 lajia. Huono sää oli lienee meille kuitenkin vain etu sillä monissa torneissa lajimäärä oli tippunut edellisestä vuodesta todella rajusti. Itse jätin ensimmäistä kertaa tänävuonna linturetkellä kameran tahallaan kotiin ja yhtään ei kaduttanut. Sen verran sade kuitenkin kasteli taistelijat. Parhaimpia lajeja oli taistossa muuttohaukka,sirittäjä,pohjansirkku ja haarapääsky. Myös muita pikkukivoja lajeja havaittiin jotka kuuluu Nurmesjärven peruslajistoon kuten esim pikkutikka ja punasotka. Hyvät fiilikset taistossa jäi ehdottomasti huonosta kelistä huolimatta. Torstaina 10.5 tein reilun tunnin lenkin Parkkilaan joka tarjosikin yhden vuoden parhaista reissuista jos ei jopa parhaan ottaen huomioon käytetyn ajan. Kahlaajia oli Settijärven rantapelloilla mukavasti ja mikä parasta, paikalla oli kaksi uutta lajia Haapajärvelle. Haapajärven listalle uusina lajeina kiilasivat karikukko joita oli kaksi lintua ja punakuiri kahdeksan yksilön voimin. Keli oli sateinen ja ns. pudotuskeli. Haapajärvelle on nyt tullut kolme uutta lajia tänävuonna.
Punakuireja suokukkojen kanssa sateen nuhruisessa kelissä Lauantaina 12.5 Sattui hääpäivälle todella sateinen päivä. Työkaverilta olin kuullut että kontiopuhdossa on käynyt yhdellä ruokinnalla nokkavarpunen ja soittelin että jos lintua saisi käydä katsomassa. Hyvin positiivinen vastaanotto olikin tarjolla ja lauantaiaamuna kävin kokeilemassa onnea. Olin asennoitunut siihen että kaksi tuntia odotan lintua ja mikäli nenähottinen ei tule ruokinnalle niin saa sitten olla. No tällä kertaa ei tarvinnut odottaa kun muutaman minutin ja lintu tuli ruokinnalle. Kyseessä oli mulle vasta toinen nokkavarpunen Haapajärveltä. Edellinen oli maaliskuussa 2009.
Nokkavarpunen evästämässä järri seuranaan. Kulunut kuukausi huipentui eilen Lahen Timpan löytämään nigraan. Mukavasti pääs katsomaan lintua samantien ja kyseessä olikin lienee ensimmäinen KPLY:n alueella bongattavissa ollut mustakaulauikku. Linnun ehti ennen illan hämärtymistä hoitaa nopeimmat Kokkolasta ja Pietarsaaresta asti
Mustakaulauikku Ylivieska, Jätevedenpuhdistamo
Laitetaan loppuun vielä kuva lintukissoista. Tarkemmin sanottuna vasemmalla puolella rusakko ja oikealla puolella metsäjänis somasti yhteispotretissa. On sanottu että rusakot ja jänikset ei tykkää olla samoilla apajilla mutta nämä näyttää ainakin tulevan toimeen. Tuodaan Virolahden terveiset ensikerralla. Kolmosen teemalla mennään eli reissun tavoitteet on 130 retkipinnaa 30 vuodaria ja 3 elistä. katsotaan miten käy :) ( Vaikka kuvien jälkeen jättää reilusti tyhjää tekstin kirjoittamiseen niin sivut kuitenkin yhdistää somasti tekstit ja kuvat että olisi haastetta lukea blogia)

torstai 19. huhtikuuta 2012

Ornin parasta aikaa

Kevät otti sitten useaan otteeseen takapakkia ja saattapa se ottaa vieläkin sillä räntäsateita on vieläkin ennusteltu näille nurkille. Muuttolinnut tulee silti vääjäämättä ja ehkäpä viikonloppuna sadan vuodarin rajakin rikkoutuu itellä.

Aika tuntuu olevan kortilla ja kiirettä pitää. Omalta osalta alla on yhteenveto huhtikuun linturintamalta.


1.4 Sunnuntaina pidettiin Samulin ja Paulin kanssa kuvakisa. Sääntönä oli että mahdollisimman monesta lintulajista pitää saaha kuva viidessä tunnissa. Kisa olikin todella tiukka ja paulin kans tuli tasapeli ja Samulikin jäi ainoastaan kahdella lajilla.



Kottaraisesta tuli aprillipäivänä vuodari

8.4 Sunnuntaina Retki suuntautui Pietarsaareen Pauli-Pekan, Reijon ja Timon kanssa. Pietarsaari ei tarjonnut mitään Ihmeempiä mutta meren lajeja saatiin plakkariin kivasti ja esim. metsä,meri,lyhytnokka ja kanadanhanhi kartutti vuodareita.



Sinisorsia



Merihanhia

Maanantaian 9.4 toisena pääsiäispäivänä otettiin Haapajärvi-Haapavesi maaottelu Pauli-Pekan kanssa. Maaottelussa ainoastaan pyrstötiaisesta tuli vuodari. Pyrstötintit onkin ollut tiukassa ja kunnon vaellusta ei ollut





Palokärki tuli kuin tyhjästä kuvattavaksi.







Pyrstötiainen ilahduttaa aina. Ehdottomasti lempilintuja!



Fasunaaras Haapajärven Puroperältä






Maaotteluun mahtui myös uupuaavalla paikallisena pyörinyt 130 pulmusen parvi.

12.4 Torstaina KPLY:llä oli hanhien muuton yhteisseuranta päivä. Keli olikin parempi kun parina edellisenä päivänä mutta ei niin hyvä kun mitä ennusteet lupailivat. Vuodareita tuli roppakaupalla aamupäivän aikana kuten västäräkki,niittykirvinen, kuovi, hemppo ja sinisuohaukka.



Kurkia muutti aamupäivän aikana 40





Kaksi tinnua saalisteli aamun uupuaavan pelloilla.



Myös isolexa oli paikallisena







Piekanoja on ollut todella runsaasti liikkeellä. Sunnuntaina 15.4 Nivalan venenevalla peräti kuusi piekanaa paikallisena ja tänään Nivalan rutkussa seitsemän piekkaria! (yllä oleva piekana on uupuaavalta kuvattu)

Pari edellistä päivää on sadellut lunta ja räntää mutta tänään oli aurinkoinen kevätpäivä ja töitten jälkeen piipahdin maastossa. Ainoastaan nokikanasta tuli vuodari mutta oksavalla ollut 600 sepelkyyhkyn parvi oli huikea ja savimäenpuhossa oli kiva kuovi kertymä jossa oli 110 lintua.



Rutkussa peltopyyt oli kuvausystävällisiä

torstai 29. maaliskuuta 2012

Ensimmäinen neljännes vuodesta pakettiin

Kevätmuutto alkoi ihan mukavasti ajallaan ja uusia lajeja on kertynyt kivasti viimeisen viikon aikana.

Viikko takaperin torstaina 22.3 Ajeltiin töitten jälkeen koko perhe Kuusamoon. Oulussa pidettiin hieman pitempi tauko Paulin perheen luona, tai Paulin kanssa tehtiinkin siinä "sivussa" reilun tunnin linturetki :)

Vuodareita tunnin lenkillä kirjasin mustavariksen,harmaalokin ,merilokin,isokoskelon ja uuttukyyhkyn.

Syvällä sisämaassa muutto on aina myöhempään kun rannikolla. Hietasaaressa kaksi uuttukyyhkyä oli aktiivisesti äänessä ja toisesta tuli jonkinlainen kuvakin räpättyä. Jostain syystä uuttukyyhkyn kuvaa ei pysty blogissa suurentamaan ja ton ihme tekstinki se heitää tohon mutta antaapa olla.

a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiEV7skS2XgHKf2vlfcc-_DwvG48a2lSwPDsdFgjL5TwNBFA-pQWLRJwIs38enpAdCK9V5o5p058cTEh6HunkYYNgsBx1iK8tX5JTUPL8QIIf29ha-AMUv9Xd-9HkgZv8NL-KYet4aF_5U/s1600/IMG_6030.JPG">


Perjantaina 23.3 olin Kuusamossa aamun maastossa. Kiveskoskella kuvasin koskikaroja ja Virkkulassa näin yksinäisen kuukkelin. hiljaista oli vielä lumisessa Kuusamossa muuten linturintamalla.









Lauantaina 24.3 en käynyt maastossa mutta riekko tuli ranualta vuodariksi hautajaisreissulla. valitettavsti kahdesta linnusta toinen jäi auton alle kun linnut nousi maantieltä liian myöhään ja autokin tuli vastaan.

Sunnuntaina 25.3 olikin paluumatka ja poikettiin pikaisesti Oulun pikisaaressa kun siellä oli juuri havaittu kolme isolokkia. Laruksia oli mukavasti ja kaksi isolokkia löyttyikin helposti. Mahdollisesti kolmskin olisi löytynyt kun olisi ajan kanssa etsinyt?

Moottoritien varrelta Limingasta vuodariksi tuli vauhdista töyhtöhyyppä. Päätettiin ajaa Limingantulliin ja pitää siellä tauko. Paikka olikin oivallinen sillä olihan siellä 60 mustavarista :)



Tiistaina 27.3 Kävin alkuillasta Nivalassa ulkoiluttamassa kiikareita ja kameraa. Tunturipöllöä ei näkynyt mutta kaksi tuulihaukkaa tuli vuodariksi. Aittoperän pelloilla oli isolexa



Alkuillasta varpuspöllö oli äänessä Haapajärven leväniemessä.

Eilen tein töitten jälkeen puolentoista tunkin lenkin maastoon kelin ollessa erinomainen. Töyhtöhyyppiä näin yhteensä 22, telkkäpari oli Savilahdella, kaksi kanahaukkaa ja Siiponkoskella yllättäen mustavaris! Kotia tullessa ruokinnalla olikin koiras ja naaras vihervarpunen ja tästä tulikin myös vuodari

Naaras spinari



Koiras spinari (vihervarpunen)




Viikonlopuksi on sään ennustettu kylmenevän joten muuttokin hidastuu varmasti. Lauantaina en meinaa käydä maastossa vaan menen veljelle talkoisiin mutta jospa sunnuntaina jotain kivaa näkisi.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Käppäri vuodariksi

Viime sunnuntaina keli oli erinomainen ja maastossa tuli käytyä klo 7-11

Tuleehan tuota retkeiltyä usein huonommallakin kelillä mutta lauantai oli nyt kuitenkin koti päivä. Käpylinnut on ollut tänä vuonna todella kortilla ja pitkälle maaliskuuta piti mennä ennen kuin pikkukäpylintu napsahti vuodariksi Haapajärven Veivarinperältä. Samalla paikalla oli myös kaksi pyytä ja palokärkeä sekä puukiipijä.

Jatkoin Pyhäjärven puolelle ja kävin katsomassa Tikkalansalmen sulan. 28 Joutsenta olikin sulassa.





Tikkalansalmella joutsenia katellessa vuodariksi lensi mustarastas.Etelä-Suomessa odottaa jo mm. sadat kiurut ja töyhtöhyypät tänne "pohjoiseen" tuloa.

Loppumatkan lajisto olikin vielä talvisempaa. Autiorannan Lassikoskella pysähtyminen toi retkipinnaksi kebabkyyhkyn.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Muutto käyntiin

Tästäpä se nyt taas lähtee. Kevään ensimmäiset muuttolinnut on nyt nähty ja tuttuun tyyliin kevään ensimmäinen muuttolintulaji oli omalle osalleni laulujoutsen. 2000-luvulla joutsen on ottanut seitsemän kertaa paalupaikan kevätmuuton osalta. Savimäenpuhdossa kolme lintua oli jäällä. Töitten jälkeen piti vielä lähteä katsomaan tunturipöllöä Nivalaan siinä toivossa että sais kuvat napattua. Lintu kuitenkin oli kaukana jäällä ja tuli vasta illan hämärtyessä saalistelemaan.

Uutisissa oli eilen että tänävuonna on huono pöllövuosi. Aika vasta kirjoitinkin hyvästä pöllöretkestä Nivalassa ja viime viikonloppuna tein lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pöllöretken klo 22-02 ja oikein mukavasti oli pöllöt äänessä täällä Haapajärvi-Reisjärvi akselillakin. Kovin oli helmipöllö pitoinen tarjonta mutta kahdentoista helmarin lisäksi saldona oli myös viirupöllö ja varpuspöllö. Täällä siis pöllöjä ainakin on mukavasti. Kuvat on ollut viime aikoina vähissä mutta eipä ole oikein ollut kuvattavaakaan ja maastossakin oon sen verran vähän viimeaikoina ollu. Tänäänkin lataan akkuja vielä kevääseen ihan kotosalla mutta nyt kevätmuuttajia alkaa tippumaan jokapäivä myös näillekin korkeuksille!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Haapajärven 18.Talvilintulaskentojen tulokset

Viikko sitten tein Veikan kanssa Haapajärven 18. talvilintulaskennan. Lajeja havaittiin tasan 20 mikä on tavanomainen määrä. aikaisemmissa keväänlaskennoissa on ollut aina 19-22 lajia. Mitään erikoista ei reitiltä löytynyt. Parhaimpana havaintona oli keskustassa paikallisena ollut pähkinähakki joka osui reitille nyt seittemättä kertaa. Koskaan aikasemmin reitin yleisin laji ei ole ollut näin vähälukuinen.

Yleisin laji oli keltasirkku 68 yksilöllä. Tämä titteli osui keltasirkulle seittemättä kertaa. Viherpeippo on ollut reitin yleisin laji kuusi kertaa. Pikkuvarpusia osui reitille enemmän kuin koskaan ja ensimmäistä kertaa reitillä pikkuvarpusia oli enemmän kun tavallisia varpusia. Fasaaneja oli lähes ennätyspaljon (20)

Yksilömäärä jäi ennätysalhaiseksi joten sen suhteen reitillä pääsi melko helpolla. Pakkasta oli aamulla -18 astetta ja päivällä lauhtui -6 asteeseen.

Siinäpä oli taas tilastokimaraa joka onkin mun lempipuuhaa :) Tässä vielä laskentojen tulokset:


1.Keltasirkku 68
2.Talitiainen 50
3.Harakka 42
4.Pikkuvarpunen 36
5.Sinitiainen 30
6.viherpeippo 30
7.Varpunen 27
8.Fasaani 20
9.Varis 16
10.Kesykyyhky 15
11.Naakka 14
12.Närhi 8
13.Punatulkku 5
14.Hömötiainen 4
15.Käpytikka 2
16.Töyhtötiainen 2
17.Pyy 2
18.Pähkinähakki 1
19.Urpiainen 1
20.Kuusitiainen 1

tiistai 6. maaliskuuta 2012

HUU-uu

Viime viikko osoitti että näillä nurkilla pöllöillä on tänä vuonna erinomainen vuosi meneillään. Tiistaina 28.2 ajoin Nivalaan pöllöretkelle ja lähdin Timon ja Reijon kanssa ajelemaan nivalan pöllö mestoille. Päivällä oli ollut kova lumipyry ja tuulista mutta illaksi keli muuttui sen verran mukavaksi että ajattelin että nyt voisi tulla hyvä pöllöilta ja sitä se myös oli.


Ensimmäiseen tuntiin saatiin pari helmaria ja huuhkajaa mutta kello yhdentoista jälkeen hommaan tuli yllättävä käänne. Lähes joka pysähdyksellä kuului joko huuhkaja tai helmipöllö ja parhaaseen paikkaan kuului peräti viisi huuhkajaa ja yksi helmipöllö!! Koskaan aikasemmin en ollut kokenut noin mahtavaa pöllöjen serenadia kun kaksi koiras ja naaras huuhkajaa huutaa kurkku suorana ja viides huuhkaja toimii kapellimestarina naukumalla vieressä. Helmipöllö puputti taustaorkesterissa hienosti.

illan aikana kuultiin 14 huuhkajaa ja 6 helmipöllöä. Lisäksi muutama epävarma ääni jäi määrittämättä. Pöllömäärät oli siis todella hienot. lajisto oli vain tälläkertaa aika yksipuolinen. Pakkasta oli viisi astetta ja pieni tuulenvire kävi koko illan ja tuuli voimistui yön mittaan. Se ei kuitenkaan pöllöjä hidastanut. Maastossa oltiin noin klo 21.30-01.30

Nivala on ollut viimeisen viikon ajan myös koko Suomen pöllöpaikkakunta numero 1.

24.2 poliisin kelkkapartio näki pidisjärven jäältä lähtevän tunturipöllön joka löytyikin 2.3 perjantaina uudestaan myös harrastajien toimesta jolloin Reijo ja Juhani näkivät pöllön. Sen jälkeen tunturipöllö onkin nähty joka päivä korpirannan tuntumassa. Lintua on käyty katsomassa jo mm. Pietarsaaresta, Kuopiosta, Porista ja Kajaanista. Kyseessä on tänävuonna ainoa bongattavissa oleva tunturipöllö joten se on innoittanut porukoita Nivalaan.

Myös Nivalassa oleskelevat suopöllöt on ollut yleisen mielenkiinnon kohteena ja sitäkin on harrastajat käynyt katsomassa ahkerasti.

Haapajärvelläkin olisi tarkoitus tehä nyt lähiaikoina pöllöretki kun pöllöjä nyt tuntuisi ihan mukavasti olevan. Sarvipöllö huutelee edelleen omalle pihalle joten on helppo todeta että mennyt viikko ei ole ollut yhtään pöllömpi!