Keskiviikkona paikallinen puoliharrastaja soitti ja sanoi että oli kuullut kohtuu luotettavalta taholta että keskustassa olisi käynyt koko talven 4-5 nokkavarpusta ruokinnalla. En heti tajunnut että nyt puhuttiin useammasta nokkavarpusesta ja sanoinki että Siltalantien nokkavarpuspaikka on tiedossa. No kun ymmärsin että nyt puhutaan ihan toisesta paikasta ja todellakin myös isommasta lintuparvesta niin olin heti todella kiinnostunut ja sanoin käyväni tarkistamassa asian samantien kun töistä ehdin. Menin Tervontielle ja aloin käymään läpi jokaisen linnun mikä näytti vähänkin isommalta kun nämä tavalliset pikkulinnut. Eipä näkynyt nokkavarpusia vaikka kuinka tarkasti kaikki paikat tuli käytyä läpi =) no onhan linnuilla siivet.
No tulin takaisin tämän kyseisen talon kohalle jonka ruokinnalla linnut on joka päivä ruokailleet. Talosta tulikin sopivasti ulos ehkäpä noin 60-vuotias mies. Menin jututtamaan tätä kaveria ja sanoin että sulla on käynyt nokkavarpusia tässä ruokailemassa. Joo ois myynnissä, tämä vastasi. Tais mies kuulla mitä sattuu, ajattelin mutta en viittinyt toistaa kysymystä. Mies käveli jonku pensaan luo ja otti linnun maasta ja näytti mulle että tässä ois yksi. Urpiainenhan se siinä, sanoin sille. Jaa urpiainenko se on, mies vastasi ja sanoi että on tässä käynyt semmosiakin lintuja jolla on ollut mahassakin punaista =) vastasin siihen että urpiaisia nekin on ollu ja selvästi näki että kaveri oli vähän harmissaan kun sillä ei tainnutkaan käydä niitä harvinaisia nokkavarpusia josta oli ollut vasta kuvakin Haapajärven paikallislehdessä maaselässä.
Nokkavarpunen on käynyt koko talven tämän miehen serkun ruokinnalla siltalantiellä ja pitihän sitä laittaa paremmaksi että sen ruokinnalla on 4-5 nokkanisseä ollu kokotalven :) Ei se yhtään harvinainen ole, oli tämä kaveri sanonut.
Mitä tästä oppi? maallikkohavainnot voi mennä joskus niin pahasti pieleen että ei tule edes mieleenkään mikä lintu siellä ruokinnalla oikeasti on ollu. Tässä sattui olemaan vaan nyt sellainen episodi että kyseessä oli ilmeisesti ikkunaan lentänyt lintu joka oli kuollut ja linnun pystyi tunnistamaan kädestä asti :) Tämä kyseinen herra oli määrittänyt urpiaisen nokkavarpuseksi siitä kun päälaki oli punainen. No kannatti käydä tsekkaamassa tilanne ja taas jotain oppi.
Huomenna olisi tarkoittus hypätä pyörän selkään jo ennen aamu viittä ja jos sais tämän vuoden ensimmäiset ekovuodari pöllöt havaittua.
perjantai 13. helmikuuta 2009
maanantai 9. helmikuuta 2009
Erinomainen myyrävuosi
Nyt on menossa Etelä-Suomesta aina kokkola-kajaani korkeuksille asti paras myyrävuosi yli kahteenkymmeneen vuoteen! Etelä-Suomessa onkin ollut tänä talvena erittäin paljon esim piekanoja ja hiirihaukkoja. Viime kesä oli hyvin sateinen ja se oli myyrille loistava asia koska sateinen kesä parantaa ravinnon laatua. On ennustettu että viirupöllö hyötyy tästä eniten ja tulevana keväänä on luvassa paljon 5-6 munan pesyeitä. 2009-2010 myyräkanta lienee romahtaa ja pöllökantakin saattaa nopeasti puolittua. Esim viirupöllö syö keskimäärin 5-10 myyrää päivässä. Etelä-Suomessa on pöllöt ollut jo melko pitkään äänessä ja tammikuun lopussa Lappeenrannassa oli lintuharrastaja Sampsa Cairenius havainnut yhden yön aikana peräti 186 pöllöä! Tästä löytyy juttua ylen luontosivulta osoitteessa:
http://yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2009/01/lappeenrannassa_hurja_pollohavainto_513279.html?origin=rss
http://yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2009/01/lappeenrannassa_hurja_pollohavainto_513279.html?origin=rss
sunnuntai 8. helmikuuta 2009
Taviokuurna projekti
Aamulla sää näytti sen verran hyvältä että päätin käydä tekemässä pienen kävelylenkin palomäelle ja tarkoituksena käydä läpi " kaikki " lehtikuuset siinä toivossa että taviokuurnasta sais ekovuodarin. Viime vuonna en havainnut koko vuoden aikana Haapajärvellä ensimmäistäkään kuurnaa! Aamu lähti käyntiin hienosti kun olin päässyt mussulantielle. Iso viherpeippo parvi lähti paniikissa lähes jokaiseen ilmansuuntaan ja kohta varpushaukka pölähtikin eteen. Tammikuun helpoin vuodaripuute hoitui ja samalla vuoden neljäskymmenes laji Haapajärvelle oli kuitattu. Katuja kävelin ristiin rastiin ja ST-tuotteen viereisestä lehtikuusesta löytyi peräti kolmisenkymmentä sinitiaista. Enpä ole aikasemmin nähnyt noin suurta puhdasta sinttiparvea! Jatkoin koulukatua pitkin kohti kauppakoulua kun vieno vihellys tarttui korvaan. Tapsan ääneltähän se kuulosti ja kohta näinkin monitoimitalon takana olevan lehtikuusen latvassa linnun jonka totesin olevan taviokuurna. Lintu oli todella aktiivisesti äänessä ja antoi rauhassa tarkkailla läheltä. Kesyjähän nuo kuurnat ruukaakin olla. Olin kuulevinaan jostain kauempaa kans tapsan ääntä mutta ainoastaan tuon yhden linnun näin.
Päätin kävellä viellä grillikulman viereisen ruokinnan kautta kirjaston viereiselle ruokinnalle ja sitä kautta vielä m-mainoksen ruokinnalle siinä toivossa että sais tundraurpiaisen ekolistalle. Kahdella ensimmäisellä ruokinnalla oli yllättävän hiljaista mutta m-mainoksen ruokinnalla oli selvästi enempi äksöniä. Urpiaisiakin oli useampia mutta yhtään tundraurpiaista ei kyllä näkynyt. Kohta huomasinkin että pihalla olleessa katiskassa oli yksi urpiainen joka oli jäänyt sinne loukkuun. Lintu yritti väkisin työntää pään pienistä reistä ulos mutta siitä ei tullut kyllä yhtään mitään. Katiska oli jäätynyt maahan kivasti ja sitä repiessä maasta ylös muotoutui katiskakin ihan uuden muotoiseksi. Taitaa isäntä tykätä? No nyt pystyi aukaisemaan katiskan pohjan ja pian lintu tajusikin että vapaus koittaa ja lintu lähtikin kohtuu hyväkuntoisena
lentämään äännellen pois. Lintu oli ollut katiskassa jäljista ja ulosteesta päätellen jo vähän kauemman aikaa. Yllättävän paljon mahtui kaikenlaista tänäaamuna puoleentoista tuntiin.
Päätin kävellä viellä grillikulman viereisen ruokinnan kautta kirjaston viereiselle ruokinnalle ja sitä kautta vielä m-mainoksen ruokinnalle siinä toivossa että sais tundraurpiaisen ekolistalle. Kahdella ensimmäisellä ruokinnalla oli yllättävän hiljaista mutta m-mainoksen ruokinnalla oli selvästi enempi äksöniä. Urpiaisiakin oli useampia mutta yhtään tundraurpiaista ei kyllä näkynyt. Kohta huomasinkin että pihalla olleessa katiskassa oli yksi urpiainen joka oli jäänyt sinne loukkuun. Lintu yritti väkisin työntää pään pienistä reistä ulos mutta siitä ei tullut kyllä yhtään mitään. Katiska oli jäätynyt maahan kivasti ja sitä repiessä maasta ylös muotoutui katiskakin ihan uuden muotoiseksi. Taitaa isäntä tykätä? No nyt pystyi aukaisemaan katiskan pohjan ja pian lintu tajusikin että vapaus koittaa ja lintu lähtikin kohtuu hyväkuntoisena
lentämään äännellen pois. Lintu oli ollut katiskassa jäljista ja ulosteesta päätellen jo vähän kauemman aikaa. Yllättävän paljon mahtui kaikenlaista tänäaamuna puoleentoista tuntiin.
lauantai 7. helmikuuta 2009
Pyörän talutusreissu/hikinen ekoreissu
Aamulla lämpömittarissa -12 astetta ja ulkona satoi heikosti lunta. Ei muuta kun aamupalalle ja kello 7.10 lähin jo polkupyörällä kohti härkäahonkoskea. Vielä oli täysin pimeää ja ajelinkin hissukseen siinä toivossa että saisi jonkin pöllölajinki ekovuodariksi. No pöllöt oli hiljaa vaikka kuinka tarkasti kuunteli. Oma sykkeen ääni kuului kyllä sitäkin paremmin kun pimeässä yritti ajaa pikkutietä missä oli reilusti lunta ja se tahtoi olla melko taiteilua kun pyörä tahtoi mennä aina samantien poikittain. Hiljalleen päivä alkoikin valkenemaan ja klo 8.05 korppi huutelikin itsensä ekovuodari listalle Haittaperän lentokentän paikkeilla. Noin 8.15 saavuin Härkäahonkoskelle ja tällä kertaa koskikaitsukin oli samantien komeasti näkyvillä. Reissu lähti siis hienosti käyntiin ja kuten olin jo kotona etukäteen suunnitellutkin niin lähdin polkemaan Isorämettä kohti ja näin ollen oikasta suoraan hyötyjäteasemalle saaden samalla toivon mukaan esim. puukiipijä,teeri,palokärki,metso jne...
Heti alkuunsa polkeminen oli toivotonta kun parin päivän aikana lunta oli tullut reilusti ja maasturien ajojäljillä ei pysynyt millään. No ei se mitään, talutetaan sitten pyörää, eiköhän tie jossain vaiheessa muutu paremmaksi. Olihan se alkutalvestakin aurattu. Noin ajattelin mutta todellisuus paljastuikin karulla tavalla myöhemmin.
Reilun kilometrin olin taluttanut pyörää niin auton jäljet loppuivat kun auto oli lähtenyt yhdestä tienhaarasta just toiseen suuntaan mihin minä olin menossa. Tämä ei nyt tainnu mennä ihan nappiin, ajattelin ja päätin jatkaa matkaa siinä toivossa että kohta aukenee parempi tie. Joku oli hiihtänyt metsäsuksilla tietä joten talutin pyörää nyt latua pitktin. Homma alkoi olemaan jo sen verran työlästä että hikeä alkoi pukkaamaan kun piti kahlata lähes polvia myöten lumessa mutta onneksi pyörälle oli oma latu. Näin homma jatkuikin reilut parikilometriä ja aloin jo pikkuhiljaa odottelemaan/toivomaan että tulisin jo tienpäähän ja pääsis maantielle.
No eipä tietä näkynyt vaan sain suoraan sanottuna shokkihoitoa kun jouduin toteamaan että hiihtolatu lähtee alta pois kun jäljet meni suoraan metsään. Nyt sitten polkupyörä ui lumihangessa siinä missä minäkin. sata metriä käveltyään oli aina pakko pitää taukoa ja hengähtää lyhyen aikaa. Tällä kaavalla menin eteenpäin pyörää työntäen ja välissä myös kantaen ja kylmyydestä ei ollut tietoakaan. Aamulla epäilin sitäkin että saattaa vilu tulla mutta enpä ois osannu etukäteen arvata miten paljon saa lintujen eteen hikoilla. Kokoajan odotin että taapertaminen korvessa palkittaisiin jollakin kovalla lajilla mutta ei. Ei näkynyt metsoa, pikkukäpylintua tai vaikkapa varpuspöllöä. Teeri oli ainoa ilo uudesta ekovuodarista mutta jostain syystä se ei nyt niin kovin kummoselta tuntunut. Käpytikkoja laskin kaksitoista ja hippiäisparviakin oli ilahduttavasti useampi reitin varrella. Noin klo 11 Aurinko näyttäytyi pikkasen ja se olikin ilmeisesti vinkki että kyllä tämä tästä iloksi muuttuu vaikka päätäkin särki jo melkosesti ja mahakin huusi ruokaa kun eväitä en arvannu mukaan ottaa. No onneksi edes vettä olin tajunnu ottaa mukaan. Noin kello 11.15 maantie sitten aukenikin eteen täysin yllättäen koska auton äänet metsä oli niin täysin hiljentänyt. Luulin alunperin että tuo tiepätkä minkä tarvoin on muutaman kilometrin pituinen mutta kotona tarkastin myöhemmin että 5,5 kilometriä tuli talutettua pyörää lumihangessa joista viimeiset 2,5 kilometriä umpihangessa! Ei naurattanut sillon :) kolme tuntia meni tuolla välillä aikaa kun ajattelin alunperin käyttäväni tuohon etappiin alle tunnin. Hyötyjäteasemalla käväisin vielä ja totesin paikan olevan lähes äänetön. Kaukaa kuului töyhtötiaisen ääntä ja muutama käpytikka nakutteli perinteisesti. Keskustasta yritin vielä taviokuurnaa tuloksetta. Epävarma äänihavainto saa vissiin huomenna yrittämään tapsoja uudestaan :) Kilometrejä tuli lähes 20 joista kävellen puolet ja pyöräillen toiset puolet
Eli reissu yhteenvetona :
+ Koskikara hoitui toisella yrittämällä
+ Kunnon kohotuksesta reissu kävi erinomaisesti
+ Reissun saldo kolme ekovuodaria
- Pimeällä ja paljon lunta olevalla pikkutiellä polkeminen
- Tarpomisesta ei jäänyt hyvä maku
Heti alkuunsa polkeminen oli toivotonta kun parin päivän aikana lunta oli tullut reilusti ja maasturien ajojäljillä ei pysynyt millään. No ei se mitään, talutetaan sitten pyörää, eiköhän tie jossain vaiheessa muutu paremmaksi. Olihan se alkutalvestakin aurattu. Noin ajattelin mutta todellisuus paljastuikin karulla tavalla myöhemmin.
Reilun kilometrin olin taluttanut pyörää niin auton jäljet loppuivat kun auto oli lähtenyt yhdestä tienhaarasta just toiseen suuntaan mihin minä olin menossa. Tämä ei nyt tainnu mennä ihan nappiin, ajattelin ja päätin jatkaa matkaa siinä toivossa että kohta aukenee parempi tie. Joku oli hiihtänyt metsäsuksilla tietä joten talutin pyörää nyt latua pitktin. Homma alkoi olemaan jo sen verran työlästä että hikeä alkoi pukkaamaan kun piti kahlata lähes polvia myöten lumessa mutta onneksi pyörälle oli oma latu. Näin homma jatkuikin reilut parikilometriä ja aloin jo pikkuhiljaa odottelemaan/toivomaan että tulisin jo tienpäähän ja pääsis maantielle.
No eipä tietä näkynyt vaan sain suoraan sanottuna shokkihoitoa kun jouduin toteamaan että hiihtolatu lähtee alta pois kun jäljet meni suoraan metsään. Nyt sitten polkupyörä ui lumihangessa siinä missä minäkin. sata metriä käveltyään oli aina pakko pitää taukoa ja hengähtää lyhyen aikaa. Tällä kaavalla menin eteenpäin pyörää työntäen ja välissä myös kantaen ja kylmyydestä ei ollut tietoakaan. Aamulla epäilin sitäkin että saattaa vilu tulla mutta enpä ois osannu etukäteen arvata miten paljon saa lintujen eteen hikoilla. Kokoajan odotin että taapertaminen korvessa palkittaisiin jollakin kovalla lajilla mutta ei. Ei näkynyt metsoa, pikkukäpylintua tai vaikkapa varpuspöllöä. Teeri oli ainoa ilo uudesta ekovuodarista mutta jostain syystä se ei nyt niin kovin kummoselta tuntunut. Käpytikkoja laskin kaksitoista ja hippiäisparviakin oli ilahduttavasti useampi reitin varrella. Noin klo 11 Aurinko näyttäytyi pikkasen ja se olikin ilmeisesti vinkki että kyllä tämä tästä iloksi muuttuu vaikka päätäkin särki jo melkosesti ja mahakin huusi ruokaa kun eväitä en arvannu mukaan ottaa. No onneksi edes vettä olin tajunnu ottaa mukaan. Noin kello 11.15 maantie sitten aukenikin eteen täysin yllättäen koska auton äänet metsä oli niin täysin hiljentänyt. Luulin alunperin että tuo tiepätkä minkä tarvoin on muutaman kilometrin pituinen mutta kotona tarkastin myöhemmin että 5,5 kilometriä tuli talutettua pyörää lumihangessa joista viimeiset 2,5 kilometriä umpihangessa! Ei naurattanut sillon :) kolme tuntia meni tuolla välillä aikaa kun ajattelin alunperin käyttäväni tuohon etappiin alle tunnin. Hyötyjäteasemalla käväisin vielä ja totesin paikan olevan lähes äänetön. Kaukaa kuului töyhtötiaisen ääntä ja muutama käpytikka nakutteli perinteisesti. Keskustasta yritin vielä taviokuurnaa tuloksetta. Epävarma äänihavainto saa vissiin huomenna yrittämään tapsoja uudestaan :) Kilometrejä tuli lähes 20 joista kävellen puolet ja pyöräillen toiset puolet
Eli reissu yhteenvetona :
+ Koskikara hoitui toisella yrittämällä
+ Kunnon kohotuksesta reissu kävi erinomaisesti
+ Reissun saldo kolme ekovuodaria
- Pimeällä ja paljon lunta olevalla pikkutiellä polkeminen
- Tarpomisesta ei jäänyt hyvä maku
torstai 5. helmikuuta 2009
KPLY:n tammipinnakisa
Jostain syystä tammipinnakisa ei innostanut tänävuonna porukkaa oikein KPLY:n alueella. Tais olla vähempi kisaaajia kun koskaan aikasemmin? Kuvaavaa on se että sisämaan retkeilylläkin olis päässyt kolmen sakkiin aika helposti johtuen siitä että yllättävän moni vakio tammikisaaja ei osallistunut syystä tai toisesta kisaan. Saarijärven Leo oli kisassa aivan omaa luokkaansa. Tulokset löytyy KPLY:n nettisivuilta osoitteesta http://www.kply.fi/
keskiviikko 4. helmikuuta 2009
Ekoretki.
Niin, sain kun sainkin itteni rohkaistua ulkoilmaan ja pyöräilemään. Alkuun ilma tuntui kovin lauhalta, mutta pian rupesi heikosti tuulemaan ja jonkin verran hiutaleitakin tuli. Pyöräily tuntui entiseen malliin aika nihkeältä, mutta pian siihen tottui.
Tiitonranta tuntui melko hiljaiselta. Muutamia varpusia ja viherpeippoja oli kuitenkin äänessä talitinttien säestyksellä aika ajoin. Yksi käpytikka nakutteli hieman ennen Tiiton koulua sähköpylväässä. Näitä nakuttelijoita kertyikin koko reissun aikana yhteensä 7 kappaletta, eli ihan mukavasti. Pyöräilin lähes taukoamatta veihtilahden puutarhan kohdalle, jolloin ensimmäistä kertaa silmiini pisti vähän mielenkiintoisempi siivekäs. Isokokoinen ja pitkäpyrstöinen lintu puutarhan takana olevassa lehtikuusessa . Pian huomasin näitä pään roikottajia olevan useampiakin ja lajimääritys oli lähes selvä ilman kiikareiden nostamista silmille, taviokuurniahan ne ovat. Ei muuta kuin kokka kohti apajaa ja kamera valmiuteen. Pian pääpaikalle tultua 14:n parvi nousi lentoon ja 1 lintu jäi kuvattavksi. Lukemaksi kerty siis 15 yksilöä. Pari kuvaa linnuista löytyykin täältä.
Seuraavaksi suuntasinkin matkan kohti Haarapuhtoa. Matkan varrella parilta ruokinnalta löytyi mm fasaaneja, hömppiä, urpiasia ja pikkuvarpusia, eli ihan perussettiä :) Fasaaneita kertyikin koko retken lukemaksi yli 20 yksilöä, hyvin niitäkin. Sitten ei muuta kuin suoraan Härkäahonkoskelle. Eipäs sittekään, ensin piti porista erään mukavan vanhuksen kanssa pitkät jorinat Härkäahon perukoilla. Tästä on jo muodostunut lähes perinne, sillä jotenkin tapaamme aina saman miehen kanssa kun olen retkeilemässä koskikaran apajilla. Kuitenkin, Härkäahonkoski ei pettänyt odotuksia, vaan kara oli ja pysyi. Tästä myös eräs kehno kuva, ennen ku kamera sanoi olevansa niin väsynyt, ettei virta enää riittänyt kuvien ottamiseen. Kara siis löytyy täältä myös.
Yritinpä vielä jatkaa hiukan Härkäahontietä eteenpäin, kanahaukkaa mielessä, mutta siltä taholta ei tullut mitään vastakaikua. Päätin seuraavaksi mennä tsekkaa Rintalankujan ruokinnan, sillä tammikuun alussa siellä oli vielä mustarastas. No, mitään uutta ei sieltä kuitenkaan tullut. Ainoastaan yksi harakan raato löytyi erään puskan alta. Päätin kuitenkin käydä vielä pikaisesti siltalan tiellä muuten vaan seuraamassa, näkyykö nokkanisseä tahi vasetia. Kumpaakaan ei pikatsekkingin aikana näkynyt. Yhden pihakoivun oksistosta silmiini pisti urpiais pari. Saattoipa hyvin olla turpoja. No, kiikareilla niistä ei saanut varmuutta. Kuvakulmakaan ei ollut kovin suotuisa määrittämiseen, etäisyys huomioon ottaen. Vähän liian kaakana.
Ei auttanut kun lähteä kotimatkalle, joka osoittautuin melko yksitoikkoiseksi. Sahan sähkölangoilta sain lasketuksi 17 pulua. Muuta uutta ei ilmestynytkään nokkani eteen. Loppumatkasta alkoikin jo tuntua, että jahka sitä on jalat saanutkin vispata.
On muutes haastetta äkkijyrkän ylämäen jälkeen yrittää havainnoida sekaparvesta jotain poikkeavaa. Sitä ku on niin hengästynyt että hyvä kun kiikarit pysyy kädessä. Ja sitten ku se hengityshöyry tuppaa menemään vielä linsseihin :D Kaiken kaikkiaan lepposta puuhaa!
Uskon, että ekoilemalla saattaa löytää paljonkin uusia lajeja, jotka jäisivät autoilemalla havaitsematta. Pitää yrittää tasapuolisesti autoilla ja ekoilla =)
Tiitonranta tuntui melko hiljaiselta. Muutamia varpusia ja viherpeippoja oli kuitenkin äänessä talitinttien säestyksellä aika ajoin. Yksi käpytikka nakutteli hieman ennen Tiiton koulua sähköpylväässä. Näitä nakuttelijoita kertyikin koko reissun aikana yhteensä 7 kappaletta, eli ihan mukavasti. Pyöräilin lähes taukoamatta veihtilahden puutarhan kohdalle, jolloin ensimmäistä kertaa silmiini pisti vähän mielenkiintoisempi siivekäs. Isokokoinen ja pitkäpyrstöinen lintu puutarhan takana olevassa lehtikuusessa . Pian huomasin näitä pään roikottajia olevan useampiakin ja lajimääritys oli lähes selvä ilman kiikareiden nostamista silmille, taviokuurniahan ne ovat. Ei muuta kuin kokka kohti apajaa ja kamera valmiuteen. Pian pääpaikalle tultua 14:n parvi nousi lentoon ja 1 lintu jäi kuvattavksi. Lukemaksi kerty siis 15 yksilöä. Pari kuvaa linnuista löytyykin täältä.
Seuraavaksi suuntasinkin matkan kohti Haarapuhtoa. Matkan varrella parilta ruokinnalta löytyi mm fasaaneja, hömppiä, urpiasia ja pikkuvarpusia, eli ihan perussettiä :) Fasaaneita kertyikin koko retken lukemaksi yli 20 yksilöä, hyvin niitäkin. Sitten ei muuta kuin suoraan Härkäahonkoskelle. Eipäs sittekään, ensin piti porista erään mukavan vanhuksen kanssa pitkät jorinat Härkäahon perukoilla. Tästä on jo muodostunut lähes perinne, sillä jotenkin tapaamme aina saman miehen kanssa kun olen retkeilemässä koskikaran apajilla. Kuitenkin, Härkäahonkoski ei pettänyt odotuksia, vaan kara oli ja pysyi. Tästä myös eräs kehno kuva, ennen ku kamera sanoi olevansa niin väsynyt, ettei virta enää riittänyt kuvien ottamiseen. Kara siis löytyy täältä myös.
Yritinpä vielä jatkaa hiukan Härkäahontietä eteenpäin, kanahaukkaa mielessä, mutta siltä taholta ei tullut mitään vastakaikua. Päätin seuraavaksi mennä tsekkaa Rintalankujan ruokinnan, sillä tammikuun alussa siellä oli vielä mustarastas. No, mitään uutta ei sieltä kuitenkaan tullut. Ainoastaan yksi harakan raato löytyi erään puskan alta. Päätin kuitenkin käydä vielä pikaisesti siltalan tiellä muuten vaan seuraamassa, näkyykö nokkanisseä tahi vasetia. Kumpaakaan ei pikatsekkingin aikana näkynyt. Yhden pihakoivun oksistosta silmiini pisti urpiais pari. Saattoipa hyvin olla turpoja. No, kiikareilla niistä ei saanut varmuutta. Kuvakulmakaan ei ollut kovin suotuisa määrittämiseen, etäisyys huomioon ottaen. Vähän liian kaakana.
Ei auttanut kun lähteä kotimatkalle, joka osoittautuin melko yksitoikkoiseksi. Sahan sähkölangoilta sain lasketuksi 17 pulua. Muuta uutta ei ilmestynytkään nokkani eteen. Loppumatkasta alkoikin jo tuntua, että jahka sitä on jalat saanutkin vispata.
On muutes haastetta äkkijyrkän ylämäen jälkeen yrittää havainnoida sekaparvesta jotain poikkeavaa. Sitä ku on niin hengästynyt että hyvä kun kiikarit pysyy kädessä. Ja sitten ku se hengityshöyry tuppaa menemään vielä linsseihin :D Kaiken kaikkiaan lepposta puuhaa!
Uskon, että ekoilemalla saattaa löytää paljonkin uusia lajeja, jotka jäisivät autoilemalla havaitsematta. Pitää yrittää tasapuolisesti autoilla ja ekoilla =)
tiistai 3. helmikuuta 2009
Pyörän selkään?
Huomen aamulla (04.02) olis tarkoitus hypätä pitkästä aikaan pyörän selkään. Jos sais ittestä niin paljon aikaseksi, että jaksais kiertää kunnon lenkin. Luulisi sen jälkeen kirjotuksiin lukeminen maittaa (tai sitten vielä vähemmän :] ). Jokatapauksessa, retki voisi suuntautua vaikkapa härkäahonkoskelle. Siinä samassa hoituisi "nakkeli" ruokinnan tsekkaus ym. Varsinaisesta linnunhakureissusta (koskikaitsu) ei ole kyse, vaan tarkoitus olisi saada mahdollisimman monipuolinen hyöty irti tästäkin reissusta. Merkkailenpa huomenissa sitte näkykö mitään mielenkiintoista. Aika laiska on ollut ekoilun alku. Listan lajimääräkään ei tunnu vielä kovin korkealla olevan. Ellei huomenna onnista, jääkin harkintaan lähteäkkö Haapavedelle auton sijaan pyörällä =)
Äksöniä odotellessa...
ps. Lihtakujan tuntumissa pyöriskeli Varpushaukka vielä viime viikolla ;)
Äksöniä odotellessa...
ps. Lihtakujan tuntumissa pyöriskeli Varpushaukka vielä viime viikolla ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)