tiistai 24. tammikuuta 2012

Pohjoinen tuulahdus viikonlopulta

Viime viikonloppu menikin tiukasti sisämaassa retkeillen ja herättelin Nivalan lintuharrastajia pienimuotoiseen ralliin Nivalaan lauantaina. Aamu lähti käyntiin loistavasti kun Pohjoisen asukit,taviokuurnat vihelteli klo 8.45 viiden linnun voimin ja melko pian sen jälkeen pohjantikka lensi läheltä tien yli. Huomattiin että olimme Sievin puolella mutta sillä ei mitään väliä kuitenkaan ollu. Ensimmäinen tunti kuitenkin seikkailtiin Sievin puolella vaikka menossa oli Nivalan alueen kuntaralli. No Nivalan paikalliset vei kisan ja olis varmaan vienyt vaikka oltais oltu aamulla jo Nivalan puolellakin? Säännöt oli vastustajilla astetta löysemmät mutta sillä ei ollut mitään väliä tässä tapauksessa. ralli olí klo 8-12 ja taviokuurnan lisäksi vuodari tuli turkinkyyhkystä joita oli peräti 8 lintua keskustassa! Luultavasti suurin määrä mitä Nivalassa on havaittu? Vastustajilla oli peltopyy ruksattuna lajilistoille kuoppasillalta ja nämä linnut käytiin bongaamassa rallin jälkeen vuodariksi.



turkinkyyhkyt näyttäytyi lauantaina Nivalassa runsaana


Sunnuntaina pieni lenkki P-P:n kanssa kotimaisemissa ja aamulle asetin tavoitteeksi kaksi vuodaria. Aamu oli todella hiljainen ja lunta satoi sakeasti. Siiponkosken isosaaressa kuitenkin 2 palokärkeä oli paikallisena ja kanahaukka lensi vuodariksi. palokärjet tuli atrapille mutta kuvaaminen ei mennyt omalta osalta nappiin. Jatkettiin vielä Savimäenpuhtoon josta tuli kuin tulikin toinen vuodari aamun reissulle peipon toimesta. Koiraspeippo ei pysynyt paikallisena ja vältti näin ollen kameran.



Sunnuntaina lunta tuli aamulla todella sakeasti



Paljokärjen kuvaaminen jäi heikolle hapelle



tulevana viikonloppuna on pihabongaus ja oma tavoite on tunnin aikana kuvata omalta pihalta 10 lintulajia. Laitetaan lajit ja kuvat blogiin oli laatu sitten mitä tahansa :)


Muistakaa osallitua! www.pihabongaus.fi

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Ruotsalaisen revanssi

Uskon vahvasti että tänävuonna tulee vielä sellainenkin linturetki jolloin volvoa ei tarvi työntää! Vuoden kolmas linturetki suuntautui Kalajoelle ja porukka oli vaihtunut sitten viive viikon mutta tälläkin kertaa neljän henkilön voimin retkeiltiin.

Ajeltiin aamuhämärissä kohti Kalajokea ja tiedossa oli että merellä varmasti tuulee ja vieläpä melko kylmästi. Pakkasta oli lähtiessään 10 astetta mutta Kalajoella oli vain -4 astetta.

Vaajakarista oli tarkoitus aloittaa aamun retkeily. Vähän ennen vaajakaria löytyi vauhdista aamuhämärissä hiiripöllö joka istui melko lähellä tietä langalla. Hipö oli ollut paikalla jo joulukusta lähtien joten lintua osattiin vasankarista odotellakin löytyvän.

Jatkettiin Vaajakariin ja pienellä tiellä oli sen verran paljon lunta että mikäli olisin yksin ollut liikenteessä niin en olisi tohtinut jatkaa matkaa mutta takapenkin yllytystä noudattaen jatkoin matkaa ja perille päästiin. Vähän piti tehä töitä että pienellä kääntöpaikalla sai auton käännettyä.

Vaajakarista löytyi nopeaa seittemän joutsenta mutta muita vesilintuja ei löytynyt. Kateltiin lintuja mökin suojista ja tuulen suojasta joten homma oli tuulenkin puolesta miellyttävää.



Mökin vieressä oli tyrnipensaita johon räkättirastas ilmestyi yllättäen mutta poistui samantien vähin äänin. Lintu pyrki kuitenkin ruokailuapajille ja näinpä sitä sai heikohkon kuvankin otettua hieman kauempaa.

Tyhjää merta selatessaan ruovikosta kuului viikstimalin ääni. Aamu oli käynnistynyt todella kivasti kun kello oli 10 ja uusia vuodareita oli tullut jo kolme joista viiksitimali ja hiiripöllö vähän parempana räkättirastaan lisäksi. Timalit ei suostunut ääntelemään siinä vaiheessa kun niitä oikein yritettiin kuunnella ja tässä vaiheessa puolet porukasta oli kuullut vasta linnut. Kun päätettiin lähteä jatkamaan matkaa ja oltiin vähän matkaa kävelty niin timalit alkoivat taas ääntelemään ja nyt koko sakki kuuli linnut.

Matka jatkui ja mielenkiinnolla odoteltiin että vieläkö surnis on paikalla että sais otettua kuvan kun päivä oli valjennut.




kyllä lintu oli samoilla apajilla kun 1.5 tuntia aikasemmin ja näinpä surnis saatiin dokumentoitua.




hiireäkin pöllö yritti kerran mutta ei tärpännyt

Matka jatkui vasankarin kalasatamaan mutta siellä tuuli myrskysi siihen malliin että vähän aikaa merta selattuaan ja eväät lämpimässä autossa syötyään päätettiin jatkaa matkaa Etelänkylän kautta Ylivieskan isollekankaalle jossa on ollut kuukkeliruokinta.

ruokintapaikalle ei oltais osattu ilman asiantuntia apua ja siinä välissä tuli otettua riski kun lähettiin ajamaan tienuraa jota ei oltu lingottu. Kieli keskellä suuta selvittiin tien toiseen päähän mutta matkan varrelta ei ruokintaa löyetty. Ei muuta kun takaisin päin ja nyt lähihistoria toisti itseään. Auto pääsi yhessä kohtaan tipahtamaan pikkusen uralta ja sen jälkeen autoa saatiinkin työntää pitkä tovi eteenpäin,taaksepäin,eteenpäin taaksepäin! Pienestä oli kiinni että ei oltais päästy omin nokkineen jatkaa matkaa mutta hyvin kävi tälläkertaa :)

Se on nähty useamman kerran jo että volvolla ei kannata lähteä auraamattomille teille urheilemaan.

Ruokintapaikalla ei ollut muuta kun hömppiä ja töyhtötiaisia mutta takaisin autolle päin tullessa kuusen latvoista löytyi kaksi kuukkelia ja kolmas lensi vielä tien yli joten nekin kuitenkin nähtiin. Itselle tästä ei kuitenkaan tullut vuodaria.

Ruokintapaikalta ajeltiinkin sitten suorinta tietä kotia!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Elimistö koetuksella Kokkolassa

Vuoden toiselle linturetkelle äityi pakkanen talven kylmimpiin lukemiin. Kylmimmillään auton mittarissa oli -23 astetta ja Kokkolassakin mittari näytti -18 astetta kun odoteltiin lapintiaista tulevan ruokinnalle Dalabackmossenissa. Elimistö ei olekaan tänävuonna tottunut tämmösiin pakkasiin ja vielä kun yritti olla aikalailla paikallan niin varpaat olikin jo mukavasti jäässä. Ruokinnalla oli ihan mukavasti liikehdintää mutta reilun kuukauden paikalla viihtynyt cinctus ei kuitenkaan näyttäytynyt. Edellisestä havainnosta olikin kulunut viisi päivää joten lintu ei liene enää ole paikalla?

Vuodareita tuli ruokintapaikalta kuitenkin kolme ( pyy, hippiäinen ja kuusitiainen)








Kuusitiaisia oli ruokinnalla kaksi. Tästä tuli myös vuodari.

Jatkettiin matkaa Harrbådaniin ja vauhista nähtiin varpushaukan saalistavan keltasirkkua vuodarin arvoisesti.






Harrbådan oli aivan jäässä ja näinpä sisämaan ornit saivat tuijotella linnutonta merta.

Viimeisenä kohteena oli Isokarin lintutorni. Myös täällä kova pakkanen oli tehnyt tehtävänsä ja ei näkynyt ensimmäistäkään vesilintua. Aikuinen merikotka patsasteli kuitenkin komeasti jäällä.

Takaisintulomatkalla saatiin vauhdista vielä sinisorsa Hollihaasta ja viimeinen pysähdys tehtiin Kannuksen maatalousoppilaitokselle ja tarkoitus yrittää pikku-uikkua. Puikku ei ollut enää paikalla ja joessa oleva sulakaan ei ollut enää kovin iso.

Nytpä olikin vuorossa kotimatka mutta tässä vaiheessa auto halusi olla yhteistyökyvytön mitä se oli myös vuoden ensimmäisellä retkellä haluttuuan jäähä kiinni pohjaa myöten. Tällä kertaa volvosta hajosi syöttöpumpun kiristysrulla. monta puhelinsoittoa piti ottaa mutta homma hoitui kuitenkin hienosti kun saatiin vetoapua korjaamolle ja auto suoraan halliin. Huomenna pitäisikin auto olla taas tien päällä. Saatiin kyyti vielä kannuksesta sievin ja Nivalan puoleen väliin josta velipoika noukki meidät kyytiin ja loppumatka hoitui tätä kautta. On ilmeisesti syytä pitää autolle puhuttelu ennen seuravaa linturetkeä että olisi hyvä olla yhteistyöhaluinen :)

Pakkanen kipristeli, lajeja havaittiin retkellä kuusi vähemmän kun mitä veikkasin, vuodareita arvelin tulevan itselle kahdeksan lisää mutta kuusi tuli. Pikku-uikkua ja lapintiaista ei näkynyt joita yritettiin siis ilman tulosta ja autokin jäi matkan varrelle.

Lintujen osalta reissu meni mollivoittosesti mutta retkiseura oli erinomaista, aurinko paistoi todella kauniisti ja muistoja tästäkin retkestä jäi pitkäksi aikaan.

Tämä päivä meni ihan kotosalla ja alla muutama kuva tämän päivän linnuista ruokinnalla.




Hömötiainen



Keltasirkku valppaana




Normaalia huomattavasti tummempi fasaani jolla valkoista päässä.



Ruokinnalla käy monennäköistä fasua. Noin 10 fasaania käy päivittäin. Parhaimmillaan ruokinnalla on ollut 4 koirasta ja 11 naarasta

torstai 5. tammikuuta 2012

Raririkasta uuttavuotta 2012!

Vuosi on vaihtunut ja vuodarit nollattu. Vuosi 2011 oli hyvin tavanomainen omien pinnojen suhteen. 217 lajia havaitsin vuoden aikana joista 201 KPLY:n alueella.


Tammikuun ekalle päivälle oli selvät suunnitelmat retken osalta. Tarkoitus oli pyöriä Haapajärvellä ja aloittaa petäjänevalta jossa oli havaittu mm. pohjantikka. Ajelinkin kohti aloituspaikkaa jo hyvissä ajoissa aamuhämärissä. Aamusta muodostui harvinaisen tympeä kun auto jäi kiinni pohjasta ennenkuin pääsin edes ensimmäiseen kohteeseen. Laskin että lunta on sen verran vähän että metsäautotietä uskaltaa ajaa toisen auton uria pitkin mutta siinä erehdyin. Tunnin yritin yksin ottaa lumia pois auton alta käsin ja jaloin mutta laihoin tuloksin. Olin tipahtanut ajouralta jonka takia yksin oli tilanteesta mahdotonta selviytyä. Sain kuitenkin vetoapua kun Meriläinen&Jussilainen saapui paikalle. yhdessä jatkettiin pohjantikka paikalle. Tien varressa oli iso pöllipino joka on ollut tikoille erityisen mieluisa paikka ja nytkin pöllipinolta lähti poti.



atrapilla houkuttelin potia ja samantien lintu tulikin suht lähelle koputtelemaan mäntyä ja näinpä vuoden ensimmäinen lintukuva syntyi yllättäen pohjantikasta.

Myös palokärki huuteli tässä vaiheessa jo itsensä vuodariksi. Hyvää tikkapaikkaa täydensivät pari käpytikkaa.




Lähellä olevalla metsäruokinnalla oli yksi käpytikka ja -tali,sini ja hömötiaisia joista erottui hyvin valkopäinen sinitiainen.




Jatkoin matkaa kohti välikangasta jossa on koko talven ollut kaksi kuukkelia. Matkanvarrella oli kuitenkin komea 50 teeren parvi ruokailemassa puissa. Tästä heltisi myös kuvavuodari :)

kuukkelit vastasi atrappiin välittömästi mutta tällä kertaa linnut ei ollut kuvaustuulella. Olin aikataulusta sen verran myöhässä että tässä vaiheessa jatkoin suoraan Savimäenpuhtoon jossa oli vielä neljä joutsenta jään päällä. Kyseessä oli Haapajärven myöhäisin havainto joutsenesta ja ensimmäistä kertaa tammikuinen havainto!

Eka ekaa lajeja kertyi 21 mikä oli normaali aloitus Haapajärveltä. Maastossa olin 4 tuntia ja päivän antiin olin tyytyväinen sillä pohjantikka, kuukkeli ja joutsen tahtoo olla täällä kuitenkin tähän aikaan vuodesta melko tiukassa.

Vuoden toinen linturetki suuntautuu ylihuomenna Kokkolaan kun lähetään pienellä porukalla käymään rannikolla.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Hyviä lajeja keskitalven laskennoissa

Haapajärven 17.Talvilintulaskenta oli 28.12.2011! Pakkasta 3 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Ajoittain tuuli oli vielä puuskittaista mutta ei juurikaan häiritsevää. Lunta maassa vaivaiset kaksi senttiä joten laskennan metsäosuuskin oli normaalia helpompi. Lajeja reitille osui tasan 20 joista maakotka oli uusi laji reitille. Nyt reitillä on havaittu 44 lajia. Talitiainen palasi reitin yleisimmäksi lajiksi kun keltasirkku oli neljässä edellisessä laskennassa runsain laji. Nyt keltasirkku oli vasta kahdeksanneksi runsain laji! Viherpeippojakin reitillä oli yllättävän mukavasti ottaen huomioon että syksyn laskennoissa viherpeipot tuntui olevan täysin kateissa. Pikkuvarpusia oli enemmän kuin koskaan (30) edellinen ennätys 28 lintua. Kolmessa edellisessä laskennassa reitille ei ole osunut tilheä mutta nyt 6 tilheä kuitenkin yllätti positiivisesti. Tilhiä on ollut tänä talvena varsin niukasti kuten myös marjoja. Hippiäinen jäi puuttumaan kolmelta edelliseltä laskennalta mutta tällä kertaa tilanne korjaantui, tosin ainoastaan yhden linnun voimin. Laskentojen kohokohta koettiin kuitenkin hieman reitin puolenvälin jälkeen kun Heikin Kopsan tuntumassa kaarteli suht lähellä komeasti maakotka! Urpiainen ja käpytikka jäi nyt puuttumaan neljättä kertaa reitillä joista Käpytikka toista kertaa ja urpiainen kolmatta kertaa peräkkäin!

Tässä vielä Laskentojen tulokset

1. Talitiainen 120
2. Varpunen 70
3. Viherpeippo 67
4. Naakka 51
5. Harakka 46
6. Sinitianen 34
7. Pikkuvarpunen 30
8. Keltasirkku 24
9. Varis 23
10.Hömötiainen 19
11.Kesykyyhky 12
12.Närhi 8
13.Tilhi 6
14.Töyhtötiainen 6
15.Fasaani 2
16.Kuusitiainen 2
17.Punatulkku 2
18.Hippiäinen 1
19.Maakotka 1
20.Korppi 1

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Päivä kohta lyhimmillään!

Se on sitten talvipäivän seisaus 22.12.2011 klo: 07:30:07
Auringon ollessa Kauriin kääntöpiirissä, päivä lyhimmillään pohjoisella pallon puoliskolla. Tämä piti ihan kopioida sivulta www.ukkosmyrsky.com

Päivät on ollut muutenkin pilvisiä ja harmaita. Töihin mennessä ja töistä tullessa on pimeää joten linturetkeily on jäänyt viikonloppujen varaan ja viikonloppuisinkin olen välissä keskittynyt oman ruokintapaikan lintuihin. Lunta on edelleen todella vähän mutta viime yönä sitä on kuitenkin muutama sentti tullut lisää. Tällä hetkellä on aste plussalla ja räntää viskoo.



Joulukuussa tämä näky ei ainakaan Haapajärvellä ole kovin yleinen


Itsenäisyyspäivänä 6.12 kävin Ylivieskan kaatopaikalla yrittämässä isolokkia mutta se jäi vain yritykseksi. Harmaalokkeja oli paikalla useita satoja ja parhaimpana oli ad selkälokki. Joulukuussa ei selkälokkeja kovemmilla pakkastalvilla ole.

Paikalla pyöri myös naaras kanahaukka joka sieppasikin nuoren harmaalokin ja jäi sitä syömään paikan päälle. Näinpä muut lokit siirtyivätkin kauemmaksi seuraamaan tilannetta



Päivä oli harmaa ja kuvakin jäi melko epäselväksi.

Eilen 17.12 kävin kiertelemässä Haapajärvellä. Sää oli pilvinen mutta tällä kertaa ei kuitenkaan satanut lunta,räntää eikä vettä. Välikankaalla oli edelleen kaksi kuukkelia. Veivarinperällä äänessä kolme pyytä ja oksavalla puolestaan kuikutti paikallinen palokärki ja peltoaukeaman keskellä yksinäisessä haavassa istui isolepinkäinen.

Savimäenpuhdossa olen käynyt pari kertaa viikossa seuraamaassa että kuinkan pitkään joutsenet siellä viihtyy ja tuleeko joen sulaan uusia vesilintuja. Koko joulukuun paikalla on ollut 15-23 joutsenta joten mikäli kelit vain pysyy lauhana niin Haapajärveltä saahaan ensimmäistä kertaa tammikuinen joutsen havainto. Myöhäisin joutsenhavainto Haapajärveltä minulla on 20.12.2008 kun Savimäenpuhdossa havaitsin 3 ad lintua. Savimäenpuhto on sen verran lähellä työpaikkaa että olen välissä käynyt ruokatauolla tarkistamassa vesilintu tilanteen kun työpäivän jälkeen on jo sen verran pimeää.

Haapajärven 17. talvilintulaskennan pidän 27.12-1.1 välisenä aikana. Riippuen keleistä. Tervetuloa mukaan!

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Syksyinen fiilis!

Vaikka mennään jo joulukuussa niin ulos katsoessaan näky on kuin loppu syksyllä. Vettä sataa, maassa ei ole lunta ja lämpömittarikin on hieman plussan puolella. Töissä on oltu polvileikkauksen jälkeen pari viikkoa ja retkeily on jäänyt nyt vähemmälle.

Tiistaina 15.11 Reisjärvellä lääkäri totesi että voi mennä töihin ja itse olin samaa mieltä. Nyt pitäis saada kinttu vaan siihen kuntoon että voisi alkaa taas harrastamaan kunnon liikuntaa.

Reisjärveltä ajelin kotia vähän pitempää reittiä ajatuksena tsekata samalla vähän lintuja.

Puskaperällä olikin teeriä 43, kahlonlahdella 6 isokoskeloa ja sopissa 2 telkkää. Havainnoista ei sovi unohtaa telkkä paikalla ollutta haukkuvaa koiraa joka haukkui minulle ja haukun lopuksi näytti aina kieltään.




Puskaperän teeriä melko kaukaa




Sopin telkkä pariskunta myös melko kaukaa




Reisjärven haukkuva rakki joka haukun päätteeksi näytti aina kieltään :)

15.11-17.11 olin Kuusamossa perheen kanssa vaimon kotiporukoilla ja vaimo+ lapset jäikin sinne loppuviikoksi kun lähin kaveriporukan kanssa mökkiviikonloppua viettämään Kalajoelle.





Vaikka Haapajärvellä lähtiessään aurinko paistoi ja nurmikko vihersi niin Kuusamossa oli jo talvisemman näköistä

Muutaman tunnin retkellä suht talvisesta Kuusamosta ei haaviin osunut mitään ihmeempiä. Mainittavimpia oli etelään matkannut 60 harmaalokkia, 16 paikallista joutsenta ja 1 puukiipijä.



Kuvaamisessakin mentiin ihan eläin puolelle.


Sunnuntaina 19.11 olin aamun Pudaksen Sepon Ja Lahden Timon kanssa Vihaspauhalla seuraamassa muuttoa. Päivän teemana oli joutsenet ja merikotkat. Aamulla mökillä herätessään kuitenkin ensitöikseen tsekkasin mökin vieressä olleen pikkulahden jossa sinisorsien lisäksi löytyi yksi KPLY:n alueen myöhäisimmistä jouhisorsista. Oli todella mukava havainto.





pari kuvaa kaukaa kuvatusta jouhisorsasta.

Joutsenia muutti päivän aikana 751 ja merikotkia 9



Pieni joutsenparvi.



Merikotkat muutti sen verran kaukaa että kuvaaminen ei onnistunut mutta tässä yksi aamun muuttavista merikotkista



Seppo oli koko päivän. Minä lähin puolilta päivin kun oltiin kaveriporukalla viikonloppu mökillä. Timo lähti myös aikasemmin pois mutta Seppo oli koko päivän kirjaamassa muuttoa.

21.11. Maanantaina löytyi Oulunsalosta suomen seitsemäs punapyrstölepinkäinen! juuri kun mulla oli ensimmäinen työpäivä päässyt vauhtiin! Aina ei voi voittaa!

No keskiviikkoaamuna lähin kattomaan lintua ja kun olin jonkin matkaa ajellut niin hoksasin että kamera jäi kotia. Mietin vähän aikaa että käännynkö kotia hakemaan kameraa mutta päädyin siihen lopputulokseen että kun oli sateinen ja harmaa aamu tulossa ja itelläkin oli hylsyputki päällä niin on parempi todennäköisyys nähä linnunkin kun kamera ei ole mukana :)

Onneksi lintu olikin edelleen paikalla ja löytyi heti aamun valjettua. Helsingistä asti oli tullut porukkaa kattomaan lintua lentokoneella. Pari harrastajaa oli lähtenyt yöllä vähän ennen kahta ajelemaan Kouvolasta Oulunsaloon. Hienoa että heillekin ajomatka palkittiin! Itselleni kauempana olevat linnut jää lähes aina bongaamatta.

Nyt punapyrstölepinkäinen on havaittu viimeisen 20 vuoden aikana Suomessa kolme kertaa mutta kyseessä oli jo toinen havainto Suomesta tältä vuodelta. Nakkilassa oli muutamaa kuukautta aikasemmin naaraslintu kun tämä puolestaan oli koiras. Kuvia löytyy esim tarsigerisa ja rollereitten sivuilta Oulunsalon linnusta.

Torstaina 1.12 kävin ruokatauolla pikaisesti vilkaisemassa että vieläkö joulukuun puolella löytyy Haapajärven Savilahdelta vesilintuja. Kyllä löytyi sillä paikalla oli 15 laulujoutsenta. 11 aikuista ja 4 nuorta. Myöhäisimmän joutsen havainnon haapajärvellä tein kolme vuotta sitten kun Savilahdella oli vielä 20.12 4 aikuista lintua. Sillon olikin pitkään todella lauhaa.

Eilen suuntasin retken Nivalaan ja aamun alkajaisiksi kävin erkkisjärven lintutornilla. Järvellä oli pieni sula mutta siinä ei ollut vessuja. 10 teerta laskeutui järven toiselle puolelle pellolle syömään. Paimensaaressa olin kuvaamassa kuusitiaista mutta kuvaaminen keskeytyi kun paikallinen asukas tuli kysymään että mitä teen ja kenen luvalla. Oli aika erikoista kyllä kun en ollut kuitenkaan edes kenenkään pihalla ja kuvasinkin ihan toiseen suuntaan. Tämä oli minulle toinen kerta 15 vuoden aikana kun näin kävi.

Jatkoin sarjankylän kautta Haapavedelle ja retkeilin ohan PPLY:n puolella. Haapaveden nousupuolella näin kanahaukan ja metson. Mieluskylällä oli 10 peltopyyn parvi ja mieluskoskella kaksi koskikaraa.

Tänään maastosta on vapaapäivä :) huomenna olisi tarkoitus käydä ostosreissun lomassa käydä yrittämässä isolokkia jonka Pudaksen Seppo eilen löysi. Kyseessä aikuinen lintu. Suapa nähä miten käy?