Elokuun loppupuolen saldona oli kaksi vuodaria ja yksi KPLY pinna.
Lauantaina 21.8 Kävin hyötyjäteasemalla katsomassa muuttoa klo 6-10. Järripeippo muutto oli pyörähtämässä käyntiin kun taas metsäkirvisillä oli jo päämuutto menossa. Metsäkirvisiä menikin tasaiseen tahtiin. Aamun saldo oli 112 muuttavaa ja 10 paikallista. Parhailla muuttopaikoilla laskettiinki aamun aikana jopa useampi tuhat muuttavaa metsäkirvistä. Yksi tsik sirkku muutti ja kolme pähkinähakkia kierteli paikallisen oloisena. Aamu oli muuton osalta vielä rauhallinen.
Maanantaina 23.8 Kävin Nivalassa hituran altailla tsekkaamassa kahlaajat Jussilaisen Reijon kanssa mutta kovassa tuulessa ja vesisateessa havaitsimme vain kaksi pikkusirriä ja kaksi lapinsirriä
Tiistai 24.8 ja altaiden tarkistus. Tällä kertaa tulokset olikin huomattavasti paremmat. Tyllejä, pikkusirrejä ja kuovisirrejä oli viisi paikallisena. Kuovisirreistä yksi oli ad lintu. Suosirrejä oli kolme ja lapinsirrejä kaksi. Yksi punakuiri oli myös paikallisena ja siitä tuli myös vuodari ja nyt vasta myös KPLY pinna. Se oli kiva lisä reissulle! Rannikollahan noita tapaa syksyllä melko usein.
Lauantai 28.8 Viikonloppu meni Sotkamon vuokatissa ja tarkemmin katinkullassa lomaillen. Aamulla klo 6-9.15 olin Pauli-Pekan kanssa maastossa ja pohjansirkkujen määrä yllätti. Kuusi posia muutti puolessa tunnissa.Perusretkeilyn ohessa muutti vielä kymmenen lisää sisältäen maholliset pikkusirkut, kultasirkuista puhumattakaan ;) Seutu oli molemmille outoa joten valmiiksi ei oltu mietitty mitään kummempaa reittisuunnitelmaa vaan ajeltiin sinne minne nokka vaan näytti. Reilussa kolmessa tunnissa lajeja havaittiin 55! Petoja oli hyvin liikkeelä kun aamun tunteina havaittiin kana,varpus,tuuli,sinisuo ja ruskosuohaukka. Aamun mahtui myös mm. pensastasku,törmäpääsky,tiltaltti ja lapasorsa. Ei siis mitään repäisevää. Mukava oli kuitenkin retkeillä täysin tuntemattomassakin paikassa.
Eilen 30.Elokuuta kävin kuuntelemassa huuhkajaa Nuijunjärvellä. Työkaveri sanoi kuulleensa siellä huuhkajan edellisenä iltana ja kävin itse tarkistamassa tilanteen ja äänessä olikin komeasti sekä koiras että naaras. Huuhkaja puuttui vielä vuodareista ja vieläpä Haapajärveltä joten kävin sen kuittaamassa. Muuten en ruukaa käydä kuuntelemassa toisten kuulemia huuhkajia noin hanakasti :)
Vuodareita lasken nyt neljättä vuotta ja tänävuonna niitä on kertynyt nyt 204 mikä on aikalailla keskitasoa edellisiin vuosiin nähden. Elokuun jälkeen niitä on ollut vähiten vuonna 2008 jolloin niitä oli 199 ja viime vuonna niitä oli eniten 211
Noita on kiva laskea retkeilyn ohessa mutta itse en pyri kuitenkaan saamaan mahdollisimman paljoa vuodareita vaan niitä tulee reissujen ohella mitä tulee.
tiistai 31. elokuuta 2010
torstai 19. elokuuta 2010
Töki ja Nivalan linturalli
Elokuun toisen päivän iltana tuli päivitystä arokyyhkystä että lintu lähti valkoviklojen kanssa etelään. Oltiin suunniteltu lomareissu Lappeenrantaan päivää aikasemmin ja näin ollen en antanut sen sitten häiritä sen enempää vaikka toki se vähän harmitti kun lintu oli viisi päivää paikalla ja oli tarkoitus käydä lintua katsomassa. Tiistaiaamuna viiden jälkeen oltiin jo menossa kohti Etelä-Karjalaa ja kymmenen maissa oltiin Lappeenrannassa. Lappeenrannassa pitkään ollutta tökiä ( töyhtökiuru )käytiin katsomassa heti ja se hoitui sentään tosi helposti. Lintu oli ihan keskustassa mustan pörssin ja k-raudan välissä. Linnusta tulikin minulle elis! Arokyyhkyäkin kävin yrittämässä vielä kun kerran olin Lappeenrannassa mutta se oli jo kadonnut. Muuten keskityttiin täysin lomailemaan ja nauttimaan todella helteisistä keleistä. Aurinko porotti ja lämpötila nousi varjossakin yli +30 asteeseen. Saimaalla pitikin käydä uimassa. En ala sen tarkemmin kertomaan lomasta kun tämä on kuitenkin lintublogi :)
Lomalta palattiin torstai-iltana ja perjantaiaamuna 6.8 lähin Pauli-Pekan kanssa maastoon. Aamu olikin yllättävän antoisa noin niinku elokuun alkupäiviksi. Kolme Haapajärvi vuodaria tuli joista kaikki olisi tosin pitänyt hoitua jo aikasemmin. Nämä oli peltosirkku, mehiläishaukka ja kuikka. Kaksi peltosirkkua lauloi täyttä päätä uupunaavalla. En uskonut enää peltosirkusta tulevan Hpj vuodaria mutta toisin kävi. Kuikkia puolestaan ilmestyy Haapajärvellä hautaperän altaalle ja settijärvelle syksyisin joten se oli odotettavissa. Pera ( mehiläishaukka ) oli kiva lisä aamulle ja jo kovasti odotettu Hpj vuodari. Hautaperän altaalla oli kahdeksan harmaahaikaraa joka on uusi yksilömäärä ennätys täällä. Kuusi lintua istui puissa ja kaksi lintua oli ulappasaaren puolella.
9.8 Maanantaina satoi päivällä vettä jonka jälkeen ilma alkoi kirkastumaan. Tuli sellainen fiilis että nyt pitää käydä Nivalassa hituran altailla tsekkaamassa kahlaajat. Laitoin Reijolle viestiä ja myös Reijo sanoi tulevansa altaille. Kahlaajia ei ollut paljoa mutta kohtuu monipuolisesti kuitenkin. Juhlapukuinen squatti ( tundrakurmitsa ) nosti fiilisti mukavasti sillä kyseessä oli uusi laji Nivalalle! myös jp kuovisirri oli nätisti altailla. muuten oli vain peruskahlaajia.
14.8 Lauantaina oli Nivalassa linturalli. Ralli oli mielenkiintoinen monessakin asiassa. Ensinnäkin ensimmäistä kertaa olin järjestämässä rallia ja huolehdin kaikki peruslajilistat+huutolajilistat. Tätä rallia mainostettiin että ralli on suunnattu myös aloitteleville lintuharrastajille ja jokaisessa joukkueessa oli ainakin yksi kokenut lintuharrastaja. Tilanne oli omalta osaltani todella haastava kun minä tein pitkälti rallijoukkueet ja loppuun asti tuli peruuntumisia ja uusia tulijoita joten tilanne eli kokoajan. Ralli rallattiin aurinkoisessa ja helteisessä kelissä kuuden joukkueen ja 17 henkilön voimin. Ralli kesti 9 tuntia ollen klo 5-14. Lajeja rallissa havaittiin 111 ja voittajajoukkue havaitsi 89 lajia. Kaikki sujui hyvin ja porukka oli tyytyväinen päivän antiin. Selkeästi useampi vähemmän aktiivinen lintuharrastaja myös sai lisäkipinää rallissa. Jussilaisen Reijo oli myös aktiivisena rallivalmisteluissa varaten mm. rallin purkupaikan ja pidettiinpä yhteinen palaverikin alkukesästä että millon ralli pidetään jne...
Meidän joukkue ei nähnyt mitään mullistavaa mutta esim 16 peltopyyn parvi, 5 pikkulepinkäistä, 2 hemppoa 2 pikkusirriä ja noin 500 kottaraista mahtui aamuun.
Koko kesä oli todella lämmin ja helteinen. Elokuun alussa parina iltana myös ukkosti todella rajusti. Rallipäivä oli ilmeisesti tämän kesän viimeinen hellepäivä sillä heti sen jälkeen ilmat viileni ja lämpötila on ollut päivisin +15-20 astetta. Päivät on muuten ollut hyvin aurinkoisia. Nyt odotellaanki jo että syysmuutto käynnistyy todenteolla ja että vuoden ensimmäinen oikea sponde rari sattuis kohalle.

sunnuntai 1. elokuuta 2010
Helteinen heinäkuu takana
Heinäkuussa helteitä riitti ja uusi lämpöennätyskin kirjattiin Liperissä missä lämpötila kohosi peräti +37,2 asteeseen! Haapajärvelläkin mittari kohosi jopa 34 asteeseen eli ihan mukavia lomakelejä on ollut. Useina päivinä lämpötila keikkui muutenkin 25-30 asteen välillä. Pääasiassa helteillä onkin tullut otettua rennosti ja uiminenkin on maistunut jo toisena kesänä peräkkäin kun vedet on ollut sen verran lämpimiä.
Viikko sitten 25.7 pidettiin Paulin kanssa pitkästä aikaa Haapajärvellä linturalli johon osallistui myös Jussilaisen Reijo. Kesän hiljaisimpaan aikaan pidettävä ralli tarjosi kuitenkin paljon mukavia lajeja. Kolme Haapajärvi vuodaria oli aamun saldo. Nämä oli nuolihaukka, harmaasorsa ja harmaahaikara. Rallissa muita kivoja lajeja oli mm. 2 peukaloista 2 mustapääkerttua 2 pähkinähakkia, viiriäinen ja harmaasorsa. Ralli kesto oli klo 4-10 ja lajeja aamun aikana havaittiin reilu 70.
Muuta mainittavaa sitten viimeisten stoorien jälkeen
Torstaina 22.7 Kävin kun kävinkin vielä yrittämässä pomarinaa Utajärvellä ja sitkeästi Pauli-Pekan kanssa tuijotettiin tyhjää klo 10-14 mutta elistä ei vaan napsahtanut. Kari Rannikko ja Tapani Tapio tuli siitä sitten jatkamaan mutta hekään ei päivän aikana lintua havainneet.
Perjantaina 23.7 Haapajärven perusretkeilyllä sain kaksi hyvin peruslajia hoidettua Hpj:n vuodareihin. Lajit olivat isokäpylintu ja kivitasku
Lauantaina 24.7 Havaitsin Haapajärven kortejärvellä kymmenen meriharakkaa. Kyseessä oli toiseksi suurin parvi mitä olen Haapajärvellä nähnyt.
Nyt onkin jo elokuu ja kovassa mietinnässä onkin lomareissu Lappeenrantaan :) Menneellä viikolla Lappeenrannasta löytynyt arokyyhky olisi todella makea nähä mutta saapa nähä että kuin pitkään se siellä viihtyy.

tiistai 20. heinäkuuta 2010
Kesä etenee
Juhannuksen alla piti lähteä käymään Lumijoella jossa oli jo jonkin aikaan ollut Hietatiira. Lintu oli kateissa jokunen päivä kunnes löytyi uudelleen. Lähin 23.6 keskiviikkona Lumijokea kohti noin klo 15 ja ajelin Nivalan kautta josta kyytiin hyppäsi Jussilaisen Reijo. Matkalla vielä tuli linnusta päivitystä että lintu saalistelee Sannanlahden lintutornin luona korentoja. Kaikki tuntui menevän nappiin mutta kun sopivasti päästiin lintutornin lähellä olevalle parkkipaikalle, tuli viesti että lintu lähti matalalla kohti karvonlahtea kadoten metsän taakse. Hervan Tuomas tuli yhtäaikaa paikalle ja sovittiin että Tuomas menee karvonlahdelle ja minä menen Reijon kanssa tornille. Lintu oli hukassa ja torniin tuli väkeä tasaiseen tahtiin ja torni olikin illalla seittemältä täynnä. Porukkaa oli niin Turusta kun Joensuustakin asti joten osalla porukasta oli kovat paineet nähä lintu. Osa oli paikalla myös jo toistakertaa. Sovittiin Reijon kanssa että lähetään illalla yhdeksältä ajelemaan takaisin päin mikäli lintu ei löydy kun seuraavana päivänä oli minullakin työpäivä ja oltiin oltu lintutornissa jo useamman tunnin muutenki. Klo 20.16 tuli kuitenkin päivitys lintutiedotukseen Hervalta että lintu oli käynyt karvonlahden laitumella mutta ei ollut hallussa.
Odoteltiin parikymmentä minuttia mutta mitään ei kuulunut eikä näkynyt ja näin ollen Suorsan Pekka kaivoi Hervan numeron numerotiedustelusta ja se olikin peliliike sillä puhelussa selvisi että lintu oli kokoajan paikallisena karvonlahdella! päivitystä ei vaan ollu tullut. Kovissa paineissa olleet " etelän pojat " ei siitä oikein tykännyt. Itseä tilanne enemmän huvitti vaikka toki olisin toivonut itsekin uutta päivitystä tilanteesta kun se oli muuttunut ja ilman Pekan soittoa olisi laji jäänyt mahdollisesti näkemättä. Puolijuoksulla porukka ryntäsi autoihin ja ensimmäisinä ajaneet eteläsuomalaiset porhalsi kovalla vauhdilla tietä eteenpäin vaikkei tietänyt edes tarkemmin että mihin ajavat =) no tottakai ne myös ajoivatkin ihan minne sattuu. Pekka kyseli tarkempia ajo-ohjeita matkalla ja niin pienen hapuilun jälkeen oltiin ensimmäisinä paikalla vaikka viimesinä lähettiin. Ajeltiin Pekan perässä karvonlahden laitumelle jossa lintui osuikin lähes samantien kaukoputkeen.
Pieneltä työvoitolta elis maistui ja hyvillä mielin lähettiin ajelemaan kotia kohti. Ylinopeussakot Limingassa tuli otettua mutta se ei fiilistä tiputtanut kun sen verran mukava fiilis illasta kuitenkin jäi. Sakot tuli otettua puhtaasti vahingossa mutta mikäli poliisit olisi ollut ilkeitä niin hommasta olisi voinut jäähä huonokin maku :)
Juhannusviikonloppuna kävin tekemässä pari pientä retkeä Haapajärvellä ja kolme Hpj vuodaria tuliaisena. Sääksi, sirittäjä ja pikkutylli.
6.7 Tiitonrannalla viiriäinen komeasti äänessä keskellä päivää. Siitä napsahti kyyhkylä pinna eli lapsuudenkoti pinna :)
8.7 Kävin kuuntelemassa viiriäistä keskellä päivää jonka löysin kuukautta aikasemmin yöllä.
9.7-14.7 käytiin kuusamossa Varpun kotiporukoitten luona ja neljä vuodaria tuli sieltä saaliksi kun tein muutaman retken. Kelit todella helteisiä ollen päivisin +25-28 astetta
Uudet vuodarit Kuusamosta
10.7 Vesipääsky
11.7 Virtavästäräkki
13.7Pikkusirkku, Pohjansirkku
14.7 Keskiviikkona lähettiin Kuusamosta ajelemaan kotia päin ja ajeltiin Utajärven kautta ja tavoitteena saaha pikkukiljukotka elikseksi. Matkalla mehiläishaukasta vuodari ja myös pikkukiljukotkapaikalla kävi pyörähtämässä mehiäishaukka mutta itse päätähteä ei valitettavasti nähty vaikka etsijöitä oli mm. Turusta. Pauli-Pekka oli myös Utajärvellä ja ottikin muutaman kuvan mehiläishaukasta. Kuvia on sivulla
http://www.kyyhkylantiirat.blogspot.com/
17.7 Lauantaina kävin bongaamassa Hpj vuodariksi vielä pensassirkkalinnun. Harri Hongell oli tämän linnun kaivanut mutta tänävuonna pensassirkkeleitä ei ole liikaa ollu näillä main.
Nyt on kova mietintä päällä että pitäisikö sitä vielä lähteä käymään Utajärvellä ihan ajan kanssa ja yrittää pomarinaa elikseksi. Jos kelit on hyviä loppuviikosta niin sinne kai sitä pitäis lähteä. Eilen lintu oli ollut vielä paikalla ja jo kolme viikkoa lintu on viihtynyt Utajärvellä

torstai 24. kesäkuuta 2010
Savon reissu
Varkaudessa oli useamman päivän ajan vieraillut mustapääsirkku Harri ja Sari Miettisen ruokinnalla ja kun siellä suunnalla oli muitakin kivoja lajeja jotka puuttui elislaarista niin päätin lähteä käymään Savon maalla 19.6 lauantaina. Sain retkikaveriksi mukaan ensimmäistä kertaa Jussilaisen Reijon joka osoittautuikin erinomaiseksi retkikaveriksi. Yleensä en näin pitkiä bongaus reissuja tee kuten tällä kertaa mutta matka Varkauteen meni todella nopeasti kun oli hyvää juttuseuraa mukana. Varkaudessa oltiin jo ennen aamukuutta, matkaan olimmekin lähdetty jo kolmelta. Reijo jo hieman aikaisemmin.
Mustapääsirkku ei kuitenkaan ollut halukas yhteistyöhön ja vaikka lintu olikin käynyt ruokinnalla neljänä edellisenä aamuna niin tälläkertaa lintu oli jatkanut matkaa muualle. Vajaa kolme tuntia lintua odottelimme kunnes päätimme jatkaa matkaa kohti Könönpeltoa jossa mandariinisorsa oli ollut jo pitkään. Mandariini olikin nätisti paikalla ja hyvin kesyt lintu ui pullasorsien seassa. Lintu oli hieman jo vaihtopukuinen joten siinä mielessä mandariini ei ollut kauneimmillaan mutta korea lintu se jokatapauksessa oli. Matka jatkui takaisin kotia kohti hieman sovelletulla reitillä ja alkuun menimme Kuopion Riistavedelle jossa piti olla " varma " kuhankeittäjä. Ori ( kuhankeittäjä) ei ollut kuitenkaan äänessä eikä näyttäytynyt muutenkaan joten siitä tuli hylsy. Kova tuuli häiritsi jonkin verran kun yritti kuunnella että jos vaikka ori laulaisi. Ilma oli muuten erinomainen ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta.
Aamupäivä oli mennyt juoksemalla ja suunniteltu aikataulu oli vain paperia. Oli tarkoitus palata Haapajärvelle n. klo 13 mutta sillon suuntana oli vasta Siilinjärvi ja raasion koillisliete. Lampiviklo oli tarkoitus hoitaa sieltä ja se myös hoituikin helposti ollen nätisti näkyvillä melko lähellä lietteillä. Taveja oli mukavasti sekä muita perus anaksia. pari jänkäsirriäistä ja pikkusirriä oli myös altailla ja muutenkin paikka vaikutti erinomaiselta.
Reissu oli varsin erinomainen vaikka päätähti ei näyttäytynytkään. Tulihan sieltä kuitenkin pari elistä!

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Yölaulaja
Kulunut viikko oli mielenkiintoinen kun sunnuntaiaamuna Hpj:n Koskenperällä kuulin linnun äänen jota en tunnistanut paikan päällä enkä vielä illallakaan kun menin klo 23 jälkeen lintua kuuntelemaan. Heti siis pääsin jyvälle että kyseessä on varmasti yölaulaja/huutaja. Nauhoitin lintua videokameralle ja sainkin siitä jonkinlaista äänitettä otettua. Vogelstimmelistä yritin kuunnella että jos vaikka joku ääni passais tälle linnulle mutta mikään ääni ei yksinkertaisesti vaan täsmännyt. Soitin Pudaksen Sepolle joka tuli myös kuuntelemaan lintua Keskiviikko iltana. Sepollekin ääni oli aivan outo. Torstaina otin asian sitten esille kunnolla ja laitoin äänitteen nettiin ja soitin alkuun Lasse J Laineelle ja pyysin hänen käyvän netissä kuuntelemassa tätä linnun ääntä. Lasse soittikin pian ja sanoi että ei ole tuollaista ääntä kuullut aikasemmin vaikka on kiertänyt maailmalla paljonkin.
Laitoin bongariliiton sähköpostilistalle juttua tästä linnusta joka viihtyy pellolla jossa kasvaa korkeaa heinää ja ei lähe lentoon vaikka yrittääkin kompata lintua ylös pellolta. Laitoin myös linkin äänitteestä josta tulikin myös paljon kommentteja. Äänitettä klikattiinkin vuorokaudn aikana yli 300 kertaa.
Kyseessä näyttäisi olevan äänivikainen ruisrääkkä jonka ääni ei muistuta rääkkää pätkääkään. Eli rääkällä taitaa olla vihne kurkussa! Pahan kuulosia kähiseviä huutoja se vaan päästi sillon tällön :)
Lintua voi käydä kuuntelemassa osoitteessa http://www.youtube.com/watch?v=As6YtBGlkDg
Lintu kuuluu videolla useaan otteeseen. Kuuluvimman sarjan se päästää noin kahden minutin kohdalla. lisäksi se päästää aina sillon tällön lyhyempiä " huudahduksia "
Samassa paikassa kuulin myös yhtenä iltana viiriäisen. Paikka on erinomainen yölaulajien kannalta nimittäin vaikka en ole lähtenyt sen tarkemmin kiertämään lähipuskia/peltoja niin kuulin sillä aluella myös satakielen ja neljä viitakerttusta.
Keskiviikkona aamuyöstä Hongellin Harri löysi Pyhäjärveltä pikkukultarinnan ja itsellä auto ei ollut kunnossa joten ihan tyynesti vaan en lähtenyt lintua katsomaan kun en viitsinyt ottaa niin isoa riskiä että auto sitten hajoaa lopullisesti ja torstaiaamulle oli jo korjaamollekin aika varattu. Perjantaina sain auton taas käyttöön kun vika oli selvitetty ja korjattu. Kävin alkuillasta katsomassa ja kuuntelemassa pikkukultarintaa Pyhäjärvellä. Tämä tosin ei ole mikään yölaulaja vaikka otsikossa onkin yölaulajia!
Lintu oli todella hienosti näytillä mutta muuten se oli aika laiskasti äänessä. Lintua kannattaisikin käydä kuuntelemassa aamulla kolmen-neljän aikaan jos haluaa päästä nauttimaan kunnolla sen komeasta nopeatempoisesta laulusta.
Nyt kun autokin oli käytössä niin KPLY:n kovia lajeja oli tarjolla useissa paikoissa. Salonkosken Sami oli löytänyt Lestijärveltä kehrääjän joka oli ollut parina yönä äänessä ja näinpä minäkin lähin 23.30 perjantaina kuuntelemaan kehrääjää joka on KPLY:n alueella todella hieno havainto. Lintu oli aktiivisesti äänessä ja myös näinkin tämän surisijan. Paikalla oli myös Pudaksen Seppo ja Pelttarin Petri. Vesa Heikkilä lähti juuri paikalta.
Takaisin tullessa kuuntelin yölaulajia Reisjärvellä ja saldona oli vuohtajärven ympäristöstä kaksi viitakerttusta ja yksi satakieli. Viitakerttusia on tänä kesänä todella paljon! Kello alkoi olemaan jo kolme kun saavuin kotia ja laululinnut olikin jo kovasti äänessä. Lintuviikko oli erinomainen!

lauantai 5. kesäkuuta 2010
PPLY:n kevätralli
PPLY:n kevätralli oli 29-30.5 ja kesti 24 tuntia kuten tapana on. Itse osallistuin tähän ralliin ensimmäistä kertaa samoin kun joukkueessa mukana olleet Mikael Rytkönen ja Niklas Åberg. Toista kertaa rallattiin tällä porukalla. Ensimmäisellä kerralla olimme viime syyskuussa Raahe rallissa jaetulla kolmannella sijalla. Rallissa on liukuva aloitusaika klo 10-12 ja meidän joukkue aloitti rallin Kärsämäen Nurmesjärveltä klo 10.50 kun putkessa oli heinätavi ja samalla myös järripeippo ryysti taustalla. Nurmesjärveltä saatiin myös punasotka mutta muuten kyllä aloitus ei ollut mitenkään häävi. Jatkettiin siitä Kärsämäen onkinevalle mutta sieltäkään ei lajeja tullut silleen mitä oli etukäteen ajateltu. Riekko kuitenkin saatiin pinnalaariin. Haapaveden kautta jatkettiin vihantiin. Haapavedeltä saatiin peltosirkku joka olikin ainut meidän joukkueelle sattunut peltosirkku ja myös ainoat pulut yllättäen saatiin haapavedeltä! Vihannista saatiin tikli joka olikin yllättäen koko rallin ässä ja myös ainoa ässä minkä meidän joukkue sai. Vettä satoi vähän väliä ja välissä jopa kaatamalla ja Kärsämäen onkinevalla ollessa sitä tuli niin paljon että sieltä ei enää kuivana tultukaan pois. Oikean jalan kumisaappaassa oli vielä reikä joten sukasta sai ylimääräiset vedet puristaa pois jatkaessaan matkaa kohti merta.
Merelle ja Pyhäjoelle saavuttiin neljän maissa iltapäivällä ja huono tuuri senkuin jatkui. Merellä oli niin sumuista että ei nähnyt vajaata sataa metriä pitemmälle. Oulun seudulla oli koko päivän paistanut aurinko toisin kuin sisämaassa missä vettä tuli vähän väliä. Muutamassa paikassa käytiin toteamassa että ei ole järkeä mennä merelle kahtomaan lintuja. Jokunen hassu laji saatiin äänihavaintona. mm. rantasipi, meriharakka ja merihanhi. Pyhäjoella yppärin pelloilla sentään saatiin peltopyy ja keskellä isoja peltoja ollut riekko!!! naura päkätti vielä. Sekoittiko sumu riekonkin päätä? Enpä ole aikasemmin nähnyt yhtäaikaa riekkoa peltopyytä ja fasaania. Raahen keskustan tuntumasta käytiin hoitamassa Varpunen, pikkuvarpunen ja viherpeippo. Rallin yksi erikoisuus oli se että ensimmäiseen 60 lajiin ei mahtunut talitiaista!
Ajeltiin liminkaan ja yritettiin illalla vielä turkinpulua ilman tulosta ja mentiin vielä ilta-auringon laskiessa liminganlahdelle virkkulan tornille. Sieltä hoitui silkkiuikku, suopöllö ja mustapyrstökuiri joita tuntui olevan yllättävänkin monessa paikassa. Lajeja oli kasassa 97 joka oli varsin vähän johtuen pitkälle myös huonosta tuurista. Yleensä en selittele jos ei oikein hyvin mene mutta nyt vaan ei merelle nähnyt kun tultiin väärään aikaan oikeaan paikkaan ja muut rallijoukkueet kertoi että pohjoisessa oli ollut erinomainen sää.
Matka vei kohti tupoksen ABC:ta ja Niklas ja Mikael oli jo nälkäisiä kunnes tuli häly Lumijoen Karissa laulavasta viitasirkkalinnusta. Oltiin onneksi vain reilun kymmenen kilometrin päässä ja autonnokka olikin hetkessä kohti karia ja 13 minutin päästä hälystä olimmekin paikalla kuuntelemassa tätä ompelukoneelta kuulostavaa lintua. No nyt ABC:lle ja pojat söi rauhassa samalla kun minä yritin selvittää että mikä vika autoon oli tullut kun se kävi tyhjäkäynnillä huonosti ja turbokaan ei pelannut. Huoltokirja sanoi että jäähdytysjärjestelmän kierrossa on häikkää ja ajoa voidaan jatkaa ja pitäis viedä huoltoon. No matka jatkuu...
Kun pojat oli syönyt niin alkuun käytiin bongaamassa Kempeleen Teppolan pelloilta ruisrääkän ja sitä kautta sitten mentiin Oulunsalon Kempeleenlahdelle. Sieltä saatiinki viitakerttunen ja satakieli. Tästä Akionlahdelle jossa käveltiinkin ihan minne sattuu eikä lintutornia löytynytkään alkuun. No harmaasorsan arvoinen hortoilu se oli kuitenkin.. Myös luhtahuitti hoitui akionlahdelta. Ensimmäiset aamun laululinnut olikin jo herännyt kun menimme kohti toppilan satamaa ja mustaleppälintu paikkaa. Ei näyttäytynyt meille, eikä kyllä laulanutkaan.. Tästä hietasaareen joka antoi komeasti uuttukyyhkyn ja sarvipöllön. Kultarintaa käyntiin kuuntelemassa johteensalmen kupeessa vihreäsaaren portilla ja tästä mentiin usean lintutornin kautta kohti siikajokea. Oritkari antoi paljon hyviä lajeja ja sieltä seudulta kirkkaimpana tähtenä loisti rantakurvi josta tulikin minulle elis! yksi ns. helppoja puutteita taas kuittaantui. Kivinimen lintutornista saatiin merihanhiparvesta lyhytnokkahanhi joka ei ollutkaan kun muutamalla joukkueella. Aamu meni ihan kohtuu mukavasti ja helpot lajit saatiin pääasiassa hoidettua mitkä jäi launtaina havaitsematta.
Loppukiri oli hyvä, yhtenä osoituksena se että viimeisen parinkymmenen minutin aikana saatiin vielä kolme lajia. Merimetso, ristisorsa ja suosirri.. mutta samalla se oli myös osoitus siitä että aika loppui kesken ja lajeja jäi puuttumaan turhan paljon. Lajimäärä oli meidän joukkeella 130 ja joukkueen sijoitus 11. kun joukkueita oli mukana 13. Taidettiin olla ainoa joukkue joka oli ekaa kertaa PPLY:n rallissa mukana ja ainoa joukkue joka ei retkeile noilla apajilla. Laskennallisesti viides sija olisi ollut realistinen tänävuonna jos oltaisiin saatu rallata lauantaina merellä hyvässä säässä kuten teki lähes kaikki joukkueet. 140 lajilla olisi sijoittunut viidenneksi mutta kärki oli siitä sitten jo liian kaukana.
Hyvä maku jäi rallista noin muuten mutta lajistoltaan ei mennyt nappiin. Nyrkkisääntönä oon pitänyt sitä että jos negaässiä on enemmän kun ässiä niin sillon on jääkiekko termein tullut tappio. ja nyt hävittiin 2-1 :)
negaässät nokikana ja rautiainen
ässät tikli
Tässä lajissa kuitenkin tappiokin voi tuntua hyvältä! Se on suurin ero mikä erottaa totisen ja leikkimielisen kilpailun.
Rallin tulokset löytyy osoitteesta
www.pply.fi

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)