keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Pikkukäpytikka viikonlopun helmenä

Lauantaina 23.10 olin Nivalassa Erkkisjärven lintutornin avajaisissa ja jätin näin ollen aamun linturetken väliin. Porukkaa oli reilut 50 henkeä joka oli paljon enemmän kun mitä itse odottelin paikalle tulevan. Tapahtuma oli ihan lepponen ja paikalle oli saapunut niin kyläläisiä, talkoolaisia KPLY:n puolesta porukkaa kun median väkeäkin parista lehdestä. Kalajokilaakso teki tapahtumasta jutun ja en ehtinyt paeta takavasemmalle vaan toimittaja pyys muakin haastatteluun ja kerroin sitten omasta lintuharrastuksesta. Usein juttujen sekaan mahtuu myös virheitä kuten myös tällä kertaa. Toimittaja kysyi että mitä lajeja olen nähnyt päivän aikana tornista niin luettelin joukon lintulajeja joukossa mm. pikkukäpylintuja ja käpytikan niin lehden mukaan olinkin jo sitten nähnyt pikkukäpytikan! Kai mää olen sitten nähnyt pikkukäpytikan kun lehdessä lukee niin. Lehtiähän pitää aina uskoa :) vielä kun tietäis minkälainen lintu tuo pikkukäpytikka on?

Sunnuntaina 24.10 tein muutaman tunnin retken lähialueelle mutta aamu oli hyvinkin rauhallinen. Mitään järisyttävää ei aamuun mahtunut ja pikkukivatkin oli vähissä. Yksi Haapajärvi vuodari kuitenkin tuli sillä Haapajärven ja Nivalan rajalta havaitsin 14 peltopyyn parven. Linnut oli noin 300 metriä Haapajärven puolella.

Tänävuonna olen havainnut 144 lajia Haapajärvellä. Lajimäärä näyttää kipuavan melko lähelle vuoden 2008 saldoa jolloin Hpj vuodareita tuli 148! Viime vuosi oli erinomainen vuosi kun Haapajärveltä sain kasaan 162 vuodaria. Viime vuoden lajisto oli muutenkin huomattavasti laadukkaampaa kun tämän vuoden.

2009 Haapajärvellä havaittuja lajeja oli mm. Nokkavarpunen, valkoselkätikka, taigauunilintu, lapinpöllö

2010 vaatimattomampaa osastoa edustaa mm. uudet Haapajärvi pinnat harmaapäätikka, merimetso ja viiriäinen

Ehkä jotain kertoo tämän vuoden pöllötilanteesta se että tänävuonna olen havainnut Haapajärvellä vain kaksi pöllölajia! Huuhkaja ja varpuspöllö kun viime vuonna irtosi silti kuusi pöllölajia. No vielä on vuotta jäljellä ja jospa Haapajärven vuosipinnat nousisi vielä tuonne 150 lajiin!

maanantai 18. lokakuuta 2010

Suomelle uusi laji

Lauantaina 9.10 Kristiinankaupungin Domarkobbanilta löytyi nokitasku joka on uusi laji suomelle mikäli/kun rariteettikomitea hyväksyy lajin. Linnun löysi Harry Lillandt ja Antti J. Lind. Lintu oli eilen 17.10 vielä paikalla. Itse en innostunut lähtemään Kristiinankaupunkiin pitkän matkan takia vaikka kyseessä olikin todellinen megaharvinaisuus.

Linnusta löytyy kuvia esimerkiksi tarsigerista sivulta

http://www.tarsiger.com/gallery/index.php?sp=find&lang=fin&order=nro,paiva DESC&species=80570

Itse olin launtaina 9.10 staijaamassa lintuja Nivalassa Hituran altailla. Pikkukäpylintuja meni aamun aikana 71, kapustarintoja 23 ( 1 parvi) rautiaisia muutti kolme, pajusirkkuja kaksi ja västäräkkejä yksi. Takaisin tullessa Haapajärven puolella jämsänrannassa oli noin 50 peippoa paikallisena. Sen ihmeempää ei aamu tarjonnut.

Sunnuntai 10.10 ja retkikohteena Pyhäjärven kaivoksen täyttömäki klo 7.45-10.30

Tuuli oli navavakkaa ja kääntyi pohjoisen puolelle joten oli suuret odotukset ladattu aamulle. Lintua liikkuikin kohtalaisesti mutta vähäisissä määrin silti. Kalajoella oli mennyt aamulla mm. pikkukajava ja tiiralokki! Havaitsi Seppo Pudas ja Marjo Maarala.

Kaivoksella huuhkaja oli komeasti paikallisena varisten ahdisteltavana. Aamun aikana muutti mm. 3 varpushaukkaa, piekana, 3 rautiaista, 81 peippoa, pulmunen ja 3 pajusirkkua. Kaukaa lensi 60 vesilinnun parvi. Linnut oli mahdollisesti mustalintuja parven muodosta päätellen.

Viikko sitten maanantaina laitoin Siiponkosken isosaareen ruokinnan tuttuun tyyliin. Keskiviikkona kävin sitten katsomassa että miten ruokinnalla oli lintuja ja ei kovin mieltä ylentävää ollut saapua paikalle kun huomasin että kaikki siemenen oli heitetty automaatista pois. Joku oli käynyt nostamassa omaa fiilistä sillä että oli käynyt tyhjentämässä ruokinta-automaatin siemenet maahan. Minusta se ei ollut niinkään hauskaa. Mietin pitkään että vaihdanko kokonaan ruokinnan paikkaa kun joku tuntuu tekevän tuhoja mutta päädyin jatkamaan ruokintaa kuten oon tehnyt kolmena edellisenäkin talvena toivoen että se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun joku sai tollaisen päähän piston. Automaattiin mahtuu 10 litraa siementä joten ihan pienestä määrästä ei ollut kyse.

No paikalla oli viisi tiaislajia. tali,sini,kuusi,hömö ja töyhtötiainen. Yleensä muita lintuja ei paikalla ruukakaan olla. No närhiä sillon tällön.

Viime lauantaina 16.10 Olin Kalajoen vihaspauhalla Paui-Pekan ja Veikka-Valtterin kanssa. Tarkoitus oli saada merisirristä sponde elis mutta eipä tärpännyt. Tuo on yksi helpoimmista elis puutteista mutta eipä niitä ole tänne sisämaan puolelle Haapajärvelle eksynyt.

Muutenkin aamu oli melko hiljainen. Lahden Timo tuli myös aamulla staijaamaan vihaspauhalle mutta hän lähti melko pian kiertelemään vihaspauhan muille apajille. Staijattiin vain klo 8-10.30 ja kyllä me jotakin nähtiinkin kuten

2 kyhmyjoutsenta, 2 merikotkaa, maakotka, koiras sinisuohaukka, 5 kiurua ja 104 pulmusta joista 30 oli paikallisena. Vesilintuja nähtiin aika monipuolisesti mutta määrät oli pieniä.

Eilen 17.10 kävin kiertelemässä Haapajärvellä klo 8-11.30 ja aamu tarjosi enempi kun mitä odotin. Pientä kivaa löyty sieltä täältä mutta mitään järisyttävää ei löytynyt nytkään. Aamun oli aurinkoinen ja pakkasta muutama aste.

Keskustassa oli yhdellä ruokinnalla järripeippo ja punakylkirastaita oli keskustassa viisi yksilöä. Lähin ajelemaan parkkilaa kohti ja auton nokka kohti settijärveä. juuri ennen parkkilaa olevalla peltoaukeamalla oli 38 teertä ja isolepinkäinen. Itse settijärvi tarjosi ainoastaan kaksi telkkää. Koposperän tieltä ei irronnut mitään ihmeempiä. Jatkoin matkaa hautaperän altaille ajaen mustolanperän hiekkatietä kun tien yli lensi kaksi lintua. Katsoin aluksi että tilhiä mutta kun ne laskeutui pian peltoon niin oli pakko tarkistaa tilanne ja niin vain linnut olikin kottaraisia. Niitä ei ole näkynytkään enää pitkään aikaan joten siinä mielessä havainto lämmitti. matka jatkuin vähän eteenpäin kun tieltä lähti lintu jota en pystynyt määrittämään vauhdista. Näin ollen pysäytin auton ja lähin komppaamaan ojanreunaa kun näin linnun laskeutuvan. Ojanreunalta lähtikin laulurastas. Luultavasti se olikin mulle tämän vuoden viimeinen laura( laulurastas)

Hautaperän allas oli täysin tyhjä. Ei linnun lintua! Ajelin kohti tiitonrantaa ja tielaitoksen kohalla oli pakko hiljentää vauhtia ja pysäyttää myös auto kun maantiellä oli puluja siihen malliin että en ollut aikasemmin Haapajärvellä nähnytkään. 60 lintua laskin parvesta. Täällä kun puluja ei kovin paljoa ole. Siinä mielessä uusi pulujen yksilömäärä ennätys oli mukava havainto. Tämmöisistäkin havainnoista kun olen pitänyt kirjaa.

Tiitonrannalla oli 50 rätkän parvi. Nekin näyttää käyvän vähiin. Viimeisenä kohteena oli Isosaari ja ruokintapaikka. Kaikki oli tälläkertaa mallilla ja siemenetkin ruokinta-automaatissa. Tosin edellisenä iltana se olikin täytetty. Viisi tiaislajia oli tälläkin kertaa ruikinnalla. Kokeilin että käviskö joku luntu syömästä kädestä ja kuusitiainen olikin kaikista rohkein ja kävin hakemassa auringonkukan siementä kädestä. Isosaaressa oli myös kaksi punarintaa joista toinen viihtyi aika tiivisti ruokinnan lähettyvillä. Vaikutti jopa siltä että lintu olisi tullut mahdollisesti ruokinnalle jos en olisi ollut ruokinnan lähettyvillä. Saapa nähä että näkyykö seuraavalla isosaaren käynnillä vielä punarintaa ruokinnan lähettyvillä?

torstai 7. lokakuuta 2010

Rarikuukausi käyntiin

Lokakuu on mielenkiintoinen kuukausi retkeillä koska sillon lintulajit vähenee mutta lajisto käy sitäkin mielenkiintoisemmaksi. Omalta osalta lokakuu lähti käyntiin lyhyellä retkellä hautaperän altaille jossa yksi merimetso oli vieläkin paikalla. Myös yksi pähkinähakki viuhtoi keskustan yli.

Lauantaina 2.10 kiertelin klo 7-11 Haapajärvellä mutta mitään ihmeempiä ei sattunut kohille. Päivällä tuli viesti Pietarsaaresta jossa Mats Björklundin ruokinnalla kävi viitatiainen. Itselläkin oli pari päivää aikasemmin hyvä kandi mutta koska määritys perustui äänihavaintoon ja en ollut siitä 100 varma niin jätin asian siihen. No tästä johtuen halusin erityisesti käydä katsomassa Pietarsaaren lintua ja sainkin mukaan velipojan ja Meriläisen Timon.

Sunnuntaina 3.10 Klo 5.40 auto starttasi kohti Pietarsaarea ja Nivalan nesteeltä Tuli Timo kyytiin. Heti aamun valjetessa oltiin paikalla kuten myös viitatinttikin. Mats sanoi kohteliaasti että voi tulla ihan vapaasti pihaan katsomaan ja päästiinkin katsomaan viitatiaista läheltä ja pystyttiin vertaaman sitä myös hömötiaisiin joita ruokinnalla oli myös muutama. Oli mukava opiskella tämäkin laji siinä mielessä että jatkossa osaa kiinnittää huomiota entistäkin tarkemmin kyseiseen lintuun mikäli se säkällä sattuu kohalle.

Saarijärven Leo tuli myös katsomaan lintua ja Leo toimi myös loistavan oppaana kun käytiin katsomassa lintuja Fäbodassa ja vanhalla kaatopaikalla. Fäbodan mjölvackassa oli mm. 3000 kalalokkia 9 kyhmyjoutsenta ja 2 merikotkaa. Fäbodan kahvituvalla pyörähdettiin pikaisesti ja todettiin että paikka on keväällä varmasti erinomainen muuton kannalta. Kuultiin tikan ääntä joka ei sopinut käpytikalle. Toivottiin jopa valkoselkätikkaa mutta ei ollut säkää vaan lintu häipyi aika nopeasti paikalta kun lähettiin sitä etsimään. Vanhalla kaatopaikalla käytiin myös hyvin nopeaa sillä sen verran tiukka aikataulu oltiin lyöty aamulle. Kolme haarapääskyä nähtiin siellä. Ne olikin varmaan tämän vuoden viimeiset ainakin omalle kohalle. Pietarsaaren reissu onnistui hienosti ja sääkin suosi sillä merellä näkyvyys oli hyvä ja ei kovin paljoa tuullutkaan vaikka ennusteet lupaili edellisenä iltana sumua ja 10 metrin etelätuulta.

Tänään 7.10 Torstaina kävin Oulussa magneettikuvissa kun polvi ei ole kunnossa. Sitä se on kun urheilee! Ikää ei vielä kolmeakymmentäkään ja neljä olkapääleikkaustakin takana :)

Töistä oli vapaapäivä ja magneettikuviin piti mennä klo 12.30 niin lähin aamulla jo klo 5.40 ajelemaan Oulua kohti ja saavuinkin 7.30 Toppilansaaren jonne tuli lähes yhtäaikaa myös Pauli-Pekka. Toppilansaari ei oikein meille auennut ja ei jaksettu kauaa värjötellä kylmässä merituulessa vaan lähettiin jatkamaan matkaa hietasaareen. Hietasaaresta oli tarkoitus yrittää löytää tikkoja ja tuuri kävikin kun löysin pohjantikan puomitien läheltä. Soitin Paulille joka oli muutaman sadan metrin päässä kattelemassa lintuja. Pauli tulikin kameran kanssa ja räpsi pohjantikkakoiraasta kivoja kuvia. Kuvia löytyy osoitteesta:

www.kyyhkylantiirat.blogspot.com

Tiltaltti viritteli muutamaan otteseen laulua ja muutenkin oli sopivasti säpinää kokoajan. Muutaman otteseen kuultiin taigauunilinnulle sopivaa ääntä kauempaa kun Pauli soitti atrappia mutta mitään varmaa havaintoa ei saatu. Pauli meni kymmeneksi kouluun ja minä jäin vielä kiertelemään yksikseen.
Vaaskiventien päässä kattelin merelle jossa oli 40 merilokkia. Viimeisenä kävin vielä jätärillä josta ei irronnut mitään ihmeellistä. 11 tikliä oli kuitenkin portilla takaisin tullessa.

Paluu matkalla tsekkasin pikaisesti Haapajärven Parkkilassa olevan Settijärven. Järvi kumisi tyhjyyttä paitsi viiden uivelon parvi teki pienen kierroksen laskeutuen aivan toiseen päähän järveä. Yksi tuulihaukka saalisteli lähellä olevalla pellolla. Saapa nähä oliko omalle kohalle jo vuoden viimeinen tinnu? Viikonloppu kolkuttelee taas ovella ja mielenkiinnolla odotankin sitä jo. Laitan loppuun vielä muutamia harvinaisuuksia mitä viimeaikoina on löytynyt KPLY:n alueelta. Nämä ei ole siis minun löytämiä lajeja :)

5.10 Harjalintu Sievi
5.10 Aroharmaalokki Kokkola
6.10 Hippiäisuunilintu Kokkola
6.10 Isokirvinen Kalajoki
6.10 Pikku-uikku Kokkola

Maastossa kannattaa siis olla nyt tarkkana!

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Viikonloppu Kuusamossa

Viikonloppu meni Kuusamon mummulassa ja aamuisin kävin myös luonnossa kuten on ollutkin yleensä tapana.


Lauantaina 25.9 oli Kaukosaari päivä ja kaukosaaren lintutornille myös meninkin. Tuli tutustuttua muutemaan Kuusamolaiseen harrastajaan joita ei aikasemmin ollu nähnyt. Osa olikin jo ennestään tuttuja. Olin tornilla klo 7-11.30 ja kaksi vuodaria mahtuikin aamuun. Uudet vuodarit oli merikotka ja pyrstötiainen. Merikotkia kierteli kaukana kaksi yksilöä ja kymmenen pyrstötiitisen parvi meni ihan tornin alta itään ja palasi tunnin päästä samaa reittiä takaisin. Muuten ei mitään ihmeempiä näkynyt. Jotain mainitakseen kuitenkin järvellä oli 30 kuikkaa paikallisena ja kalasataman paikkeilla oli isolepinkäinen paikallisena

Sunnuntaina 26.9 kiertelin Kuusamon keskustan torneilla klo 7-10

Torankijärvellä oli mukavasti vesilintuja. mm. 310 isokoskeloa 80 uiveloa ja lapasorsa + perussorsat päälle. Jätärin tornilla olin reilun tunnin ja sinä aikana muutti mm tylli ja kapustarinta. Aikuinen merikotka kaarteli hienosti tornin pohjoispuolella. Keli oli lauantaina pilvipoutainen mutta sunnuntaina aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli hyytävä pohjoistuuli.

Päivästä tulikin kurkien päämuuttopäivä numero 2!

mm. Nivalassa Jorma Tähtinen laski hituran altailla reilu 8000 muuttavaa kurkea. Myös 165 valkoposkihanhea laskettiin samana päivänä Nivalassa rutkun pelloilla. Valkkarit oli ollu hetken paikallisena. Yleensä näillä lakeuksilla ei valkkareita juuri pääse havaitsemaan joten siinä valossa havainto oli erinomainen! Havaitsijoina oli Jorma Tähtinen, Reijo Jussilainen ja Juhani Pitkänen.

Maanantaian 27.9 Kävin Iisalmessa yrittämässä rusotaskua josta tuli sunnuntai-iltana häly. Huttusen Tarmon löytämä lintu osoittautui kuitenkin kivitaskuksi. Itse en nähnyt mitään taskua paikalla käydessä mutta kun sain kuulla tapauksen niin en viitsinyt jäädä paikalle pitemmäksikään ajaksi. Paikalla oli kuitenkin komeasti 4 mustaleppälintua josta tulikin mulle vuodari ja samalla se oli mulle myös prosu ( toinen havainto )

Tiistaina 28.9 kävin Hautaperän altailla puolitoistatuntia ja retkiseurana oli 2.5 vuotias Adele tyttö. Muuten oli ihan rauhallista mutta närhiä lappasi tasaiseen tahtiin. 167 ehti matkata itää kohti ennen kuin piti lähteä. Myös yksi merimetso oli vielä paikallisena. Näytin Adelelle merimetsoa ja siihen Adele tuumas päättäväisesti että minä haluan tuon linnun! No merimetso jäi kuitenkin kaikessa rauhassa levittelemään siipiään kivelle meidän lähtiessä kotiin.

torstai 23. syyskuuta 2010

Suuria muuttoparvia ja Haapajärvi pinna

Viime viikonloppu ei tuonut uusia vuodareita mutta muuten oli havaittavissa ihan kivaa muuttoa.

Lauantaina 18.9 olin hituran altailla klo 6.30-11.30 ja paikalla myös Pauli-Pekka Österberg ja Timo meriläinen.

Joutsenia oli paikallisena 75 ja rastaita lähipelloilla useampi sata. Aamupäivän suurimmasta muuttomäärästä vastasi räkättirastaat joita muutti 1580. kaikilla oli suuntana länsi! ilmeisesti rätkät muuttaakin etelään vasta myöhemmin. Aamun aikana muutti niittykirvisiä 420, pajusirkkuja 95, rautiaisia 11, Metsäkirvisiä 7 ja yksi keltavästäräkki. Petoja havaittiin aamulla neljä lajia. ( sinisuohaukka 4, tuulihaukka 2 nuolihaukka 1 ja ampuhaukka 1 ) Altailla havaittiin aamupäivän aikana tasan 50 lajia.


Sunnuntaina 19.9 oli alunperin tarkoitus mennä seuraamaan muuttoa Haapajärven hyötyjäteasemalle Pauli-Pekan kanssa. Aamulla satoi vettä ja Pauli päätti olla lähtemättä maastoon. Hetken mietin että alanko itse seuraamaan muuttoa mutta päätin sitten lähteä kiertelemään pitkin Haapajärveä. Sadekin väheni selvästi ja keli oli loppujen lopuksi ihan kohtalainen.

Savimäenpuhdosta löysin mukavan kokoisen lähes puhtaan järripeippo parven missä arvioin olevan minimissään 1200 lintua. Myös Karjalahdenrannalla ollu 51 närheä oli uusi yksilömääräennätys mitä olen haapajärvellä nähnyt. Närhet oli paikallisena pienellä metsien ympäröimällä peltopalstalla. Närhillä on viime aikoina ollutkin kovaa vaellusta ja osassa paikkaa suomea on päivän aikana laskettu jopa useampi sata muuttavaa närheä. Hautaperän altaan eteläpäädyssä seurasin jonkin aikaa muuttoa ja yksi 20 närhen muuttoparvi menikin aamun aikana. Harvemmin närhen muuttoa saakin seurata. Yksi 16 metsähanhen parvi muutti myös siinä lyhyessä ajassa mitä olin hautaperän altailla. Reissun loppupuolella koin vielä pienen yllätyksen kun koko alkusyksyn kateissa olleet tilhet näyttäytyikin oikein komealla joukolla. Keskustassa Mussulantiellä oli peräti 280 tilheä!
Tälläkin kertaa lajeja kertyi 50 ja maastossa olin klo 7-11.45

Eilen keskiviikkona 22.9 olikin vaihteeksi poutapäivä ja tuulikin kääntyi etelänpuolelta melkein jopa pohjoisen puolella ja se ei ollutkaan sitten mikään yllätys että kurkien päämuutto käynnistyi. Itse mietin jo edellisenä päivänä että yritän järjestellä töitä silleen että pääsee seuraamaan mahdollista tulevaa muuttoa mutta kun säästä näytti tulevan pilvinen ja vesisateenkin riski oli suuri niin päätin unohtaa koko homman ja menin normaalisti töihin. Aamun ensimmäiset kuusi tuntia menikin töissä ihan normaalisti kunnes tuli häly KURKIMUUTTO NIVALA. Tunnissa oli muuttanut 1000 kurkea etelään. Pudaksen Sepon viesti sai minuun vauhtia mutta työtkin oli tehtävä. No puolikahdelta irtauduin töistä ja lähin Hautaperänaltaan eteläkärkeen ottamaan kurkia vastaan. Toki huomattavasti aikasemmin olisi pitänyt olla jo maastossa mutta mukava se oli katsoa kurkimassoja klo 13.45-16.15 kun olin maastossa. 1384 kurkea muutti 2 1/2 tunnissa. Päivän lintu oli kuitenkin merimetso joita oli altailla kolme yksilöä. Merimetsosta tuli odotettu Haapajärvi pinna! minulle 183 laji Haapajärveltä. Myös petomuuttoa oli havaittavissa reilun kahden tunnin aikana. Pedoista muutti Sinisuohaukkoja 3, nuolihaukkoja 2, hiirihaukkoja 2 ja yksi muuttava mehiläishaukka ja tuulihaukka. Ehdottomasti kannatti ottaa töistä vapaata parituntia.

Tänään torstaina 23.9 on syyspäiväntasaus ja kaikkialla päivä ja yö onkin nyt aika lailla saman mittaisia. Kävin pikaisesti Hautaperänaltailla ja kaksi merimetsoa oli edelleen paikalla. Kolmatta en nähnyt. Autoon tuli vaihdettua kitkarenkaat kun kesärenkaat oli jo lähes puhkikuluneet! Eipähän talvi pääse yllättämään tätä autoilijaa. No viimeviikonloppuna ei tullu kuitenkaan käytyä merellä katsomassa lintuja mutta huomenna olisi tarkoitus ottaa suunnaksi Kuusamo ja siellä olis tarkoitus käydä aamuisin maastossa kun vaimon kotiporukoita lähetään katsomaan. Kuusamon reissusta lisää ens kerralla. Kirjoitusvirheitä näistä jutuista varmasti löytyy mutta nytkään ei ole aikaa alkaa niitä tarkkaan tai edes epätarkkaan etsimään :)

tiistai 14. syyskuuta 2010

Kolmen vuodarin aamu hituran altailla

12.9 Sunnuntaiaamu meni Nivalassa hituran altailla staijaten. Olin altailla klo 6.20-11.30 ja paikalla oli myös Pauli-Pekka ja Timo Meriläinen. Heti aamulla hämärässä havaitsimme altailla 27 metsähanhea paikallisena. Yksi tundrakurmitsa oli hämärässä ainoa lintulaji joka oli äänessä. Muutto oli aika vaisua mutta yksinäinen kisikäli ( kirjosiipikäpylintu) ilahdutti kuitenkin kovasti! lajista myös vuodari. Altaiden kahlaajatilanne oli poikkeuksellisen mukava kun paikallisena oli kaksi isosirriä ja yksi pulmussirri. Molemmat lajit on arvioiti olevan sisämaassa sen verran harvinaisia että niistä on hyvä ilmoittaa lintutiedotukseen mutta tässä tapauksessa ajateltiin kuitenkin että kuka lintutiedotuksessa oleva henkilö ei lähe lajeja bongaamaan joten ei tehä niistä kuitenkaan hälyjä. Kisikäli havainnot on suositeltavaa ilmoittaa sillon kun kyse on paikallisista linnuista.

Joka tapauksessa siinä olikin jo kolme vuodaria aamuun ja fiilis oli erinomainen. Sirritkin hoitui sisämaasta eikä meren rannalta!

Kisikäli oli uusi laji Nivalalle ja kun Pauli-Pekka näki aamulla myös lapinkirvisen niin aamuun mahtuikin kaksi uutta lajia Nivalalle. Molemmista lajeista P-P sai myös jonkilaista valokuvaa.

Yksi sääksi muutti aamupäivällä mutta muuten petolintumuutto oli lähes nollatasolla.

Tänään kävin tarkastamassa altaat ja tälläkertaa ei näkynyt ainuttakaan kahlajaa altailla!

Haapajärven puolella Autiorannan lassikoskella oli kuitenkin mukavat 160 phipuksia (suokukkoa) ja yksi aktis (rantasipi) paikallisena.

Viikonloppuna olis tarkoitus mennä taas hituran altaille mutta jos keli on kohillaan niin syksyn ensimmäinen retki merelle ( Kokkolaan Lohtajan ohtakariin ) saattaa myös toteutua.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Maaottelu ja Lapinkirvisestä uusi laji Reisjärvelle

Syyskuun ensimmäinen kolmannes takana ja uutena vuodarina kirjattiin lapinkirvinen joita olikin sekä 4.9 että 5.9 liikkeellä useampiakin. Tässä viimeisen viikon retket


Torstaina 2.9 puolentoista tunnin lenkki kalakankaalle ja kävin komppaamassa puskia ja peltoja. Keltavästäräkkejä oli n. 20 ja pohjansirkkuja oli kalajanjoenvarren pusikoissa kivasti peräti kuusi yksilöä. Myös Yksi pensastasku oli vielä maisemissa.

Lauataina 4.9 oli epävirallinen maaottelu Haapajärvi-Haapavesi klo 6-11

Haapajärvellä lajeja havaittiin vähän enemmän ( 53-49)

Haapajärven parhaita havaintoja oli mm. 150 vihervarpusta, 600 järripeippoa, Pensastasku, peukaloinen, nokikana 2 lapinkirvistä ja samalla pellolla saalistaneet 4 tuulihaukkaa. Koskaan aikasemmin en ollut nänhyt nokikanaa karussa settijärvessä.

Haapaveden parhaita oli mm. 2 uiveloa ja 2 lapasotkaa


Sunnuntaina 5.9 Päätettiin Pauli-Pekan kanssa käydä retkellä Reisjärvellä kun siellä on sen verran vähän ylipäätään retkeilty.

Aamu ei ollut mitenkään ihmeellinen mutta uusi laji Reisjärvelle saatiin kun aamun aikana muutti kahdessa paikassa lapinkirvinen. Kyseessä tais olla vasta 167 laji Reisjärvelle. Helppo lajipuute kuitenkin saatiin kuitattua.

Reisjärven Käännänmäellä oltiin aamu ja muita havaintoja aamulta oli mm. hemppo, isolepinkäinen, kuovi, 7 suokukkoa, 2 sinisuohaukkaa ja 3 tuulihaukkaa.

Tulevana sunnuntaina olis tarkoitus käydä staijaamassa ainakin hituran altailla. Tämä viikko on ollut harvinaisen lämmin ja lämpötila onkin kivunnut muutamana päivänä lähelle kahtakymmentä. Flunssan sain kuitenkin hommattua itelle mutta tuskin sillä on isompaa merkitystä viikonlopun retkeilyihin.